Luin tuossa vähän aikaa sitten Mark Galeottin teoksen Voima ja valta, joka kertoo rikollisuuden perinteistä Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Minulla ei ole mitään mahdolisuuksia arvioida, mikä kaikki tässä kirjassa pitää paikkansa ja mikä ei, mutta kirjoittaja joka tapauksessa kertoo, että Venäjällä on vanha rikollinen alakulttuuri omine riitteineen ja arvoastekoineen, ja että tätä kuttuuria on romantisoitu varsinkin neuvostovuosina. Alakulttuuri on menettänyt kirjoittajan mukaan perinteistä asemaansa, kun rikolliset ovat alkaneet toimia liikemiesmäisessä ulkokuoressa, ja tämä tuntuu vähän harmittavan häntä, mikä viittaa siihen, että tätä perinteisten 'laillisten' rikollisten, vor v zakonien, alakultturia ehkä romantisoidaan hiukan edelleen, ainakin Mark Galeottin itsensä toimesta. Tosin en ole varma, onko se vika. Joskus romantisoiminen saattaa olla ainoa tapa pelastaa elämänsä merkitys, eikä ihminen ei voi elää, ellei koe elämäänsä merkitykselliseksi. Romantisoiminen saattaa olla vika silloin, jos siihen syyllistyvät 'ulkopuoliset', ts. ne , jota eivät itse elä romantisoimisen kohteena olevaa elämää vaan romantisoivat muiden ihmisten elämää ikään nyppien rusinoita pullasta.

Venäjällä on vahva antisemitistinen historia, ja siksi pistikin silmääni, että Galeotti viittasi vor v zakonien yhteydessä juutalaisen Isaak Babelin novelleihin. Hän kertoi, että erikoislaatuisista juutalaisrikollisista kertovien novellinen päähenkilön, Benja Krikin, esikuva olisi todellinen henkilö, odessalainen vorovkoi mirin eli rikollisen maailman jäsen Miska Japontsik, oikealta nimeltään Mihail Vinnitski. Takavuosina tuli telkkarista venäläinen sarja nimeltä Odessan kummisetä (ohj. Sergei Ginzburg, Venäjä 2011), joka perustui juuri Japontsikin ja Babelin Benja Krikin hahmoihin. Varsinkin sarjan ensimmäinen osa oli valtavan kauniisti kuvattu. Vaikka kuvaus jostain syystä vähän hiipui loppua kohti, sarja oli oikein hyvä, ja varsinkin sen päähenkilöllä oli tosiaankin erikoinen, jotenkin kaksijakoinen moraali.

Galeotti kuvaa Voimassa ja vallassa tätä moraalia.

Galeotti kertoo, että nyky-Venäjällä saattaa olla vaikea tietää, onko itse gangstereiden leivissä. Esimerkiksi vuonna 1997 tapahtunut rikollispomo Vasili Naumovin murha oli kiusallinen, kun kävi ilmi, että hänen henkivarijansa kuuluivat näiden hommiensa lisäksi myös poliisin nopean toiminnan eliittijoukoihin. He toimivat henkivartijoina pimeästi, mutta heidät oli ilmeisesti palkattu laillisen peitefirman kautta.

Tämä tällainen sekalainen moraali on aiheuttanut Venäjän valtiolle ongelmia myös nyt Ukrainassa. Venäjä turvautui/turvautuu Itä-Ukrainassa paikallisiin venäjämielisiin eikä siirtänyt sinne juurikaan omia joukkojaan vaan toimitti aseistusta, joka on sittemmin päätynyt takaisin Venäjälle, nimittäin mustan pörssin kauppaan. Itä-Ukrainan venäjämieliset siis ilmeisesti katsovat, että he hyötyvät Venäjän toimittamista sotatarvikkeista enemmän myymällä ne. Mutta kuten eräs rikollisen alakulttuurin ilmentymän, šansonin, eräs laulu, 'Vory-Gumanisty' eli Humanisti-varkaat, kertoo, kunnon elämän mahdollisuuksia ei ole edes ryhmän professorielle, sillä "hän joka ei varasta, elää kuin kerjäläinen".

