Metropoliittoja ja patriarkkoja

26.11.2021

Metropoliitta Arsenin vierailu Kuopiossa 25.11.2021. Rouvasväen yhdistyksen Kristallisali, Piispantalo. Klo 18.30–20.00.

Eilen oli sillä tavalla vinkeä päivä, että Valamon luostarin igumeni, arkkimandriitta Sergei, nimitettiin Suomen ortodoksisen kirkon juuri perustettuun virkaan Haminan piispaksi, ja samana päivänä sattui metropoliitta Arseni Kuopion isänmaallisen seuran (ym.) vieraaksi puhumaan aiheesta ortodoksinen kirkko idän ja lännen rajalla tai sinne päin.

En tosiaankaan ollut tiennyt Konstantinopolin patriarkaatin kuvioista toisen maailmansodan jälkeen. Ne osoitautuivatkin elisen luennon valossa mielenkiintoisiksi: Turkin maaperällä sijaitsevan Konstantinopolin nimi oli vaihtunut vuonna 1930 Istanbuliksi. Venäjällä kirkko oli menettänyt asemansa, ja itse asiassa Suomen ortodoksisen kirkon siirtyminen Moskovan partiarkaatin alaisuudesta Konstantinopolin alaisuuteen oli Arsenin mukaan tapahtunut nimenomaan Moskovan patriarkaatin aloitteesta; tätä perusteltiin sillä, että mitään kirkollisia yhteyksia Moskovan patriarkaatin ja Suomen ortodoksien välillä ei voitaisi vallankumouksen jälkeisistä oloista käsin pitää. Ja Suomen ortodoksinen piispanistuin sijaitsikin sitten Sortavalassa vuodesta 1925.

Toisen maailmansodan jälkeen tilanne kärjistyi. Yhdysvallat kiinnostui Konstantinopolin patriarkaatista varmaan monistakin syistä, mutta itse tykönäni arvelen, yksi varmaan oli se, että niin Euroopan niin katoliset kuin luterilaisetkin kirkot olivat olleet yksiselitteisesti natsien puolella viimeisimmässä maailmansodassa. Suomen evankelisluterilaisen kirkon papaisto oli ollut järjestelmällisesti äärioikeistolaista aina sisällissodasta lähtien vain paria poikkeusta lukuuottamatta, ja se toinen näistä oli Suomen evankelisen-luterilaisen kirkon ainoa suurmies kautta aikain eli Otto Aarnisalo. Aarnisalo vaikutti Sortavalassa, samassa kaupungissa missä ortodoksinen piispakin, ja sivumenen sanottuan välirauhan aikaan Aarnisalo rouvineen samoin kuin hänen vävynsä, Suomen kirkon sisälähetysseuran Raamattutalon toimitusjohtaja perheineen, asuivat Sortavalassa ortodoksisen kirkon itse omistamalleen tontille rakennuttamassaan ns. Riutan talossa. Funktionalismia edustava Riutan talo on edelleen pysytyssä, joskaan ei parhaassa mahdollisessa kuosissa.

Tällaisissa oloissa amerikkalaisille ei kristillisellä rintamalla oikein jäänyt muita vaihtoehtoja suhteiden solmimiseen kuin ortodoksinen kirkko. Tässä se joutui kilpasille Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa, jonka merkitykseen Stalinkin havahtui.

Nuo tuossa edellä olivat omia spekulaatioitani, mutta palatkaamme alkuperäiseen aiheeseen:

Vuonna 1948 Konstantinopolin patriarkaksi nimitettiin Arhenagoras I. Hän oli syntyjään kreikkalainen, mutta vuodesta 1931 Yhdysvalloissa Pohjois- ja Etelä-Amerikan arkkipiispana. Hänen siirtämisensä Konstantinopolin patriarkaatiksi oli nopeaa toimintaa. Hänet lennätettiin USA:n presidentin Harry Trumanin yksityiskoneella Istanbuliin ja hänelle hankittiin pikavauhtia Turkin kansalaisuus, sillä Konstantinopolin patriarkan piti olla Turkin kansalainen.

Kysin metropoliitta Arsenilta, mikä on Yhdysvaltain asema Konstantinopolin patriarkaatin suhteen nykyisin, ja kuulemma suuri, sillä Ameikassa on rikasta väkeä, joka rahoittaa Konstantinopolin patriarkaatin piiriinkuuluvien rakennusten ja instituutioiden ylläpitoa, mihin kirkolla ei muuten yksinkertaisesti olisi varaa.

Arseni kertoi myös, että kilpailu Moskovan  ja Konstantinopolin patriarkaattien välillä on kovaa. Härskejäkin muotoja saavaa taistelutahtoa löytyy Moskovasta. Tämä on mielestäni sangen harmillista, sillä tällähän Moskovan patriarkaatti vetää kirkkoa kokonaisuutenakin lokaan, ei vain omaa taloaan, niin sanoakseni, mikä viimemainittu varmaan tosin on päämääräkin – ettei kirkko vain pääsisi esiintymään hyveellisempänä kuin valtion hallinto.

 

Ortodoksisella kirkolla on nyt siis yhteensä seitsemän piispaa, Arsenin laskujen mukaan yksi kutakin yhdeksäätuhatta kirkon jäsentä kohden...

Viimeksi muokattu: 26.11.2021
Kommentit (0)
1 / 40 Seuraava sivu »