Kirjoitustyylillä on väliä

03.03.2024

Knuuttila, Mikko. Kiinan punaiset keisarit. EU 2024.

Eilen Suomessa astui virkaan uusi presidentti. Niukasti yli 50% Suomen kansasta ilmoitti Alexander Stubbia äänestämällä, että hyväksyvät koulukiusaamisen. Suomessa on paljon väsyneitä opettajia, joten nyt olisi hyvä tilaisuus arvopohjaista realismia ja päätäväistä yhtenäisyyttä osoittaen opettajien irtisanoutua tehtävistään, sillä kyllähän opetajan työ tästä tempusta suuresti vaikeutui, kun todistamalla todistettiin, että koulukiusaamalla pääsee presidentiksi.

Mutta on maailmassa muitakin huonoja valtionpäämiehiä. Minun ei ehkä olisi tarvinnut lukea tätä teosta, Mikko Knuuttilan kirjaa Kiinan punaiset keisarit, mutta kun se kirjaston uutuushyllyssä seisoi, niin otin. Aiheesta on kirjoitettu paljon, eikä uutta tietoa ole ollut saatavilla lähemmäs kymmeneen vuoteen. Niinpä tämä Knuuttilan teos tyytyy vain toistelemaan samoja, moneen kertaan kerrottuja juttuja.

Onko tietokirjaiijalle eduksi, jos hän kirjoittaa viihderomaanimaisen vetävästi? On, jos kysessä on aihe, joka on jo moneen kertaan kaluttu. Varhaisempien versioiden on syytä olla asiallisia, mutta jos ollaan vaiheessa, jossa syystä tai toisesta uutta tietoa ei saada, vanhaan voi ottaa vähän räväkämmän otteen.

Siitä on puolivalistuneelle lukijalle etua. Johtui nimittäin vain poikkeavasta kirjoitustyylistä, että kiinnitin huomiota tässäkin kirjassa puheeksi tulleeseen toiseen Maon kahdesta ensimmäisestä vaikuttajasta eli Chen Duxiuhun. Vaikka olen lukenut vinon pinon Kiinan poliittisesta historiasta kertovia teoksia, useamman Maon elämäkerran sun muuta, nyt havahduin pohtimaan, missä muussa yhteydessä olen törmännyt tähän nimen.

Knuuttila niin kuin kaikki muutkin Kiinan poliittisesta historiasta kirjoittaneet luonnehtii tätä tyyppiä helposti malttinsa raivokohtauksiin asti menettävänä Kiinan varhaisena kommunistina. Mutta hän mainitsee myös, että Chen Duxiu toimitti lehteä nimeltä Uusi nuoriso ynnä sen, että tämä oli innostunut kielitieteestä siihen mittaan, että tutki, miten kiinan kieleen voitaisiin ottaa käyttöön latinalainen aakkosto. Nämä kaksi seikkaa yhdessä kirjoitustyylin kanssa sytyttivät lampun: Lynn Panin Shanghai Style – Art and Design between the Wars! (kirjoittajan nimessä kiinalaisuudesta huolimatta tässä annettu nimi ensin ja sukunimi sitten)

Mainitun lehden nimi on yleensä esitetty, olipa kirja, jossa siitä kerrotaan, minkäkielinen tahansa, ranskaksi – La Jeunesse – koskapa se luki niin lehden kannessakin, joten pelkästä 'Uudesta nuorisosta' en olisi tätä johtopäätöstä osannut tehdä, semminkin kun Lynn Panin teoksessa Chen Duxiuta ei käsitellä raivohulluna kommunistina vaan osana Uuden kulttuurin liikettä, jonka äänenkannattaja se oli.

Knuuttila mainitsee senkin, että sekä Zhou Enlai että Deng Xiaoping olivat  oleskelleet Ranskassa 1920-luvun alussa, ja vasta nyt älysin yhdistää uuden kulttuurin liikkeen frankofilian myös Kiinan kommunistien varhaisiin yhteyksiin Ranskaan. Alkoi näyttää siltä, että ranskalaisella kulttuurilla oli erittäin suuri vaikutus Kiinaan, ei vain taiteeseen ja muotoiluun, mikä on ollut aina selvää, vaan muutenkin. Onkohan tästä aihepiiristä kirjoitettu missään oikein asiakseen? Ja oliko kyse ehkä laajemmin ranskankielisiestä kulttuurista? Minulla, muuten, on (belgialaisen) Hergén kaikki Tintit yhdessä nipussa kiinaksi – ovat lännessä tavanomaista A4-formaattia pienemmässä koossa, joten on siinä sitten hitisin pientä kiinalaista kirjoitusta – ostettuna Ji'nanin yliopiston kampukselta 2009.

