Suomessa on ollut vanha sanonta, että Venäjä pysyy aina naapurinamme. Mutta tuossa aamuna muutamana herättiin tietoon, että siihen onkin tullut Kiina.

Kukapa olisi uskonut…

Minä en ymmärä rahasta mitään muuta kuin että sillä on taipumus kadota, ja rahat pitääkin mielestäni kiireesti käyttää ennen kuin ne loppuvat.

Suomessa olemme tottuneet siihen, että rahan arvo on kautta maan aina sama, ja on aika vaikea edes kuvitella, että euron arvo dollareissa tai päinvastoin vaihtelisi kautta maailman suuresti. Mutta Venäjällä ruplan hinta vaihtelee samana päivänä eri paikoissa, ja olipa se hinta mikä tahansa, se ei takuuvarmasti ole niin kallis kuin virallinen kurssi väittää.

Muualla maailmassa rahasta huolehtivat pankit, myös valuutan vaihdosta. Venäjällä valuttaa vaihdellaan kadunkulmissa ja kauppojen ja bensa-asemien takahuoneissa ja sen sellaisissa. Tähän olemme yleensä sovinnolla tyytyneet, koska olemme reissailleet isojen kaupunkien ulkopuolella. Mutta viimeisimmällä Pietarin matkalla meiltä olivat ruplat loppuneet, ja nipoina suomalaisina halusimme tietenkin vaihtaa niitä rehellisesti pankissa. Kysyimme hotellista, missä on lähin valuuttaa vaihtava pankki – eihän valuuttaa lennossa vaihtavia pankkeja ole joka nurkalla meillä kotopuolessakaan. Meille vastattiin, että Pietarissa ei voi vaihtaa valuttaa pankeissa vaan erityisissä konttoreissa, jollainen oli siinä hotellimme lähettyvilläkin.

Mielenkiintonen loukko. Toi mieleen Dostojevskin romaanit. Asiakkaina oli ihmisiä, jotka vaihtoivat valuttaa päinvastaiseen suuntaan kuin me, eli halusvat vaihtaa melko pieniä ruplamääriä euroiksi tai dollareiksi. Venäläiset suosivat näitä valututoja oman ruplansa sijaan, minkä oikeastaan ymmärrän, kun tiedossa nyt on useamman kymmenen vuoden kokemuskella, että ruplan virallinen ja todellinen käyttöarvo vaihtelevat suuresti.

Kiinassa kansalaisilla olisi kaiketi sama taipumus. Tuossa pietarilaiskonttorissa oli jonotusta valvomassa sangen robustinoloinen mieshenkilö, jonka näköiseen olentoon suomalainen pankkimaailma tuskin luottaisi. Kiinassa kansalaisten halukkutta kehittää omaehtoisesti yuanin arvoa on suitsittu siten, että valuuttaa tosiaankin sai silloin, kun minä siellä reissasin ennen vuotta 2015, vain Bank of Chinasta ja senkin vain tietyissä konttoreista. Ji'nanissa vuonna 2009 eli aikana, jona Kiinassa ei ollut vielä juurikaan pankkikortteja, ja silloinkin, kun löysi pankkiautomaatin, josta ulkomaisella kortilla sai yuaneita, lysti oli järkeyttävän kallista, jouduin usein kulkemaan "oman" Bank of Chinani ohi. Ihmettelin avaraan pankkisaliin silmäillesäni, että vaikka konttorityttöset olivat aina samat, vahtimestarit olivat joka kerta eri, enkä nähnyt samaa vartijaa koskaan toista kertaa. Rahan vaihto läntisestä kiinalaiseen tapahtui siten, että täytettiin lomake tuollaisen vartijan silmien alla. Hän otti lomakkeen ja talutti paikallista rahaa kaipaavan ulkomaalaisen luukulle ja seurasi koko ajan vierestä, miten asia eteni, ja seurasi sen jälkeen rahanvaihtajaa ovelle. Ja jos kaveriporukassakin haluttiin jotain ostaa tai myydä, mieluiten kiinalaiset ottivat rahan euroina tai dollareina, joten ilmeiseseti tuo vartija seurasi ovelle tarkastaakseen, ettei kukaan ollut äkännyt, että minulla oli noita vierraita valuuttoja ja halua vaihtaa niitä yuaneiksi.

Kun ihmettelin paikalliselle väestölle, miten Bank of Chinalla piisasi vahtimestareita joka päivälle eri tyyppi, minulle kerrottiin, että vartijat eivät saaneet pysyä samassa paikassa töissä. Näin haluttiin välttää heidän ja pankin muun henkilökunnan välille syntyvät kaverusussuhteet. Guanxi-järjestelmää yritettiin siis jotenkin pitää kurissa näin.

Mutta en tiedä, onko tuokaan aukoton systeemi… Nimittäin Kiinassa säännöt vaihtuvat mielivaltaisesti ja nopeaan tahtiin, ilmeisesti tämäkin siksi, etteivät kansalset pääsisi kehittämään mitään omia systeemeitään. Mutta koska noita sääntöjen vaihteluita ei pysty ennakoimaan, on toisaalta sitten ollut pakko kehittää omia systeemeitä taas sen takia – että pysytytään ylimalkaan elämään. Joten jos yht'äkkiä jossain kiinalaisessa virastossa – tai vaikka pankissa – yhtäkkiä kuulee, että on uusi sääntö, jonka mukaan nyt on yhtäkkiä kiellettyä tehdä sitä asiaa, jota olet tullut aiemman tietosi peruteella juuri sinne hoitamaan, ei ole hyvä idea tyytyä kohtaloonsa, vaan pitää päinvastoin sanoa, että nyt on niin, että minun pitää saada tämä asia hoidetuksi, joten miten se voidaan tehdä näiden uusien sääntöjen vallitessa. Ja sitten virkailija kertoo ja hoitaa asian siinä saman tien.

Mutta Kiinassa rahan arvo kuitenkin on se, mikä on virallinen kurssi.

Olisiko ollut kuukausi sitten kun Putin valitti omalla ulkomaisella uutiskanavallaan eli Tassilla, että Iranin kanssa on vaikea tehdä kauppaa, koska Iranin valuutta on sellaisessa syöksyssä. Putin tarjosi ratkaisuksi, että BRICS-maat alkaisivat käyttää yhteisessä kaupankäynnissään Kiinan yuania, se kun on niiden maiden rahoista ainoa, jonka arvo jotenkin pysyy eri puolilla kulloisenakin hetkenä suurin piirtein samana.

Jos Putinista riippuisi, Venäjällä varmaan otettaisiin valtakunnan sisäisestikin käyttöön yuan, jos Kiina vain sallisi. En ihan äkkiä kuitenkaan usko tähän. Mutta sen uskon, että koska Venäjästä nyt on tulossa Kiinan provinssi, saattaa olla, että sieltä ei muutaman kuukauden sisään hyväksytä ulkomaille kuin Kiinan passit?