Tyhjyys vapauttaa kärsimyksestä

18.01.2020

Zenmestari Bodhidharman opetukset. Suom. (& toim.) Tähtinen, Tero. Tallinna 2019.

Eilen pohjustin hiontoja vaille  – mikä kylläkin on aika paljon vaille – valmiiksi viisi pientä ikonilautaa, ja liimasin kahdeksan levyä kolmella jänisliimakerrokselle sekä kiinnitin niihin tukikankaat. Tähän mennessä pohjustusprojektiin on mennyt aikaa kahdelta päivältä, ja tänään se jatkuu noiden kahdeksan pikkulevyn liitupohjakerroksilla. Kerrosten kuivumisen välissä – joita tulee 8-10 – kirjoittelen vaikkapa nyt tätä blogijuttua Tero Tähtisen suomentamasta ja toimittamasta teoksesta Zenmestari Bodhidharman opetukset.

Kirjan nimiössä ei korosteta Tähtisen toimitustyötä, mutta se on, sikäli kun minä pystyn arvioimaan, ollut aika suurta, sillä jostain syystä en kykene olettamaa, että kiinankieliseen alkuperäsiteokseen ovat kuuluneet tämän suomenkielisen laitoksen erittäin informatiiviset alaviitteet. Erityisesti haluan mainita, että loppupuolella on myös Tähtisen esittely kuudesta patriarkasta, joille Bodhidharma ojensi dharmansa eteenpäin väitettäväksi sekä tekstejä kaikilta näiltä opettajilta.

Kun tämä teos on ilmestynyt viime vuonna, niin sitä edellisena ilmestyi Tähtisen suomentamana Noudan vettä ja kerään polttopuita – Mestari Pangin opetukset.  Viimemainittukin on esitelty tällä blogilla, mutta se ei löydy Kiina-osiosta, koska se on käsitelty samassa yhteydessä parin muun kirjan kanssa. Minusta tuli Pang-entusiasti kertalaakista.

Pang ja Bodhidharma ovat aika erilaisia. Pang oli maallikko, ja hänen ehkäpä pikemminkin edesottamuksensa kuin opetuksensa kolahtavat minuun enemmän. Bodhidharma puolestaan on suuri, kaikin puolin tunnustettu mestari. Hän lähti 400-luvun lopulla asiakseen Intiasta viemään buddhalaisuutta Kiiinaan (ja sen tehtyään palasi takaisin). Ensin hän rantautui Etelä-Kiinaan ja siirtyi sitten pohjoisemmaksi Shaoliniin, jonka temppelit ja taistelukoulut ovat tätä nykyä yksi planeetan pahimpia turistirysiä. Mutta 500-luvun alussa siellä saattoi Bodhidharma meditoida yksin luolassa, seinään päin kääntyneenä istuen, tehtävänään edistää buddhalaisuuden leviämistä Kiinassa, vaikka häntä tympäisivät ihmiset suuresti.

Bodhidharman hanke edistyi tuolla nykyisen Heneanin provinssin alueella erinomaisesti, mistä ovat merkkinä siinä Shaolinin lähellä sijaitsevat Luoyangin luolat, valtava alue, jossa on pitkin, poikin vuoren seinämiä rakennettu kaikenkokoisia alttareita ellei suorastaan temppeleitä. Olen käynyt molemmissa, niin Shaolinissa kuin Luoyangissa, ja buddhalaisturimin kohteeksi suosittelen Luoyangian pikemminkin kuin Shaolinia.

Kiinalaiset olivat oma-aloitteisiakin buddhalaisuuden juurruttamisessa, ja naapuriprovinssista Shaansista löyttyy Xi'anin Suuri Hanhipagoda, joka on varta vasten rakennettu niille sutrille, jota Xuan Zang -niminen munkki kävi 600-luvulla hakemassa Intiasta. Tuosta matkasta on olemassa kansalliseepoksen asemassa oleva, pitkä ja polveileva kertomus nimeltä Matka lännen maahan, ts. Intiaan, ja tästä kertomuksesta on peräsiin esim. juttu Apinakuninkaasta.

Ja Boddhidharma on se buddhalaisten kuvien tyyppi, joka mulkoilee yrmeänä ellei suorastaan uhkaavana muhkeiden kulmakarvojen alta.

On vaikea sanoa, minkä verran näistä Bodhidharman opetuksista on hänen omaansa ja minkä verran myöhemmin toimitettua. Noihin aikoihin ei copy rightien kanssa oltu niin nuukia. Bodhidharman tekstit ovat kuitenkin erinomaisen selkeitä. Näistä puuttuu sellainen koanmaisuus, joka on yleisempi zenbudhalaisuudessa, jonka minä miellän japanilaiseksi. Tähtinen käyttää myös Kiinan chanbudhalaiuudesta termiä zen, mitä hän perustelee termin yleisyydellä.

