Hiontapapereista johdettu

21.01.2020

... elämän tarkoitus.

Minulla on ollut kesken tämä parissa päällekkäin soljuvassa erässä kulkenut 13 ikonilaudan pohjustus. Pari päivää sitten pääsin hiontavaiheeseen. Sitä varten jouduin kaivamaan tarvikelaatikoitteni uumenista hiontapapereita.

Hiontajäämien perusteella karkeat näyttivät olevan siltä ajalta, kun tein kenkiä, ja hienot siltä, kun hioin kipsimallineita tehdäkseni muotteja savenvalantaa varten.

 

Takavuosina, lähes 20 vuotta sitten, polttelin muuton edellä mökin saunan uunissa vanhoja päiväkirjoja ja muita papereita – tulen ruoaksi päätyi mm. astrologinen arkistoni huonetauluineen, efemerikirjaläjineen sekä tietenkin kaikki tähtikartat, jotka olin eri ihmisille tehnyt. Poltin myös oman karttani sekä kaikki tulkintaopaskirjat, ja viimemainitut vähän harmittavat, mutta vain vähän. Ennen uuniin heittämistä lukaisin 16-vuotiaana pitämästäni päiväkirjasta, että elämän tarkoitus on siirtää ihmiskunnan merkittävimmät asiat omaan päähänsä ja sitten kuolla. Merkittävimmillä asioilla tarkoitin niitä, joiden ansiosta ihminen on ihminen, eli niitä, jotka eivät perustu vaistoihin. Eli tiettyjä ratkaisevia kulttuuriasia asioita.

Kun pläräsin hiontapapereita, tuli mieleeni, että olen nyt tehnyt tuon kaiken. Siirtänyt itseeni kaikki ihmisen kulttuuriperimän merkittävimmät asiat. Saan aikaan tulen ilman teknisiä apuvälineitä kuten tulitikkuja. Tulen toimeen oloissa, joissa vesi ei valu hanasta eikä sähköä ole mailla halmeilla, eikä tilanne tunnu minusta rasittavalta. Pystyn käyttämään tulta saadakseni savesta ruoankypsentämistä kestäviä astioita. Saan kuiduista lankaa ja osaan neuloa ja kutoa langasta kankaita, mutta saan tekstiiä aikaan myös huovuttamalla, jos on eläinkuitua tarjolla. Osaan valmistaa katajasta ongen nokkossiimoineen ja koukkuinen. Kykenen hyödyntämään villivihanneksia. Osaan tehdä kenkiä. Osaan käsitellä joitain metalleja ja kiveä. Pääasiallisesti olen kylläkin keskittynyt merkkijärjestelmiin. Koska ihmiskunnan merkittävin keksintö on kirjapainotaito, minusta tuli graafinen suunnittelija. Osaan käyttää monia merkkijärjestelmiä, en vain omaan kulttuuriini kuuluvia, enkä vain puhuttavia kieliä vaan myös muita, ja kaikki nuo muut kuten kirjoitusjärjestelmät ovat kehittyneet lähinnä kuvista. Ja kun nyt olen perehtynyt ikoneihin, kuvan näköisiin, tarkasti säänneltyihin merkkeihin, joita sen perinteen kannattajat katsovat kirjoittavansa (venäjässä ikonit edelleen myös arkikielessä kirjoitetaan eikä esimerkiksi maalata), olen oikeastaan tehnyt kaiken, mihin 16-vuotiaana olin päättänyt elämäni käyttää. Ja harppisarjaa, jonka velivainajani toi minulle Tsekkoslovakiasta horoskooppien tekemistä varten, käytän nyt piirtääkseni ikoneihin sädekehiä. Tuohon harppisarjaan kun kuuluu oheisen näköisiä teriä, joita periaatteessa käytetään juoksevaan tussiin, mutta nyt niissä kulkee veteen sekoitettu siena – minun horoskooppini olivat tussilla piirrettyjä kalligrafisia kapineita silloin aikoinaan.

Minulla ei ole enää mitään tekemistä, siis. Tavallaan tunsin melkoista riemua, kun tajusin homman olevan maalissa, mutta toisaalta havainto veti minut myös vähän alakuloiseksi. Edessä ei voi noin niin kuin kulttuuriantropologisesta näkökulmasta olla enää mitään kovin mielenkiintoista. Hmm... (20.1.2020)

Viimeksi muokattu: 21.01.2020
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 2 / 38 Seuraava sivu »