Minulla sitä oli eilen varsinainen telkkarintöllötyspäivä. Nimittäin katsottuani neljä jaksoa Le Bureauta seurasi illalla vielä Batman-vaikutteinen elokuva Yön ritari.

Alkuperäinen, vuonna 1939 syntynyt Batman oli juutalaisten käsikirjoittajiensa Bob Kane'in ja Bill Fingerin reaktio juutalaisten tilanteeseen etenkin Saksassa ja Itävallassa toisen maailmansodan alla. Nolanin veljesten laatimat 2000-luvun käsikirjoitukset elokuviin Batman Begins ja Yön ritari ovat etääntyneet alkuperäisestä filosofiasta hämmästyttävän vähän. Batmanin sabbatealaisuus on jossain mitassa pysynyt matkassa, mutta ymmärrettävästikään ei täysin – sabbatealaisuus oli 1600-luvulla sen ajan juutalaisvainojen seurauksena syntynyt juutalainen lahko, jonka perusperiaate oli oman uskonnon ts. juutalaisuuden pettäminen ja sen sääntöjen kääntäminen nurin.

Tässä Yön ritarissakin Batman toki pettää oman etiikkansa. Hän tekee sen siksi, että ei ole sankari vaan epäkypsä, lapsekkaan itsekäs ja ylimielinen, ja viimemainittuun on syynä se, että hänellä on omatta ansiottaan resursseja, joihin muilla ei ole pääsyä. Samoja ominaisuuksia monet toisen maailmansodan alla juutalaisina sinnitelleet näkivät myös niissä oman kulttuurinsa edustajissa, joita pitivät osasyyllisinä juutalaisvainoihin. Mainittua ajatusta juutalaisten tahallisesta ympäristöä ärsyttäneestä arroganssista syynä juutalaisvainoihin piti esillä mm. juutalainen kirjallisuuden nobelisti Isaac Bashevis Singer.

Batmanin hahmoon on vaikuttanut myös juutalaisten poikeuksellinen vastenmielisyys hiiriä ja rottia kohtaan; lepakko on saksaksi Ledermaus eli 'nahkahiiri'. Wienissä toimi kuuluisa satiirinen kabareekin nimeltä Ledermaus.

Yön ritarissa kohdataan Jokeri sekä piirisyyttäjä Dent. Viimemainittu alkaa styylailla Bruce-Batmanin lapsuuden naapurin tytön Rachelin kanssa, johon Brucekin on ihastunut. Brucelta vietiin siis lelu. Kun Rachel ja Dent ovat menossa balettiin, Bruce vie koko balettiseurueen risteilylle, jonka takia kyseinen esitys onkin äkisti peruttu.

Jokerin juoppo isä pahoinpiteli poikaansa ja tämän äitiä – epäoikeudenmukaisuus, jolle ei voinut mitään, ja siispä olisi reilua, että kaikilla olisi samanlaiset olot. Kaikista ei voida saada rikkaita perijöitä, mutta kaikkialle voidaan saada sama kaaos. Ei tarvita muuta kuin että Bruce-Batman ja muut onnekkaat tuhotaan. Elokuvassa tehdään selväksi, että Jokeri ei kadehdi Brucen tai kenekään muunkaan rahoja – eihän hän edes tiedä, että Batman on tämä jättiperijä-Bruce. Hän sitä paitsi ryöstää nimeomaan mafian pankkeja ja polttaa rahat kuin Nastasja Filippovna ikään.

Periaatteelliselta etiikaltaan Jokeria ja Batmaniä ei erota mikään – kumpikin on ylivoimainen omassa ylimielisyydessään. Loppupelissä käytäntökään ei eroa, sillä eikö Batman ole syyllinen siihen, ettei sekopäisen Jokeri-reppanan murhia kyetty estämään edes kaikilla Batmanin voimilla ja teknologisilla sekä muilla aineellisilla resursseilla?

Jos Batman on Yön ritari, niin uusi piirisyyttäjä Dent on Päivän ritari. Batman on saanut isänperintöä valtavan omaisuuden, Dent vain yhden kolikon, onnenrahan, jota heittämällä hän ratkoo iloisesti ongelmiaan. Dent uskoo sattumaan, onneen. Nääs kun Dentin kolikon molemmat puolet ovat samanlaiset. Mutta, mutta…siitä huolimatta riippuu sitten siitä, mitä kolikolta kulloinkin kysyy….Ja niipä Dentin matka Jokeriksi on aika lyhyt. Se vaatii vain yhden vastoinkäymisen, jota hän ei voita.

Tuuri ja ylivoima – ja ylivoimakin on miinus- tai plus-merkkistä tilanteesta riippuen – ei maailmaa paljon auta. Vain ihmiset, jotka kokevat olevansa eivät ehkä samassa veneessä mutta samanlaisessa veneessä, pystyvät asettumaan toistensa asemaan ja ratkomaan ristiriitojaan niin, että edes elossa säilytään.

Bruce-Batmanillä on palveluskuntaa, joka on tähän asti aina ollut hänelle uskollista, mutta nyt hänen teknologiaeksperttinsä ottaa lopputilin, sillä Bruce käyttää hänen keksintöjään väärin, itsekeskeisesti oman ylivoimansa todisteluun, ja hovimestarikin syyttää Brucea siitä, että tämä oli tarpeettomalla tavalla, ihan vain siksi, että pystyi siihen, suututtanut rikolliset.

Kuulemma on olemassa vielä kolmas osa, Yön ritarin paluu.

Näiden elokuvien etiikka on ehkä yksinkertaistettua, mutta se on vähemmän yksinkertaistettua kuin amerikkalaisissa elokuvissa yleensä, ja kerronnallinen tapa hahmoineen on hyvä.