Varastamisen kaksinaisuuteen Galeotti kertoo törmättävän kaiken aikaa. Kuulemma nyky-Venäjän uusrikkaat sanovat usein, että "Venäjän pitäisi olla tavallinen maa, eurooppalainen maa, ja se tarkoittaa varastamisen aikakauden loppua", mutta nämä ihmiset eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että heidän itsensä pitäsii palauttaa kaikki se, minkä ovat itse varastanet, vaan varastamisen loppumisen tulee heidän mielestään koskea vain uusia varkaita, jotka kenties pyrkivät varastamaan heiltä sen, mitä he itse ovat jo aikaisemmin ehtineet varastaa.

Aika hyvä tämän kaksinaismoraalin kuvaus vähän toisesta näkökulmasta löytyy Babelin novellista Odessan tyyliin. Siinä erään Benja Krikin johtaman ryöstön yhteydessä eräs hänen humalainen kumppaninsa ampuu kuolettavasti myymäläapulaista, joka on leskiäitinsä ainoa poika. Tämä jää kitumaan, ja Benja hankkii hänelle parhaan mahdollisen hoidon, mutta tämä kuolee silti. Benja kustantaa leskiäidin poikavainajalle mahtavat hautajaiset. Mutta kesken niiden ajaa paikalle punainen auto, josta kaikuu kovaääninen oopperamusiikki. Siinä tulee Benja Krik joukkioineen, ja hän pakottaa kanttorit sun muut myös toiselle haudalle, johon haudataan nyt sitten tyyppi, joka oli ampunut myymäläapulaisen, yhtä komein menoin. Ja Benja pitää puheen, missä selittää, miksi näin.

Galeotti kertookin, että Venäjällä on ikään kuin kaksi 'oikeusjärjestelmää'. Samoin on kahdet 'verot', toiset viralliselle valtiolle ja toiset rikollisille suojelurahoina. Valtio on välillä liian hidas ja jähmeä hoitamaan arjen asioita.

Galeottin mukaan juutalaisilla on edelleen vahva asema Venäjän rikollisuudessa, ja näiden yksilöiden koskemattomuuden takaa se, että heillä on usein myös Israelin kansalaisuus. Galeotti myös pitää Israelia yhtenä Venäjän rikollisten merkittävimmistä rahanpesukoneista, vaikka onpahan venäläisten taustaltaan kyseenalaisia rahoja viime aikaisten uutisten mukaan pesty ihan meidän kotinurkillakin.

Niin Babelin novelleissa kuin Galeottin tietokirjassa kuvataan rikollisten koreilunhalua ja mahtipontista menestyksensä esittelyä, joka näkyy Galeottin mukaan esimerkiksi hautamuistomerkeissä. Mistä sitten on tullut tämä menestyksen ulkoisen esittelyn himo?

Tulin tuossa lukeneeksi Sirakin kirjan. Sirakin kirja kuuluu Vanhan testamentin apokryyfikirjoihin. Sen on kirjoittanut kenties vuonna 135 eaa. Jeesus Sirakin pojanpoika merkitäkseen muistiin isoisänsä opetukset jälkikasvulleen. Kirja on sangen menestysorientoitunut ollakseen kristillisten kirkkojenkin kaanoniin tarjolla ollut, ainakin hatarasti uskonnolliseksi oletettu teos. Sirakin kirjassa esimerkiksi todetan, että on aivan turha havitella taloudellista menestystä, ellei aio nauttia omaisuudestaan, eikä tekstissä vaikuta olelvan kaukana ajatus, että sillä saatetaan hyvinkin tarkoittaa juhlimista ja koreilua Benja Krikin malliin.

Suomennoksen ohessa kerrotaan, että Sirakin kirjasta on olemassa kaksi versioita, heprealainen ja kreikkalainen, ja nämä sanamuodoiltaan ja ehkä hiukan sisällöltäänkin poikkeavat tekstit kulkevat teoksessa Vanhan testamentin apokryfikirjat rinnakkain. Kreikankielinen on epäilemättä hepreankileisen käännös, ja se on kuulunut Septuagintaan, kreikankieliseen Vanhaan testamenttiin, joka on aina ollut meikäläistenkin raamantunkäännösten taustamateriaalina. Tosin kiinnittää huomiota, että tämän uuden käännöksen yhteydessä Sirakin kirjan katsotaan olevan noin vuodelta 135 eaa, kun minä olen lukenut pienenä tyttönä tenttiin, että Septuaginta, johon se siis on kuulunut, olisi peräisin noin vuodelta 250 eaa.

