Informaatio- ja biotekniikoiden uhat

17.09.2018

Harari, Yuval Noah. 21 oppituntia maailman tilasta. Liettua 2018.

Nämä Yuval Noah Hararin kirjat ovat alkaneet nähdä painomusteen valon suomenkielellä hyvin nopeasti alkuperäiskielisten jälkeen. Ensimmäisen, eli Sapiensin, luin vielä englanniksi, kun sen kolmella eurolla Tampereen Akateemisesta silloin sai, mutta muut, Homo Deuksen ja nyt tämän 21 oppituntia maailman tilasta on voinut lukea heti suomeksi.

Koska olen kirjoittanut noista molemmista aiemmista tänne blogilleni ja toisaalta koska kaikki ovat lukenee tämän nyt käsillä olevan teoksen, tämä ei esittelyä kaipaa. Siispä pistän tähän vain ylös muutaman kohdan, joissa Hararin ajattelu, joka on kyllä paikoin ihan kelvokasta, vaikkakin ehkä vielä nuoruuden pilaamaa, eroaa ratkaisevasti omastani, ja ylleensä se eroaa siksi, että pidän Hararia liian yksioikoisena eli siksi, että hän erottelee puuroja ja vellejä tavalla, josta näkee, ettei hän täysin käsitä, että puro ja velli on kuitenkin valmistettu samoista aineksista.

Luvun 10. Harari aloittaa toteamalla, että auto-onnettomuuksissa kuolee maailmassa 1,25 miljoonaa ihmistä vuodessa. Tähän lukuun hän vertaa terrorismia, joka tappaa enintää 25 000 ihmistä vuodessa. Ihmiset eivät kuitenkaan pelkää autoilua, mutta pelkäävät terrorismia kuollakseen. Vielä dramaattisempaa inhimillinen epäloogisuus on, kun autoliikenteen ja terrorismin kuolonuhreja verrataan diabeteksen kuolonuhrien määrään, joka on 3,5 miljoonaa. Se on jopa kolme kertaa enemmän kuin edes liikenneonnettomuuksien kuolonuhrien määrä. "Miksi pelkäämme terrorismia enemmän kuin sokeria?", kysyy Harari.

Liikenneonnettomuuksien ja terrorimin vertaaminen on mielstäni ihan jees, mutta diabeteksen ja terrorin ei, sillä ihmiset eivät pelkää sellaista, minkä he voivat ennustaa eivätkä sellaista, minkä he ovat itse henkilökohtaissti ja tietoisesti valineet, vaikka tuo ennustettava asia olisi miten tuhoisa. Maailmassa on myös alkoholisteja, eikä näistäkään kukaan kuole viinaan tai sen seurauksiin tietämättä, että se on nimeomaan alkoholi, joka ne on aiheuttanut. Yksikän alkoholisti ei älyä pelätä alkoholia.

Harari arvelee että informaatioteknologian ja bioteknologian yhdistymisessä saattaa olla hyviäkin puolia, ja yhdeksi hän arvelee mittalaitteet, jotka ilmoittavat vaikkapa juuri diabeetikolle, että nyt sokeriarvot heittävät ja hänen pitää muuttaa käytöstään. Ja sitten diabeetikko tottelee. En usko tähän Hararin visioon, sillä aivan niin kuin kaikki alkoholistitkin tietävät, että viinasta tulee humalaan, diabetikotkin ovat hyvin selvillä ennestäänkin, mikä saa heidän verensokerinsa heittelemään ja miten heidän tulisi toimia, ettei näin kävisi. Miksi diabetikot muuttaisivat käytöstään, jos heidän ennestään tietämänsä asian sanoo joku mittalaite? Eiväthän he oli kontrolloineet syömistään enenkään, vaikka siitä on heille sanottu. Samalla logiikalla alkoholismin ongelma voidaan ratkaista, jos kehitetään mittalaite, joka kertoo viinaa vetävälle henkilölle, että mittareiden mukaan hän on nyt humalassa ja että juominen pitää lopettaa ettei mene perhe ja työpaikka.