Knuuttila sanailee jouhevasti myös maailmansotien välisestä Kuomintangista, joka sitten lopulta hävisi kommunisteille. Aikakausi oli sangen hirvittävä. En malta olla vinkkaamatta, että Lin Yutang (tässä nyt sukunimi ensin, annettu nimi sitten) on antanut aiheesta jämerän, ironialla höystetyn aikalaistodistuksen alkujaan vuonna 1935 eli hyvissä ajoin ennen vallankumousta ilmestyneessä teoksessaan (myöhemmin suomennettuna) Maani ja kansani. Monista Linin mielipiteistä nykylukija, tai ainakin minä, saa niskavillansa pystyyn, mutta teos on jonkinlanen aikalaistodistus; Pitkänen, Puranen, Taskinen ja Vartiainen taisivat kirjassaan Kiina Xi Jinpingin aikakaudella luonnehtia tuota ajanjaksoa lyhykäisesti sanoen, että tuolloin Kiina oli fasistinen kaikilta muilta osiltaan paitsi tehokkuudeltaan. Tässä Knuuttilan kirjassakin on puhetta sekä kommunistien että Kuomintangin suhteista Shanghain rikollisjoukkioihin, etenkin gansteriryhmään nimeltä Qing Bang. Panin Shanghai Style onkin nimeään sydäntäsärkevämpi kirja – siinä on jouduttu kuvaamaan edellämainittuja olosuhteita, joista seurasi sitten syviä henkilökohtaisia tragedioita.

Eli kaikenlaisilla tyyleillä kirjoitetuilla kirjoilla on paikkansa, sillä kirjoitustyyli vaikuttaa asiasisältöön tai ainakin sen synnyttämiin assosiaatioihin.

Yksi seikka tässä Knuuttilan kirjassa minua vähän häiritisi, ja se liittyy chongqingilaisen puoluepampun Bo Xilain vaimon Gu Kailain tekemään länsimaisen liikemiehen murhan tapaukseen. Knuuttila kirjoittaa: "Oikeudenkäyntiä seurannut kiinalainen nettikansa kuitenkin innostui salaliittoteorioista. Erään suositun väitteen mukaan Gu ei edes itse ollut tuomiolla, vaan oikeudenkäynnissä oli hänen sijaansa kaksoisolento". En ole tarkastanut, minkä ikäinen tämä Knuuttila on, mutta luultavasti niin nuori, ettei ollut vielä Kiinan politiikan kiemuroista aktiivisen kiinnostunut tuona tapahtumajankohtan 2012. Minä nimittäin olen itse väittänyt tällä samalla blogilla (joka kylläkin on tässä välillä tyhjennetty suurimmalta osaltaan – joitain vanhoja juttuja on jätetty, ettei blogi ihan sekaisin olisi mennyt), että oikeussalista otetuissa kuvissa ei takuuvarmasti ollut sama henkilö, joka kelpo linssiluteena oli ennen esiintynyt mediassa Gu Kailaina. Enkä toisaankaan tajunnut kierrättäväni mitään netin salaliittoteoriaa… Sivuhuomautuksena vielä, että minä olen jopa niin vanha, että olen ollut Chongqingissa paikan päällä seuraamassa Bo Xilai –tyylistä "uusmaolaista spektaakkelia" loppuvuodesta 2009, enkä ollu silloinkaan suoranaisesti nuori – tosin en ole edelleenkään varma, mistä tuossa spektaakkelissa loppujen lopuksi oli kysymys, ja siksi "uusmaolainen spektaakkeli" on tässä lainausmerkeissä. (2.3.2024)

Viimeksi muokattu: 03.03.2024
Kommentit (0)
1 / 37 Seuraava sivu »