Metropolitta Panteleimonin mummodekkareissa muutettiin paikkakuntaa viime vuoden kirjassa, Jussi Rannan tapauksessa, nimittäin Kuopioon, sattumoisin entiseen kotikaupunkiini kahteen otteeseen. Vaikka maamerkkejä ei suoraan tekstissä nimetä, me totuuden tuntevat tiedämme, että puistoonsa liian iso kirjailijattaren patsas on Minna Canth yms.

Tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle, jolloin sota-ajan kokeneet olivat vielä hyvin voimissaan sikäli kun olivat säilyneet hengissä ja lähimenneisyydestä pulpahteli julki yhtä jos toista. Ortodoksiseen kirkkoon kuuluu syntien tunnustus, ja epäilemättä sittemmin metropoliitaksi kohonnut Panteleimon on uransa varhaisemmissa vaiheissa 60- ja 70-luvuilla päässyt siinä yhteydessä osalliseksi runsaaseen, kirjojensa aiheiksikin muunneltavaan, aineistoon.

Jussi Rannan tapauksessa käsiteltiin rintaman tuoksinan mahdollistamaa väärinkäytöstä. Tämän nyt puheena olevan dekkarin Kaikki alkoi Viipurista ytimessä on seikka, johon olen itse kiinnittänyt huomiota, nimittäin se, että monet ihmisten mielissä sotaan assosioituvat, jälkiviisauden valossa kyseenalaiset, tapahtumat sattuivat itseasiassa paljonkin sitä ennen. Ne muutettiin muistoissa kunniallisemmiksi liittämällä ne sotaan, vaikkei sodasta ollut tapahtumahetkellä tietoakaan.

30-luku oli villiä aikaa, melkein kuin 90-luku Venäjällä, sillä "maailma romahti" Suomessa tuon vuosikymmenen kuluessa kahdesti. Ensin tuli 30-luvun alun lama, ja lyhyttä, mutta sitäkin menevämpää vuosikymmenen puolen välin ympärille ajoittuvaa nousukautta seurasi 1939 alkanut sota. Kun laulussa lauletaan, millainen ol' Viipuri, niin kyseessä oli juuri tämä Viipuri ja se 30-luvun puoliväliä ympäröivä ajanjakso.

Tuolloin tapahtui monenlaista, ja Panteleimonin kertomuksen tapahtumat lienevät olleet yleisiä. Nimittäin jokseenkin sama Viipurin tapahtuma koettiin minunkin suvussani, ei tosin Viipurissa, ja paitsi että meidän suvun tragedian yhteydessä ei tapettu ketään: sama heppu saattoi yhtaikaa raskaaksi vaimonsa ja rakastajattarensa. Joskin meidän suvun tapauksessa suivaantui rakastajatar eikä vaimo, eikä lapsiakaan annettu pois.

Katkeruus on toinen teema. Jotkut kestävät paljonkin katkeroitumatta, kun taas jotkut pilaavat ylimitoitetulla ylpeydellään elämänsä aika vähästäkin. Panteleimonin kertomuksessa katkera murhaajatar ilmoittaa itsekin tajuavansa, että on sairas: että moinen kostonhimo ei ole mitenkään järjellä puolusteltavissa.

Merkille pantavaa on sekin, että nämä tapaukset, niin meidän suvun tosielämässä sattunut kuin Panteleimonein kirjaan sepitetty, kohdistuivat ns. parempaan väkeen. Eli tämä 30-luvun puolivälin molemmin puolin vallinnut – sanottakoon nyt sitten vaikka vapautuminen – aiheutti historiallisesti uniikilla tavalla kärsimystä myös tai ehkä jopa etenkin yhteiskunnan hyväosaisten keskuudessa, ainakin suhteellisesti, sillä pudottiin korkeammalta. (8.10.2025)