Harari yrittää seuravaksi väitettä, että entä, jos anturieden tieto menisi vakuutusyhtiölle tai työnantajalle. Hän arvelee, että tämä pakottaisi ihmiset tottelemaan laitteen määräyksiä, mutta henkilökohtaisesti en usko tätä. Johan jokainen näkee nytkin ylipainoisesta ihmisestä, siis jokainen kadullakulkijakin eikä vain työnantaja tai vakuutuksen myöntäjä, että siinä menee lihava henkilö ja hän todennäköisesti saa diabeteksen. Tämä, että muut tietävät, ei ole ennenkään lisännyt kenenkään ylipainoisen laihdutusmotivaatioita. Pikemminkin tiedon lisääntyminen asiasta on aiheuttanut sen, että nykyisin on jopa järjestöjä, joiden mukaan ylipainoisilla pitää olla oikeus olla sellaisia kuin haluavat eikä heille saa nalkuttaa diabeteksestä, koska heille tulee siitä paha mieli.

Harari näkee ratkasuja tai uhkia, miten sen nyt ottaa, bioteknisissä implanteissa, jotka parantavat vaikkapa älyllisiä suorituksia. Mutta kun ihmisaivot ja -keho ovat kuitenkin samat eivätkä ne muutu kuin geneettisen muuntelun kautta, on pakko ajatella myös sitä hintaa, jonka implantilla vaikkapa älyään parantanut ihminen maksaa. Hinta saattaa olla jotenkin epämiellyttävä. Jos älyllinen sortuskyky on luotu keinontekoisesti, voiko sen käytöstä rasittua vanhanaikaisen psyykkisellä tai jopa raadollisen fyysisellä tavalla? Tätä Harari ei ota lukuun. Mieleeni tulevat jälleen myös alkoholistit, jotka ovat repineet irti ihonsa alle laitetut antabuskapselit.

 

Teknologistumisen vaikutukseen potilastyössä en usko. Jos sitä koululääketieteen puolella lisätään, seuruaksena on enkeli- ja yksisarvshoitojen suosion kasvu. Ihminen kun haluaa hoitoa toiselta ihmiseltä.

Harari puhuu samasta algoritmien vallankaappaukseta, jota niin monet muutkin pelkäävät. Mutta kun ihmiselämä on niin paljon muutakin kuin työelämä ja sen suoritukset. Harari vihjaa, että aivan kuin algoritmit saaattavat parantaa työpaikkojen rekrytointia, mihin uskon, ne saattavat parantaa myös parinvalintaa, mihin en usko. Suurin osa ihmisistä menee naimisiin aivan merkillisten ihmisten kanssa ihan omaa tahtoaan. Mikään määrä sukulaisten ja ystävien vasta-argumentteja ei tällöin riitä, joten en usko, että agoritmit pysytyvät yhtään parempaan. Kun veljeni oli ajautunut itsemurhan partaalle – hän päätyi lopulta sitten siihen itsemurhaankin – hän ei missään vaiheessa edes aavistellut, että hän olisi tehnyt virheen vaimoa valitessaan, vaikka häitä ennen hänelle oltiin jopa huudettu suoraa huutoa, että älä helvetissä tee tuota tekoa. Vaimo vain oli vääränlainen, joten vika oli vaimon eikä hänen. ??? Niin että jos algoritmeilla halutaan tällaisia asioita ratkoa, niin on siinä insinööreille töitä.

