Päivitetty islamin käsikirja

20.09.2018

Hämeen-Anttila, Jaakko. Uusi islmin käsikirja. Suomi 2017.

Toistan taas, että minua harmittaa, ettei nykyisin kirjoissa läheskään aina ole painopaikkakuntaa. Minulle sopisi, että se olisi vaikka vanhaan hyvään tapaan Utopia, mutta jotenkin minä arvostaisin tätä käytäntöä. Se kertosi, missä ovat nykymaailman kirjapainotaidon keskukset. Kustantajan nimi kiinnostaa minua paljon vähemmän.

Jaakko Hämeen-Anttila on oppineksi sillä tavalla erikoinen, että hän kirjoittanut runsain mitoin populaareja teoksia ja on vuosikymmenten saatossa pitänyt hyvänä kehittää itseään tässä taidossa. Kun muistelen vaikka teosta Islamin monimuotoisuus, se vilisi vielä tarpeettomasti hienoja sanoja ja tieteen maailmassa varmaan uskottavuutta lisäävää lauserakenteidenkin jargonia, mutta tämä tälle vuosikymmenelle pävitetty Uusi islamin käsikirja on kertakaikkiaan mainio.  Lukuisia uusintapainoksia kestänyt Islamin käsikirjahan on vuodelta 2004, ja niistä ajoista on moni asia muuttunut. Siksi päivitys Uudeksi islamin käsikirjaksi.

 

Hämeen-Anttilan erityisansiona pidän kykyä osoittaa selkeillä esimerkeillä ajattelun epäloogisuuksia.

Kirja on minun yhden naisen Jaakko Hämeen-Anttila -fan clubini mielestä hyvä, tietenkin, mutta yhtä asiaa en malta olla ihmettelemättä. Hämeen-Anttilan äänenpaino ei ole täysin neutraali vaan hieman paheksuva, kun hän usein toteaa, että media ei kirjoita siitä tai tästä läheskään niin paljon kuin tuosta (vaikka Jemenin  ja Irakin katoastrfien laajuus on vähemmän esillä kuin paljon vähemmän kuolonuhreja vaatinut Syyrian sota), ikään kuin media olisi valtion virkamies tai muu verorahojensyöjä, jonka vähän kuin laissa määrätty velvollisuus olisi suorittaa tietynlaista viestintää, jota se nyt ei Hämeen-Anttilan mielestä tee. Yleen tällaista kritiikkiä voidaan kohdistaa, mutta suurin osa viestintävälineistä on kaupallisia, eikä niillä ole muita velvollisuuksia kuin tahkota rahaa osakkeenomistajilleen. Sellaista se on elämä kapitalismissa. Ja toisekseen meillä on nykyisin myös sosiaaliseksi mediaksi kutsuttu äärimmäisen epäsosiaalinen media. Koskeeko Hämeen-Anttilan kritiikki myös tätä? Eli mitä hän medialla tarkoittaa…

Mutta varsinaiseen asiaan. Hämeen-Anttilalla on taito kiinnittää huomiota tarkasti niihin kohtiin, joihin meidän tavantallaajien huomio vähiten kiinnittyy. Esimerkiksi sivulla 186 hän kirjoittaa sitä, että islamin perustaja oli tilaisuudessa itse toimia valtiomiehenä, mistä johtuu, että islamissa on yhteiskunnallista säädöstöä, joka ei käsittele vain yksilöllisiä moraalisia valintoja. Islam ei näin olleen ole uskovilleen vain yksityisasia, jollaisena kristinusko mielletään, vaan se on ennen kaikkea yhteiskuntamalli. Tuonnempana Hämeen-Anttila toteaa, että alkujaan muslimien tuli asua sellaisilla alueilla, jotka ovat pääosin islamilaisia väestöltään ja joita hallittiin islamin mukaan, mutta nyt, kun muslimeille on ilmaantunut halukkuutta asua muilla – keties heidän mielestään paremmin hallituilla alueilla kuin mikä on tilanne islamilaisessa maailmassa? – tämä on aiheuttanut muslimeille uuden tilanteen, jonka trauma näkyy terrorismina.

Parhaana pidän kirjan osuutta luvusta Yhteiskunnan muotoutuminen eteenpäin. Hämeen-Anttila muistuttaa mm. miten varhainen islam oli demokraattinen, sillä johtajia ei valittu sukulaisuuden perusteella kuten noihin aikoihin eli 600-luvulla yleensä. Tosin tämä kausi, neljän oikeaan johdetun kalifin aika, oli aika lyhyt eli 632-661.

Mitä suhtiesiin kristinuskoon tulee, ristiretket (1096-1291) eivät tapahtuessaan olleet muslimien näkökulmasta mitenkään merkittäviä. Vastaavia pikkukahinoita oli paljon, myös muslimien keskinäisiä. Paljon suurempi katastrofi olivat 1200-luvun mongolihyökkäykset. Ristiretket saivat merkitystä vasta 1700-luvun lopusta alkaneen kolonialisaatiokauden tulkintana, kun ne alettiin nähdä sen esivaiheena.

Hämeen-Anttila kuvaa selkeästi islamilaisen maailmaan sisäisiä jännitteitä. Nykypäivästä katsoen kiinnostavana näyttäytyy se, että Egyptin nousi arabimaailman valtiaaksi, kun se esti mongolihyökkäykset. Sitten voimatekijöiksi nousivat Turkki ja Iran, mikä merkitsi arabivaltioiden jäämistä paitsioon, ja Iranin nousu vieläpä shiialaisuuden nousua, kun Turkki sentään edes oli sunnalainen. Turkin ja Iranin vanha kilpailuasema pilkottaa edelleen, ja kyllä minulle on silkkaa asiantuntemattomuuttani juolahtanut mieleen, että ettei siellä nyt Syyrian sotana vain käydä Turkin ja Iranin välistä mittelöä.

Hämeen-Anttila muistuttaa, että islamilaista maailmaa kolonialaisoi Lännen isäksi myös Venäjä/Neuvostoliitto. Näiden ero oli siinä, että Venäjän 'siirtomaa-alueet' olivat sen rajanaapureita. Yhdysvaltojen ja Euroopan kolonialisaatio oli traumaattisempaa, ja sitä vastaan taistellessaan islamilaiset maat katsoivat ainoaksi vaihtoehdoksi turvautumisen Neuvostoliittoon. Perua näiltä ajoilta on se, että Venäjä tukee edelleen mm. Irania ja Syyriaa. Valintaan on vaikuttanut myös se, että Palestiinaan kesken kaiken länsimaiden yksipuolisella päätöksellä perustettu Israel on Lähi-idän vinkkelista suurin piirtein Yhdysvaltojen osavaltio.

Hämeen-Anttila ei kerro tästä aiheesta, mutta toissapäivänä tuli televisiosta Kulttuurien juurilla -sarjan renessanssijakso, jossa kerrottiin, että renessanssin kimmokkeena olisi ollut kilpailuasetema islamilaisen maailman kanssa. Tätä en ollut tullut ajatelleeksi.

Viimeksi muokattu: 20.09.2018
Kommentit (0)
1 / 37 Seuraava sivu »