No, minun on parempi olla saivartelematta noista numeroista. Kiinnostavampi on itse Sirakin kirjan teksit ja sen kahden version vertailu. Molemmat ovat hyvin materiaalisia arvoiltaan.

Sirakin kirjassa muistutetaan kyllä, että taloudellista menestystä on hyvin vaikea saavuttaa syyllistymättä syntiin: "Voittoa tavoitellessaan on moni tehnyt syntiä, varojaan kartuttava sulkee rikkeiltä silmät. Niin kuin kiila isketään kivien väliin, niin tunkee synti myynnin ja ostamisen väliin" ja rahakukkaroiden pohja on kuulemma usein kyynelillä ommeltu. Sirakin kirja toisaalta myös kieltää tuntemasta häpeää myyntivoitosta. Mutta varoa kuulemma pitää. Heprankielisen version sanoin: "Rikkaus on ansa yksinkertaisille, jokainen typerys tarttuu siihen" ja vastaavalla kohtaa kreikankielisiessä: "Onnellinen on rikas, joka havaitaan nuhteettomaksi".

Muita mielenkiintoisia eroavaisuuksia on esimerkiksi siinä, kun hepreankielisessä sanotaan: "Älä osoita kunnioitusta tyhmyrille, mutta valtiaita älä vastusta" ja kun kreikankielinen toteaa, että "Älä osoita kunnioitusta tyhmyrille äläkä mielistele mahtimiestä". Eli siihen mennessä, kun kreikankielinen käännös on tullut tarpeelliseksi, on alettu mielistelemään vallanpitäjiä sen sijaan, että oltaisiin vain jätetty vastustamatta heitä. Hepreankielisessä varoitetaan itseä rikaammista sanoen, että nämä voivat tuhomalla tuhota sinut, mutta kreikankielisessä todetaan realistisemmin, että rikkaamman sana nyt vain painaa painaa riitatilanteessa enemmän. Sirakin kirjan omin sanoin, heprea: "Älä vehkeile rikasta vastaan, hän hinnoittelee sinut ja syöksee tuhoon"/kreikka: "Älä riitele rikkaan kanssa – hänen rahansa painavat vaa'assa enemmän kuin sinä". Itseä rikaammalle lainaamisesta varoitetaan molemmssa versioissa sanoen, että jos nyt kuitenkin jo olet tehnyt tämän tyhmyyden, joudut sanomaan hyvästit rahoillesi, sillä niitä et enää näe.  Itseä rikkaampien kansa seurustelemista kehotetaan välttämään ylipäätäänkin, sillä nämä vain käyttävät hyväkseen köyhempiään. Hepreankielinen on tässäkin hiukan suorempi kuin kreikankielinen. Kreikankielinen käskee vain pysyä etäällä, jos mahtimies kutsuu, mutta hepreankielinen käskee pysyä etäällä jo kun mahtimies edes lähestyy. Sekin, millaiset ihmiset ovat parhaita maailmassa, muuttuu hepreankielisestä kreikankieliseen versioon tultaessa: hepr. "Minä tahdon ylistää hurskaita miehiä" vs. kreikk. "Ylistäkäämme nyt kuuluisia miehiä".

Ilmeisesti burn out on ollut ongelma jo esikristillisellä ajalla, sillä Sirakin kirja varoittaa: "Poikani, älä ryhdy kovin moniin hankkeisiin. Jos haalit töitä, et välty seurauksilta." Almuja kehoitetaan antamaan, ja vieläpä iloisella mielellä. Sangen viisaasti kielletään pilkaamasta katkeria ihmisiä, vaikka kiusaus saattaa olla suuri, sillä ulkopuolisestahan katkeruus voi näyttää katkeran omalta valinnalta, mutta itse hän on aina väistämättömässä syöverissä.

Koska kyse on Vanhan testamenti ajoista, perheenjäsenten välinen viha on tässäkin läsnä. Kreikankielisessä versiossa kehoitetan erikseen varomaan jopa omia lapsiaan, ja Babelin eräässä novellissa Benja veljineen yrittää tosiaankin tapaa isänsä.