Buddhalaisuudessa on erilaisia suuntia kuten kaikissa muissakin uskonnoissa, ja Bodhidharman chan on siis melko ymmärrettävää länsimaiselle lukijalle, johdonmukaisuudessaan vähän kuin buddhalaisuuden luterilaisuutta. Lähtökohtana on, että kärsimys on dharman siemen, sillä kärsimys on yleensä se syy, jonka takia dharmaa eli opetusta eli keinoja kärsimyksen voittamiseksi aletaan etsi. Tosin Bodhidharman vastaus on, että dharmaa ei tarvitse etsiä, koska se on jokaisessa ihmisessä itsessään, ja se on tyhjyys. Kaikki ihmisessä, niin keho kuin mieli, ovat tyhjyys.

Kärsimyksestä ei päästä eroon millään kikka kolmosilla. Hyvistä teoista ei ole mitään apua. Moraalisääntöihin Bodhidharmalla on yksiselitteinen kanta: kärsimyksen näkökulmasta niillä ei ole väliä, sillä ihminen voi vapautua tyhjyyden oivaltaessaan kärsimyksestä, vaikka olisi ammatiltaan teurastaja tai prostituoitu tai mikä hyvänsä. Tyhjyyden oivaltamisesti sitä vastoin seuraa moraalinen käyttäytyminen, kun tämän oivalluksen myötä pahuuden syyt, ahneus ja sen sellainen, raukeavat merkityksettömiksi tyyliin ihminen vain lakkaa olemasta ahne, koska se on tarpeetonta.

Tyhjyyden oivallus auttaa myös sietämään epäoikeudenmukaisuutta ja sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi vapaasti työskennellä epäoikeudenmukaisuuksien vähentämiseksi maailmassa, mutta buddhalaisuuden mukaan epäoikeudenmukaisuuden kokemus ei riipu vain olosuhteista vaan se on pikemminkin ihminen-nimisen järjestelmän ominaisuus. Ikään kuin laitevika. Bodhidharma saattaisi hyvinkin pitää esimerkkinä tästä sitä, että Suomessa eletään maailman oikudenmukaisimmassa yhteiskunnassa, jossa kuitenkin masennus rehottaa ja ja ihmiset keksivät vuosi vuodelta, oikeudenmukaisuuden edistyessä, aina vain uusia ja uusia asioita, joista vetää herne nenäänsä ja kokea epäoikeudenmukaisuutta. Aihetta toki on käsitelty myös buddhalaisuuden ulkopuolella, esimerkiksi Dostojevski Karamazovin veljeksissä Ivanin esittämässä Suurinkvisiittorin puheessa. Bodhidharman sanoin, alkuun sutraa siteerten: ""Kun kohtaat vastoinkäymisiä, älä vajoa murheisiin, sillä kaikelle on selityksensä." Tällaisen ymmärryksen myötä ihminen saavuttaa harmonian totuuden kanssa ja sietämällä epäoikeudenmukaisuuksia hän astuu Tielle". Ja tuo Tie on varmaan omanlaistaan 'sopeutumista vallitseviin olosuhteisiin', sillä kyse on alkujaan taolaisesta käsitteestä…

Erittäin hyvä kirja, erittäin sopiva etenkin buddhalaisuuteen perehtymistään aloitteleville.

Mitä ikonilautoihini tulee, eilen tekemiini ei tullut lainkaan neulanreikämäisiä kapillaari-ilmakuplia, mutta tänään niitä ilmestyi. Ainoa ero on, että eilen käytin koko ajan huoneenlämpöistä, aivan lirua lefkasia, sillä en malttanut laittaa sitä välillä jääkaappiin. Yhden lautasatsin lefkaskerrosten kuivumisen väliaikoina nimittäin hoitelin toisen satsin jänisliimauksia. Eli mitä opimme tästä? – Että lefkasin pitää olla juoksevaa huoneenlämpöistä eikä kylmää hyytelöä, tai muuten saadaan ikäviä kapillaari-ilmakuplia, joita ei sitten saa värillä peittoon vaan jotka ilmaantuvat rei'iksi värikerroksenkin läpi kuten nähdään suprematistisessa Herran ristiinnaulitsemisessani.

Äsken hioin reunat yhdestä eilen muuten valmiiksi saamastani laudasta. Pinta on vielä hiomatta, mutta kyllä on jo tässä vaiheessa hieno! Niin hieno, että eihän tätä raaski ruveta millään munankeltuis-valkoviini-väripigmentin -sotkulla pilaaamaan!

Jänisliiman loppu on jo pakastimessa. Lefkaskerrosten teko jatkuu…

Viimeksi muokattu: 18.01.2020
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 4 / 38 Seuraava sivu »