Sielun sijainti

02.08.2022

Ishiguro, Katsuo. Klara ja aurinko. EU 2021.

Ennen kuin alan kirjoitella tähän sielullisia syvällisyyksia Katsuo Ishiguron uusimpaan suomennettuun kirjaan Klara ja aurinko liittyen, todettakoon jotain niin järjettömän pöhköä kuin että ihan muutamia tunteja sitten yksi amerikkalainen kasikymppinen mummo on saapunut yhdelle kiinalaiselle saarelle, ja sen johdosta sekä Kiina että Yhdysvallat on ryhmittänyt sotalaivojaan tuon saaren ympärille. Kiina on ilmoittanut, etteivät sen sotavoimat katso laiskana vierestä, kun amerikkalainen mummo käpsyttelee saarella, sillä se on kiinalaisten saari eivätkä amerikkalaiset mummot saa sotavoimien puuttumatta mennä kiinalaisille saarille.

Tämä japanilassyntyisen brittikirjailijan romaani sijoittuu jenkkeihin, ja siinä eletään aikaa, jona ongelma teinien sosiaalisista taidoista on saanut teknologisen ratkaisun, keinoystävät. Nämä robotit on suunniteltu oppimaan mahdollisimman inhimillisiksi, ja niiden on tarkoitus palvella niitä teinejä, joille vanhemmat ovat ne ostaneet, että nämä eivät ajautuisi yksinäisyyteen vaan pärjäisivät sosiaalisesti, kun lähtevät collegeen. Klara on yksi tällainen keinoystävä, KY.

Kirjassa käsitellään yhtä samaa teemaa kun romaanissa Ole luonani aina eli onko aidolla rakkaudella elämässä pienintäkään väliä.

Herra Capaldi on sitä mieltä, että mitään sellaista, mitä teknologailla ei voida saavuttaa, ei ole olemassa. Hän on tehnyt Klaran teinistä "muotokuvaa", kuorta, johon Klaran on tarkoitus asettua sisään sitten, kun hänen sairasteleva teininsä kuolee, sillä teinin äiti on jo menettänyt geenimuuntelun seurauksena yhden lapsensa ja haluaa nyt jälkimmäiselle korvikkeen.

Toinen teema kirjassa on, että jos ihmistä muistuttava kone kehitetään riittävän pitkälle inhimillisyydessä, tuleeko siitä myös uskonnollinen. Klaralle käy niin. Klara saa energiansa auringosta, ja Aurinkoa hän rukoilee, tekee votiivilupauksia ja muuta, koko setti, että Aurinko parantaisi hänen teininsä, sillä teini ja tämän poikaystavä rakastavat toisaan aidosti.

Teini parantuu kaikkien ihmeeksi, ja Klara, vaikkei kerro siitä kenellekään, uskoo, että sen teki Aurinko, ja se teki sen siksi, että teinin ja tämän poikaystävän rakkaus on aitoa.

 

Yhtenä auringonkilon peittämänä hetkenä teini nimittäin yhtäkkiä herää, ja tästä on tullut aikuinen. Samalla katkeaa suhde poikaystävään.

Uskonnollisuuden ja altruismin välinenkin suhde käsitellään, altruismi suoranaisena itsensä uhraamisena, Klara, kone, uhraajana.

 

Kaiken kaikkiaan tämä romaani tuo mieleeni yhden äitini serkun, kirurgin, joka tokaisi äidilleni, että hän on leikellyt ihmisruumiin moneen kertaa eikä hän ole sieltä mitään sielua löytänyt. Läsnä keskustelussa oli myös kirurgin velipoika, pappi, mutta äiti ei kertonut, sanoiko tämä asiaan mitään.

Ishiguro vaikuttaisi siis väittävän, että kone saadaan oppimaan inhimilliseksi jopa siihen mittaan, että se pystyy rakastamaan, se saadaan altruistiseksi ja se saadaan jopa kehittämään uskonto. Mutta onko sillä silloin sielu, tai Ishiguron terminologialla ihmisen sydän? – Ei, sillä ihmisen sielu ei ole rakennettu häneen itseensä ollenkaan vaan niihin ihmisiin, jotka tätä olentoa ovat elämän aikana rakastaneet. Ihmisen sielu on siis hänen ulkopuolellaan, niin sanoakseni.

 

Voi olla...Kirja on ainakin hieno, vaikkei vedä vertoja Yksinäiselle pianistille ja Me orvoille.

Tätä kirjoitettaessa mummoa kiinalaissaarella e ole vielä tapettu, mutta Taiwanin presidentin nettisivuille on tehty kuberhyökkäys. Maailma on aivan järjiltään…

Viimeksi muokattu: 02.08.2022
Kommentit (0)
1 / 39 Seuraava sivu »