Seurakunnan sähköisesti lähettämän kartan avulla löysin äidin tädin Emman haudan, jolla olen ehkä joskus käynyt, mutta en sitä muista. Ohuen höttöisen lumen alta löytyi pieni kivi ja calluna sekä havuja, eli oli siellä joku käynyt, luultavasti pikkuserkkuni A. Laitoin kynttilän palamaan. Serkkuni K oli kertonut, että Emma-vainaa tuotiin Karjaalta Joutsenoon, minne hän oli toivonut tulevansa haudatuksi, junalla, ja siitä matka jatkui perheen auton takakontista arkun toinen pää ulkona törröttäen. Mutta Emma oli lähtenyt Uukuniemeltä kahdesti evakkoon ja oli tottunut monenlaisiin kyyteihin, joten tämä oli vain niin sanotusti rikka rokassa.

 

Ed. pikkuserkun ohjeilla löysin myös vuosi sitten tuonilmaisiin siirtyneen serkkuni A:n haudan, ja sinne vein kynttilän myös.

 

Kuvasin Josef Stenbäckin suunnittelemaa kirkkoa eri puolilta.

 

Ja sitten läksin etsimään Kullervonkatua. 

 

Minulla ei ollut tietoista käsitystä, missä se on, mutta aloin painaa siitä kirkolta sinne, minne jalat veivät. Ympäristö oli tosiaankin muuttunut. Siinä, missä ennen oli suoramäntyistä kangasta, oli nyt taloja. Löysin kuitenkin talon, jossa olimme viettäneet täti Liisan emännöimät lapsuuden joulut. Ja pääsiäiset. Kerran tultiin Kuopiosta Joutsenoon pääsiäiseksi, mutta kukat olivat unohtuneet. Niitä ostamaan pysähdyttiin vasta Joutsenossa mutta kas, tädin perhe oli samassa kukkakaupassa. 

 

Tiesin, että perheen firman konehalli oltiin purettu, ja sen paikalla oli nyt omakotitaloja. Piha oli täynnä autonraatoja, täti Liisan palkittu piha. Niin katoo mainen kunnia, sanoisi meidän äitee.

 

Nyt olen kirjastossa ja odottelen, että pääsen junalla pois täältä. Hiljainen on kylätie, ja epäilyttää, löytyyköhän täältä minkäänlaista kahvilaa…