Ennen kuin lähden tästä metsään mainostan eilistä Filosofiakahvilan tapaamista.

Teemana jatkuu puolentoista vuoden tauon jälkeen vapaus. Tällä kertaa aiheesta alusti oikeustieteen tohtori ja kirjailija Jarkko Tontti.

Hänen käsityksensä vapaudesta muistutti joiltain osin buddhalaista: ihmistä kahlitsevat ehdollistumat. Hänen sovellutuksensa jatkosta on, että vapaus on ihmisen taistelua, siis nimenomaan hidasta ja raskasta taistelua, irti näistä ehdollistumista, mikä on ero.

Mutta hänen käsityksensä perustuikin psykoanalyysiin, jollaisessa hän on itse käynyt jo vuosia. Tässä törmättiin inhokkiajatukseeni, jonka mukaan se, mitä ihmisestä tulee ja millaisia yksittäisiä tekoja hän tekee, johtuu jokseenin vain ja vain siitä, millaisia lapsuudenkokemusia hänelle on eli hänen isästään ja äidistään. Esitin vasta-argumenti, että monilapsisissa perheissä kaikilla on sama isä ja äiti, mutta lapsista voi tulla todella erilaisia ja he tekevät aivan erilaisia tekoja. Psykoanalyysi on kohdannut aina suuri vaikeusia vastata tähän kysymykseen, eikä siihen kyennyt vastaamaan Jarkko Tonttikaan.

Jos lähdetään eteenpäin tuosta osasta, jossa Tontin premissi ehdollistumista on yhteneväin buddhalaisen käsityksen kanssa, buddalainen valitsee – huom! valitsee, ts. kyse on vapaudesta – sen, että ei suinkaan taistele vaan päästää irti ehdollistumista. Ja väitänkin, että Tontin ongelma on se, että hän on ehdollistunut ennen kaikkea taistelemiseen, mikä saataa olla se, mistä hänen pitäisi pästä eroon.

Keskustelun kuluessa tuli puheeksi myös anarkismi, johdonmukainen kieltäytyminen yhteiskunnallista konventioista tai ehdollistumista tai ennakkoluuloista, miksi niitä nyt halutaankaan sanoa. Tontti ei suostunut kannattamaan ajatusta, jostain syystä, vaikka se vaikuttaa näin äkkiseltään suoralta seuraukselta hänen vapauskäsityksestään taisteluna irti ehdollistumisista. Hän päinvastoin totesi, että vapaus edellyttää instituutioita. Koska Tontti vaikuttaa vähän hauraalta persoonalisuudelta, kukaan ei rohjennut kysyä, miten instituutioita sitten pidetään pystyssä, kun hän itsekin oli luopunut työstään oikeusistuimen palveluksessa, koska se ei hänen mukaansa ollut hyväksi ihmiselle. Tarkottaako tmä, että muiden pitää uhrata oma vapautensa hänen vapaudelleen tekemällä hommia, jotka eivät ole hyväski ihmiselle, että hän saa nauttia toimivista instituutioista niin suomine vapauksiin ja turvallisuuksineen?

Tämän lyhyen session peusteella minä tulin, ehkäpä vain liian vähäisen tutustumisen perusteella, näkemykseen, että Jarkko Tontti on ehkä älyllisesti epärehellisin olento, johon olen eläessäni törmännyt. Myönnän, että näkemys saattaa hyvinkin johtua liian vähäisestä hänen ajatteluunsa perehtymisestä. En myöskään ole lukenut hänen kirjojaan. Niitä kiersi kahvilassa, ja he olivat kadehdittavan ohuita. Meidän perheen harrasteluomakustanteista kun ei tahdota millään saada alle 350-sivuisia.

Mutta tilaisuus oli silti mainio.

Tontti itse ilmoitti pitävänsä yhteisöjä ahdistavana. Epäilemättä, sillä hänellä tuntuu olevan käsitys, että totuus on absoluuttinen ja sellaisena pysyy, jahka sen kerran löytää, ja muut ihmiset ovat tällaiselle totuudelle tietenkin alituinen uhka. Jäi epäselväksi, miten tässä hänen käytännössä aika vapaudettomassa maailmassaan tapahtuu kehitystä, jota ei kaiketi voida kieltää. Itse olen sitä mieltä, että ihminen tarvitsee muita ihmisiä nimenomaan siihen, että yhteisöt puhkovat yksittäisten yksilöiden omia kuplia. Seurauksena on tietenkin uuden kuplan kasvattaminen, mutta toivottavasti löytyy lisää ihmisiä puhkomaan sitä kuplaa ja niin edespäin, jolloin ehkä saavutamme sen ainoan, mikä ihmisen ulottuvilla vapaudesta jokseenkin minkä tahansa käsityksen (paitsi ehkä Jarkko Tontin) nojalla on, eli vapauden inhimilliseen kasvuun ja sitä myötä kenties maailmankin kehitykseen – vaikka tällä hetkellä maailmassa näyttää olevan menossa pikemminkin taantuman kuin kehityksen kausi....

Yleensä Filosofiakahvilan tilaisuuksilla on taipumusta venyä, ja ne joudutaan väkipakolla katkaisemaan, kun kello tulee tappiin, mutta tällä kertaa lopetettiin puoli tuntia etuajassa. Tilaisuus oli silti hyvä, ja uskon koko runsaan osanottajajoukon olevan tästä yhtä mieltä.