Taas, ja vielä kerran, joutuu meikäläisenkaltainen ikäloppu haaska toteamaan, että on aikoihin eletty: ovat ilmaantuneet Pirkka-kirjat. Ensimmäisenä nimekkeenä Kesko on julkaissut Kari Hotakaiselta jonkun kirjan, jota en varmaankaan tule lukemaan, sillä en ole lukenut muitakaan hänen krjojaan siitä periaatteellisesta syystä, etten lue muotikirjoja.

Periaatteen tausta on siinä, että teinivuoteni vietin yksinhuoltajaäitini luotsaaman kolmilapsisen perheen ainoana introvettina. Kotona ainoat kaltaiseni olivat kirjat, ja usein tein läksynikin Kuopion pääkirjaston lukusalissa, joka silloin oli mystinen, tumma ja hiljainen paikka ja jota valvoi salin edessä istuva kirjastonhoitaja. Muistaakseni sinne piti varata paikka, joskin sinne pääsi lennostakin, jos tilaa sattui olemaan, jolloin paikan osoitti tuo kirjastonhoitaja. Mainio järjestelmä, jota ekstrovertit eivät päässeet sabotoimaan.

Nykyisin Kuopion pääkirjaston lukusali on eri paikassa ja on "moderni ja raikas". Tarpeetonta mainita, että "moderni ja raikas" on kirosana minun vokabuläärissäni. Iso osa valveillaoloajastani kuluu siihen, että pakoilen ekstrovertteja ja heidän "modernia ja raikastaan".

Varmaan Hotakaisen kirja on paikallaan "modernina ja raikkaana" Pirkka-kirjana ja löytää itselleen parhaiten sopivat lukijansa.

Tämä on toki ollut tiedossa jo jonkin aikaan, mutta päätin odotella ennen asiasta elämöimistäni, että Hotakainen itse ottaa kantaa. Se tapahtui tämän aamun Hesarissa. Siinä hän ilmoitti pekäävänsä, että julkaisukanava peittää alleen sen, mitä hän haluaa sanoa.

Se on varmaa, se, että juuri niin käy.

Kun olin nuori, mistä, herra nähköön, on aikaa kulunut, oli vielä, ehkä jo hitusen kulahtaneena, muodissa viestintäteoreetikko Marshall MacLuhan, jolta kohosi suoranaiseksi iskulauseeksi "media is the message", eli viestintäväline on viesti. Mitä tahansa viestintävälinettä tai -kanavaa pitkin ei voi välittää mitä tahansa sanomaa. Noihin aikoihin oli erityisesti valituksen kohteena se, että televisio on luonteeltaan niin nopea viestin, ettei sen kautta voida kertoa kovin monimutkaisia asioita, siis asioita jotka vaativat ajattelulta "hitautta"; ylipäätään sähköisten viestimien haittana pidettiin sitä, ettei viestissä voinut (tuolloin) palata taaksepäin tarkastamaan, että mitenkäs se juttu nyt menikään.

Kirjoja on aina pidetty syvällisen viestinnän välineinä, eikä tätä liene toistaiseksi kumottu. Varsinkin kirjauskontojen vaikutusalueilla kirjoja on jopa pidetty jotenkin pyhinä, ja silloinkin, kun kirjauskontoja ei ollut vielä olemassa, tulevien kirjauskontojen syntyaluieilla kirjoituksella oli pyhän luonnetta; jos joku kirjoitusmenetelmä yleistyi, kehitettiin helposti pyhiä tarkoituksia varten uusi kirjoitus, hieraattinen eli pyhä kirjotus, jota sitten (jälleen…) hallitsivat vain pappiseliitin jäsenet.

Mitä markettilevitettäviin Pirkka-kirjoihin tulee, on syytä muistaa, että painetut kirjat olivat 1400-luvun jälkipuoliskolla maaiman ensimmäsiiä massatuotteita. Katolinen kirkko koki ne uhkana, uskonpuhdistus taas perustui niille, mutta uudella keksinnöllä, irtokirjakkeilla ja viinipuristimesta kehitetyillä painokoneilla sarjatuotettiin kirjoja, joilla edistettiin ihan muitakin agendoja kuin uskonnollisia. Kirjapainotaito astui renessanssin palvelukseen, mutta ei varauksettomasti. Vielä kirjapainotaitoaikaan kehitettiin tosi nopea tekstaustyyli, humanistikurisiivi, kirjojen käsin kopioimiseen ja vieläpä kirjojen koon pienentämistarkoituksessakin, koska kirjapainotaito kaiken maailman äkkirikastumiseen pyrkivien, kirjapainoja solkenaan perustelevien hunsvottien, sen ajan steve jobsinen ja elon muskien, takia oli monen filosofin ja kirjailijan mielestä epäluuloa herättävä keksintö.

Minun kohdallani Pirkka-logo kirjassa tulee merkitsemään sitä, etten kuunaan tartu moiseen tekeleeseen, mutta yhtä varmaa on, että historian valossa Pirkka-kirjat ovat osa suurta jatkumoa.

Vielä ei ainakaan minun silmääni ole pistänyt, tuleeko Pirkka-kirjoista myös Pirkka-äänikirjoja. Vaikka suosittuja kuluttajien keskuudessa, äänikirjat ovat huonossa huudossa kirjailijoiden piirissä, sillä aika usein on jo käynyt niin, että kirjan lukeva näyttelijä on saanut paremman palkkion kuin kirjan kirjoittanut kirjailija, ja jos kirjan lukee robotti, ei voi kuin arvailla, mitä rabotin kehittäjä on tienannut. Yksi vetonaula Pirkka-kirjoille voisi jopa minun silmissäni olla, että niistä ei koskaan tehdä äänikirjoja. (31.8.2024)