Telkkarissa on meneillään Skotlantiin sijoittuva rikossarja Koodinimi 64. En ole katsonut sitä, sillä yleensä kirjojen tv-sovitukset ovat huonompia kuin kirja, ja niin oletan olevan erityisesti, jos on filmatisoitu  toisen kulttuuripiirin idea. Näin olen arvellut olevan tämä Koodinimi 64:nkin laidan, vaikka en ollut lukenut koko kirjaa. Vaan kun teos sattui suomennettuna olemaan Kuopion pääkirjaston hyllyssä, otin sen siitä ja rupesin eilen lukemaan.

Teos on siis japanilaisen entisen rikostoimittajan Hideo Yokohaman vain numeroa 64 otsikkona käyttäen suomennettu dekkari. Kirjassa on hyvä Satu Kontisen suunnittelema kansi. Pystyyn alekkain ladottu kirjoittajan nimikin on onnistunut, kun on ollut kirjaintyyppi, jossa ei ole kovin monen levyisiä kirjaimia.

Ihan järkyttävän hyvä kirja. Kotimaassaan tätä myytiin miljoona kappaletta jo ensimmäsellä viikolla sen ilmestyttyä, eikä ole ihme.

Tämän on länsimaiselle vieraiden kulttuurien ystävälle mainiota lukemista. Kirjoittaja on selvästikin jo kirjoittaessaan ottanut huomioon, että teos saa ulkomaisia lukjoita, joten japanilaisia, länsimaisista selvästi eroavia tapoja reagoida vaikkapa nyt epävarmuuteen, suruun yms. on kuvailtu mukavan notkeasti, ei alleviivaten vaan nimeomaan välittömästi tapahtumain ei niinkään kulkuihin kuin tapahtumien olemiseen liittyen. Kirjasta voisi väittää henkivän japanilaisen ja länsimaisen aikakäsityksen ero – ainainen on siinä kulttuurissa toisella tavalla läsnä kuin meillä, missä aika on nopeasti etenevää ja asiat vanhentuvat olemattomiin hetkessä. Kirjassa onkin tavallaan kyse ajasta, nimittäin erään vanhan jutun uudelleen esiin pulpahtamisesta. Luku 64 tuleekin Shōwa aikakauden viimeisestä vuodesta, vuodesta 64, jona tuo pitkäksi venähtänyt tutkinta oli alkanut. Ts. 14 vuotta sitten. Kyseessä oli pikkutytön sieppaus ja murha. Kyseinen vuosi sattui kestämään vain seitsemän päivää, ja sitten alkoi uusi aikakausi, Heisei.

Kun tämä tapaus nostetaan uudelleen esiin D:n kaupungin poliisissa, poliisin viestintäosaston johtajan oma tytär on kadonnut, ja isä vaimoineen on juuri käynyt ruumishuoneella tarkastamassa, josko eräs itsemurhan tehnyt samanikäinen tyttö olisi heidän lapsensa.

Aika jykevä alku. Varmaan yksi maailman jykevimmistä.

En ole lukenut tätä vielä paljon mihinkään asti – sivuja on 764. Ja nyt minua jo huolettaa, että kohta tämä loppuu!

Syksyn tuloa ei ehkä muuten huomaa kuin siitä, että Yliopisto-lehti ilmestyi taas kesätauon jälkeen (=numero 6/24). Siinä Tutkija suosittelee -palstalla matematiikan emeritusprofessori Juha Oikkonen tunnustautuu paksujen kirjojen ystäväksi. Koska Volter Kilven teoksesta Kirkolle oli lehdessä jo muualla puhetta, hän päätyi suosittelemaan Haruki Murakamin romaania 1Q84. Minulla ja matemaatikolla ei voi olla oikeastaan mitään yhteistä, mutta kas, näyttää olevan jotain. Mieltymys paksuihin kirjoihin. (1.9.2024)