Taannoisessa harrastus-omakustanteessani Karjalaisuuksia on paljonkin puhetta eräästä yksittäisestä "paikallissosialismikokeilusta" Sortavalassa. Suomalaisen työväenliikkeen historiallisen taustan yhteydessä oli minun mainittava, että se oli alkujaan säätyläisvetoista, ja nimensäkin tämä wrightiläinen työväenliike on saanut eräästä aatelisherrasta, Viktor Julius von Wrightistä (1856-1934).

Kohtasin suuria vaikeuksia löytää kirjallisuutta yksistään Viktor Julius von Wrightistä, vaikka hänestä on runsaasti mainintoja jokseenkin jokaikisen suomalaisen yhteiskunnan lohkon kehitystä selvittävissä tutkimuksissa. Hänestä ei ilmeisesti – tai en minä ainakaan ole löytänyt – ole minkäänlaista elämäkertaakaan.

Ainoa, minkä olen löytänyt, on tänä iltana lukaisemani V. Pinomaan Viktor Juliuksen saneluista toimittama vihkonen nimeltä Viktor Julius von Wright – Käsityöläisveteraanin muistelmia.

Suurinta hämmästykseni oli sen johdosta, että Viktor Julius von Wright ei oikeastaan lainkaan mainitse muisteluissaan niitä tapauksia, joiden tähden hän on päätynyt ajamiaan asioita käsitteleviin tutkimusteksteihin. Vaivauduin siis hämmästymään tätä, vaikka olen tänne blogillekin kymmeniä kertoja päivitellyt, että se, miten ihminen itse elämänsä kokee, on aivan eri asia kuin se, miten muut hänen edesottamuksensa näkevät, ja se, päätyvätkö ihmiset kirjallisesti muistelluiksi millään tavalla, on aika lailla sattuman kauppaa.

Suurin katastrofi mielestäni on, että finna.fi:stä ei löydy kuvia hänen rottinki- ja pajuhuonekalutehtansa tuotteista. Siellä on yksi kuva Viktor Juliuksesta kotonaan, sama kuin tässä käsillä olevassa vihkosessa, ja siinä kieltämättä näkyy pari rottinkimööpeliä. On tietenkin totta, että Viktor Julius ei ollut varsinainen design-mies, häntä kun kiinnosti enemmän, miten hänen havaintojensa mukaan työväestön kasvavat ongelmat olivat nousemassa vaikeuttamaan hänen omia bisneksiään siinä kuin muidenkin, ja häntä hämmästytti, etteivät muut nähneet ajan merkkejä.

Asiakirjoista, joihin tutkimukset perustuvat, nousee siis esiin ihan eri heppu kuin näissä muisteloissa.

En esimerkiksi tiennyt, että hänellä oli erittäin heikko näkö ja hän oli käynyt lapsena jopa sokeitten koulua. Tämä varmaan on syynä siihen, ettei häntä esineiden ulkonäkö kiinnostanut. Sokeainkouluun hän päätyi Helsingissä, minne hänen perheensä oli joutunut muuttamaan, kun Kuopiossa Haminalahden kartano, hänen synnyinkotinsa, oltiin pakotettuja myymään. Isä kun oli taannut pari lainaa, jotka joutui maksamaan, ja lisäksi monilla sukulaisilla oli ollut tapana majottua Haminalahden kartanoon kuin kotiinsa kuukausimääriksi. Kartano säilyi kyllä perhepiirissä myynnin jälkeen. Viktor Juliuksen isän ja tämän veljien, tunnettujen lintu-, kala yms. luontomaalareiden isä vaikuttaa olleen jonkin verran hankala tyyppi, minkä johdosta isän taiteilijaveljet olivat hankkiutuneet ajoissa pois alta. Paitsi että Ferdinand palasi, mutta hänkin omaan talonsa.

Viktor Juliuksen isäkin siis joutui lopulta korjaamaan kamppeensa. Helsingissä isä alkoi työskennellä yliopiston kirurgisten instrumenttien tekijänä, käsistään kätevä kun oli. Ja tämä halu käsitöihin periytyi pojalle.

Huolimatta huonosta näöstä Viktor Julius opiskeli sinnikkästi ulkomaita myöten. Ensimmäiseen ulkomaanopintopaikkaan, Saksaan, Viktor Julius rantautui vuonna 1873, ja siellä hän tutustui myös sosialismiin samalla kun taideteollisuuteen – erotuksena siis käsityöstä, mitä hän varsinaisesti oli opiskelemassa. Tämä tapahtui parikymmentä vuotta aikaisemmin kuin olivat Lauri Kuoppamäen vastaavat kokemukset samassa maassa.

Miesten kiinnostuksen kohteet olivat erilailla painottuneet, vaikka toiminta-alua oli samahko. Kuoppamäki kiinnitti huomiota myös estetiikkaan, mitä von Wright ei näytä lainkaan tehneen ainakaan omien muisteloidensa mukaan. von Wrightiäkin kiinnosti alan koulutus, mutta hän ei mainitse vuoden 1906 Kuopion käsityönopettajien käänteentekevää kokousta, mikä johti kotiteollisuustarkastajan viran perustamiseen, Käsiteollisuus-lehteen ja käsityönopettajien järjestäytymisen tehostumiseen muutenkin.

Erityisesti pistää silmään, että Viktor Julius von Wright ei mainitse vuotta 1918.

Kuopion museossa kuulemma on paljon rottinkihuonekaluja, mutta museon uudistuksen takia museon vakituiset kokoelmat eivät ole nyt auki – ne avautuvat vasta vuodenvaihteen jälkeen. Olettaisi rottinkihuonekaluja, etenkin Viktor Juliuksen, päätyvän näytteille. Museon sivuilla tosin lukee, että valokuvaaminen on museossa hyvin rajotettua ja valvonnan alaista. Museon valokuvakokoelma on tällä hetkellä evakossa kirjaston tiloissa, ja meitä diletanttihistorioitsijoita rajoittaa sen käytössä se, että Kuopion museo haluaa kaikesta rahaa. Joten pitäisi löytää niitä von Wrightin tehtaan mööpeleitä tai kuvia niistä jostain muualta.

Mutta yhtä kaikki, onneksi löytyi edes tuo pikku kirjanen Viktor Julius von Wrihtstä, rottinki- ja pajuhuonekalutehtailijasta, Kuopiossa Haminalahden kartanossa syntyneestä aatelisesta ja wrightiläisen työväenliikkeen (yhdestä) alullepanijasta.