Nimimerkki Ben Creediltä luin taannoin teoksen Aaveiden kaupunki, joka oli sanottakoon nyt vaikka modernisoitu pastissi Martin Cruz Smithin Gorkin puistosta – modernisoitu, vaikka Aaveden kaupunki olikin sijoitettu varhaisempaan ajankohtaan kuin esikuvansa.

En tiedä, onko tämä nyt lukemani saman yhteisellä nimellä työskentelevän tekijäkaksikon dekkari Petturin sydänkin pastissi jostain, mutta tämä tuo kyllä mieleen pikemminkin Dan Brownin kuin mitään siitä Stalinin ajasta, josta se on kertovinaan. Tässäkin on mielikuvituksekas sarjamurha, ja tässäkin kostetaan, mutta kostamisessa on takana myös halu paljastaa jotain suureeen isänmaalliseen sotaan liittyvää. Kirjan päähenkilö on sama kuin viimeksi, Revol Rossel, ja kirjan alussa hänet tavataan vankileirillä, jonne hän oli edellisen kirjan tapahtumien seurauksena joutunut.

En pitänyt tästä yhtä paljon kuin edellisestä, mutta sanotakoon että loppu on yllättävä eikä oikeastaan normidekkarityyppinen. Loppua kohti päällekkäiset juonet lisääntyvät – vähän kuin Corkin puistossakin, siis – eikä pontiksi jää, kuka oli murhaaja.

Petturin sydämessä liikutaan talvisessa Leningradissa jos kohta pitkin Eurooppaakin. Koti-Suomessa sitä vastoin tarvotaan hangessa metropoliitta Panteleimonin – myös aikoinaan Valamon luostarin igumenina eli johtajana toimineen emerituspiispan – rikosromaanissa Jussi Rannan tapaus. Lienenkö lukenut aivan kaikkia Panteleimonin suurelle yleisölle suunnattuja kirjoja, mutta aika monta olen, ja tähän asti niistä nämä mummodekkareiksi luonnehtimani ovat toimineet ikääntyneiden kainuulaisleidien varassa.

Jussi Rannan tapauksessa emme siis enää tapa tuttuja mummoja, ja miljööksi on vaihtunut ortdoksisen pappiseminaarin kaupunki Kuopio. Eletään ilmeisesti 1960-luvun loppua. Autoja on jo paljon, kännyköistä ei olla älytty haveillakaan, kaupungilta löytyy vielä vanhan hyvän ajan rautakauppa tiskiltä tapahtuvine myymisineen eikä keskustan kerrostaloissa pidetä rappukäytävien ulko-ovia lukossa päiväsaikaan.

Rikos on tapahtunut jo sota-aikaan. Vasta nyt, monta vuosikymmentä myöhemmin, näyttää sltä, että tekijä jää kiinni. Tilanne on eettisesti vaikea, sillä tekijä ei ole omasta mielestään tehnyt väärin. Eikö pikemminkin on väärin, että joillekin suodaan jo elämänsä alussa kaikkea yllin kyllin, mutta jos köyhyyteen syntynyt viimein saa tilaisuuden kohentaa elämänsä kovalla työllä, miksi se on rikos? Tilanne on tekijälle lamaannuttavan raskas.

Panteleimoin kirjassa ei tapahdu mitään pelottavaa. Ei tule dramaattisia paljastuksia. Ei voisi olla kauempana Dan Bownista… Mutta mielenkiintoinen tapa käsitellä eettistä ongelmaa vanhojen syntien esiin nousemisesta ja kokemusta mahdottomuudesta tällaisien ongelmien ratkaisemiseen.