Kesänviettoa

16.06.2019

...joskin pyrkimystä eroon perinteisistä tavoista kuten puutarhanhoidosta.

Viime torstaina ajelin kotiin muutaman päivän mökkivisiitiltä Uukuniemeltä. Uukuniemellä oppiia aina jotain uutta. Tällä kertaa Andreas Hänninen demonstroi minulle ortodoksisen perinnesoittimen kolkuttimen käyttöä Akkakallion tsasounalla.

Uukunimellä on tällä puolen rajaa paikka nimeltä Kolkutniemi, ja se on saanut nimensä kuulemma juuri kolkuttimesta. Niemen ja läheisen saaren yli kulki soutureitti, ja molemmissa päissä oli kolkuttimet. Tuo saari kylläkin on tätä nykyä eri valtion aluetta.



Ahkeroin mökillä sen verran, että päärämäsin ns. matkahuovan, jota oltiin sujuvasti käytetty kolmattakymmentä vuotta päärmäämättä. Muistaakseni olen tehnyt tämän viime vuosituhannen puolella.

Viikonlopun vietimme Suonenjoella, missä heinänkasvu pyrkii kuormittamaan hermoja. Tänä sesonkina olen pyrkinyt tietoisesti vähentämään sen pihan kanssa riehumista, mistä minua on hillinnyt sekin, että trimmeri on lopullisesti rikki, ja voi olla, että uutta ei edes hankita…Koska elämäni on jo kallistunut ehtoopuolele, olen pohtinut, joudunko kuolinvuoteellani toteamaan, että käytin suuren osan tämän maan vähäisestä valoisasta ajasta heinään, ja moiseen tilanteeseen päätymistä tässä on nyt ruvettu välttelemään.

Piha on kyllä tätä nykyä ihan jees. Kukkia on, ja ne ovat viime kesästä olleet jopa suurin piirtein 'oikeissa' kohdissa. Viime vuonna mielikukkani, särkynyt sydän, ei kukkinut ollenkaan, mutta nyt oli yksi pieni, korumainen nuppu… Myös viime vuoden väliin jättänyt varjolilja näyttää kukkivan – varjoliljakin kuuluu lempikukkiini. Yksi pioni, joka ei ennen ole kukkinut kertaakaan, kantaa nyt yhtä muhkeaa nuppua, mutta vastaavasti yksi, joka on aina kukkinut, on onnistunut surkastuttamaan nuppunsa niin pieniksi ja kituliaiksi, että ne tuskin avautuvat. Idänunikoita näyttää poksahtavan tuleen ennätysmäärä.

Vaikken ole suuremmin hoitanut niitä tiluksia tänä sesonkina, olen kuitenkin lannoittanut isohirvenjuuria, joiden toivon nyt osoittavan vähän kiitollisuutta.

Ja nyt muistui mieleeni, että olisi pitänyt rojauttaa kananpaskaa nauhusten juurelle…

Mikä sitten on sitä ylevämpää tekemistä, jota toivon voivani muistella viimeisillä hetkilläni? – Kas, ohessa jälleen kissarintaneula. Edellinen katosi. Minulla nimittäin oli tuossa toukokuulla ilo osallistua eskarin kevätjuhlaan – joka oli oikein musikaali – ja tähän elämäni ainutkertaiseen tilaisuuteen sonnustauduin kiinnittämällä sen edellisen kissannaaman takkiini. Mistä se sitten jossain vaiheessa oli pudonnut. Mutta tein nyt siis uuden, entistä ehomman. Tämä nimittäin on pikkuisen pienempi. Se edellinen oli kohtuuttoman iso.

Viimeksi muokattu: 16.06.2019
Kommentit (0)
1 / 21 Seuraava sivu »