Harari näkee kuitenkin informaatioteknologian ja bioteknologian yhdistymisessä enemmän pelättävää kuin toiveita herättävää, ja hän arvelee, että "Ihmiset ja koneet saattavat yhdistyä niin täysin, että ihmiset eivät enää pysy elossa, jos heidät irrotetaan verkosta". Minua itseäni ihmetyttää jatkuvaasti, kun uutisissa ilmoitetaan totaalisena katastrofina, että nyt ei johonkin tule sähköä. Meidän mökki on rakennettu 1962, eikä sinne olla koskaan vedetty sähköjä. Vietimme siellä kaikki kesät, ja kun koulujen kesäloma noihin aikoihin oli tasan kolme kuukautta, vietimme näin ollen mökillä aina neljänneksen vuodesta. Ilman sähköjä. Ymmärrän kyllä, mihin sähköä voi käyttää, jos siinä määrin lykästää, että sitä on saatavilla, mutta en reilusti yli puoli vuosisataaa elettyäni käsitä, miksi sähkön puute olisi onnettomuus. Ja nyt sitten visioidaan, että olisi joku hirveä katastrofi, jos ihmiset irrotetaan tietoverkosta. En todellakaan käsitä.

Harari arvelee, että globalisaatiossa ja teknologisoitumisessa on menty pidemmälle kuin ihminen kestää, ja saattaa olla. Mutta en ole sitä mieltä, että ihmiset välttämättä suostuvat passivisesti siihen, miten suuryritykset heitä yrittävät manipuoloida globaalin ihmismassan voimattomina partikkeleina. Esimerkkinä mainitsen omakustannekirjojen buumin. Monet digitaalipainot elävät siitä, vaikka itse kirjoilla on äärimmäisen suppea lukijakunta eivätkä ne ole kirjoittajilleen minkäänlainen bisnes vaan pikemminkin kulu. Mutta ihmiset haluvat tehdä taloudellisesti hyödyttömiä ellei suorastaan itsellen taloudellisesti tappiollisia asioita. Ihmiset siis hakevat mrkityksiä, vaikka mikä tulisi ja vaikka se maksisi heille maltaita. Myös teknologisoitumista vastaan esiintyy kapinaa, josta hyvä esimerkki on Kuopion kansalaisopiston villalangan kehräämisen kurssi. Sen on määrä alkaa nyt lokakuussa, ja siihen alkoi olla mahdollista ilmoittutua jo viime toukokuussa. Kurssi täyttyi heti, ja kun minä, edellen toukokuun puolella, yritin ilmoittautua sille, päädyin varasijalle 8. Tämä siis vuonna 2018, jolloin ihmisten pitäisi olla teknologisoituneen ja globalisoituneen maailman tahdottomia zombeja.

Ihmiset ovat silloin tällöinkin saaneet tarpeekseen teollisesti valmistetuista käyttötavaroista. Nämä kapinat ovat sellaisinaan olleet aika lyhytaikaisia. Pitkäaikaisin lienee ollut 1800-luvun jälkipuoliskon Arts and Crats Movement. Mutta silläkin oli sitten seurauksensa, eli teolliselta valmistamiselta alettiin vaatia toisenlaista esteettistä laatua kuin sitä ennen – syntyi funktionalismi – mutta mitään tällaisia mahdollisia kapinaliikkeitä Harari ei mainitse.

Sitä vastoin hän mainitsee nousevat nationalistiset liikkeet vastareaktioina globalisoitumiseen. No jaa. Yleensä kaikki oikeasti uusi nousee jostain muusta kuin reaktivisista liikkeistä, joissa halutaan vain yksinkertaista paluuta vanhaan, mikä on sula mahdottomuus. Paluuta vanhaan on kylläkin käytetty esimerkillisellä tavalla varsinkin renessanssissa hyvänä keppihevosena tehdä jotain, mitä e ikinä olisi muuten uskallettu. Aikaa ei kuitenkaan saada kulkemaan takaperin. Ei meidän 'paikallishistoriakirjaamme' Uukuniemi-juttuja olla kehuttu siitä, että siinä oltaisiin paneudutta uukuniemeläisiin käspaikkamalleihin tai edes sotahistoriaan siinä muodossa kuin siitä yleensä kirjoitetaan. Pikemminkin ihmisiä on kiinnostanut sen aivan uusi näkökulma paikallishistoriaan. Omakustannekirjassamme otetaan annettuna, että pitäjä mökkiläistyy paikallisen asujaimiston vähetessä; että sota-ajassakin oli ehkä kiinnostavampaa, miten ihmiset elivät omaa elämäänsä kuin se, mitä kansakunnan historiaa siinä kenties oltiin tekemässä; karja on ainakin osin nykyisin aika erilaista kuin ennen sotia, jolloin Uukuniemellä ei tietääkseni ollut biisoneita; kesäravintoloita on nykyisin parikin kappaletta kun aiemmin ei ollut yhtään, joskin kauppoja ei puolestaan ole enää yhden yhtykäistä, kun ennen oli kaksikin per kylä. Luulen, että ihmisiä alkaa kiinnostaa pikeminkin tämäntyyppinen paikallisuus ja paikallislähihistoria kuin nationalismi tai tuohivirsukulttuuri. Tulevaisuuteen katsova pikemminkin kuin menneisyyteen.

