Tänään oli sangen mielenkiintonen päivä.

Toissapäivänä oli sis jo tullut julkiseksi tieto, että Johannes Valamolaisen maalliset jäännökset oltiin nostettu haudastaan. Sen jälkeen munkit olivat puhdistaneet luut viinillä ja ruusuvedellä varta vasten valmistetuissa sammioissa. Harvat ja valitut pääsivät katsomaan jäänteitä jo eilen, mutta tänään sain minäkin tilaisuuden mennä vilkaisemaan niitä. Ohjelmaan olisi kuulunut juuri maasta mätänemästä kaivetun pääkallon suuteleminen, mutta jätin sen väliin. Sain silti pienen palan Johanneksen arkkua sijoitettavaksi ikoniin pyhäinjäännökseksi. Arkun kappaleitahan saa jakaa, ihmisen itsensä jäänteitä Suomen lain mukaan ei, mikä on vähän hämmästyttävää, sillä uskonnossa kuin uskonossa eri puolilla muuta maailmaa on aina ripoteltu pyhiksi katsottujen ihmisten jäännösten pikkuriikkisiä osia pitkin eri kirkkoja, temppelita ja stupia.

Nyt on sitten lähdettävä käymään Pietarissa, sillä sellaisia pieniä ikoneihin asennettavia relikkirasioita saa uskonnollisten tarvikkiden myymälästä Moskova-hotellin vierestä.

Tämän koommin Johanneksen jäänteitä ei sitten ole enää mahdollista nähdä. 8.–9.11. Johannes Valamolaisen luut kuljetetaan juhlallisessa ristisaatossa Valamon kirkkoon ja suljetaan kahdella lukolla lukiten sarkofagiin, jossa tähän asti on ollut vain hänen skeema-asunsa.

Tapahtuma on kokonaisuudessaan ainutlaatuinen Suomen historiassa.

Mutta arkinen aherrukseni Emman keskeneräisen ristipistoliinan ikoniksi muuttamisessa jatkuu.