Ei myöskään ole toiveita siitä, että päästäisiin yksimielisyyteen siitä, millaisilla periaatteilla vaikkapa tekoälyn pitäisi toimia. Harari kuvaa, miten on käynyt, kun ihmisiltä on kysytty, pitisikö tekoälyn ohjaaman auton aina tehdä ratkaisunsa jalankulkijan eduksi, jopa autossa kydissä olevien vahingoksi. Ihmiset vastaavat tällöin aina, että ehdottomasti pitää. Kun ihmisiltä sitten kysytään, ostaisivatko he itse tällaisen auton, vastaus on yhtä ehdoton, että eivät ostaisi.

Harari puuttuu myös valeuutisiin. Historioitsijana hän toeteea, että ne eivät ole mikään uutuus. Vallanpitäjät ovat aina manipuloineet käsityksiä puuhistaan ja määränneet totuuksiksi aivan ilmiselvän potaskan ja päinvastoin. Harari mainitsee pöyristyksen aiheuttajaksi sen kun Venäjä ilmoitti, ettei se ollut Krimin miehityksen kanssa missään tekemisissä vaan ns. vihreät miehet olivat paikallista väestöä, joka oli ostanut vaatteensa paikallisista kaupoista. Vain joitain vuosia tätä ennen amerikkalaiset ja britit olivat miehittäneet Irakin sillä tekosyyllä, että Irakilla olisi ollut kiellettyjä joukkotuhoaseita. Kaikilla oli tiedossa, että oikeasti niitä ei ollut, mutta se ei estänyt miehitystä tähän nimenomaiseen seikkaan nojaten. Kun Irakissa sitten suoritettiin myöhemmin tarkastuksia, jälkeäkään tällaisista aseista ei löytynyt. Israelissa, Hararin kotimaassa, tarkoitushakuinen totuudenvääristely on suorastaan kansallisurheilulaji, ja Harari kertoo, miten vuonna 2016 Israelin parlamentissa väitettiin, että Palestiinaa ei voi olla olemassa, koska arabiassa ei ole p-kirjainta. Väite on mielenkiintoinen, sillä tällöinhän Israel on käynyt vuosikymmeniä sotaa sellaista tahoa vastaan, jota ei ole edes olemassa. Toinen mielenkiintoinen seikka on tietenkin se, että Palestiina on arabiaksi Falastin, eikä siinä sanassa ole  p:tä. Joten ei pidä mennä kysymään Knessetistä, onko Suomi olemassa. Suomenkielessä ei ole f-kirjainta kuin lainasanoissa, joten mitä ilmeisimmin Suomea ei israelilaisen logiikan mukaan voi olla olemassa, eikä siihen heidän mielestään kuulu se, että Suomi ei suomeksi ole Finland kuten muilla kieleillä vaan Suomi, eikä sanassa Suomi ole yhtään enempää f-kirjainta kuin Falastinissa p:tä.

Viimeksi muokattu: 17.09.2018
Kommentit (0)
« Edellinen sivu 2 / 37 Seuraava sivu »