Josef Stenbäck (1854-1929) suunnitteli yhteensä 35 kirkkoa. Kirkot ovat lopulta hyvin erilaisia, vaikuttihan Stenbäck muotoilullisesti kiivastahtisella aikakaudella, jona oltiin petytty teollistumisen aiheittamaan esteettiseen rappeutumiseen, ja uutta, teollisen ajan estetiikkaa vasta haettiin. Stenbäck oli syntyinyt vuonna 1854 eli kolme vuotta Lontoon Kristallipalatisin maailmannäyttelyn (1851) – ensimmäisen laatuaan  – jälkeen, ja tämä näyttely paljasti länsimaisen estetiikan rappion lopullisesti.

Ensimmäinen, eli William Morrisin ja John Ruskinin lanseeraama yritys ratkaista teollistumisen ajan esteettiset ongelmat oli palata keskiaikaan ja käsityömäiseen tuotantotapaan. Tämä muotoutui yleiseurooppalaiseksi Arts and Crafts Movementiksi. Taide- ja muotoiluhistoria on tuntenut muitakin aikaisempiin estetisiin arvoihin paluun yrityksiä, esim. renessanssin, mutta yleensä näissä on päädytty käyttämään menneisyyttä vain tekosyynä täysin uuden luomiseen – ja niin kävi tässäkin. Ensin syntyi tyylisuunta, jolla oli eri puolilla Eurooppaa oma nimensä, Art Nouveau/Jugend/Sesessionismi, joka ei vielä ratkaissut muotoilun ja teollisen tuotannon dilemmaa. Sen tuli tekemään vasta funktionalismi 1920-luvulla, mutta siihen kyytiin Stenbäck ei vielä ehtinyt.


Iso osa Stenbäckin kirkoista sijaitsee Itä-Suomessa. Luovutetun Karjalan alueella niistä on neljä: Kuolemanjärven (1900-1903), Koiviston (1901-1904), Räisälän (1911-1912) ja Terijoen (1907-1908) kirkot. Vuosiluvuista enimmäinen viittaa kirkon piirustusten hyväksymiseen, jälkimmäinen käyttöön vihkimiseen. Näistä vain Kuolemanjärven kirkko, ensimmäin Stenbäckin kivikirkkojen sarjassa, tuhoutui sodassa, vieläpä suomalaisten omasta toimesta, kun kirkon torni jouduttiin räjäyttämään talvisodan alussa 8.12.1939. Muut ovat jonkinlaisessa käytössä vielä tänäkin päivänä.

Monia Stenbäckin kirkkoja löytyy myös Pohjanmaalta, olihan hän syntyisin Alavudelta.

Olemme käyneet Räisälässä, mutta jotain syystä Räisälän kirkko on jäänyt meiltä näkemättä. Se kuuluu Stenbäckin kivikirkkoihin, mutta myös lännempänä Suomessa sijaitsee eräs erittäin näytävä ja kylänraitilla silmäänpistävä tätä Stenbäckin kivikirkkotyyliä edustava Hartolan kirkko itä-Hämeessä. Nämä kivikirkot noudattavat tarkasti morrisilaisen julistusta paluusta keskiaikaan, ja estetiikaltaan ne jopa muistuttavat Morrisin omaa Red House'ia, joka kylläkin on punatiilinen. Varsinkin Hartolan kirkko muistuttaa ideaalikuvaa keskiaikaisesta 'satulinnasta'. Paitsi isoista kivilohkareista koostuvina Stenbäckin kivikirkot sisältävät muitakin keskiaikaisia piirteitä kuten arkkitehdin kiinteiksi sijoittamat kyntteliköt, joiden on tarkoitus tuoda mieleen keskiaikaiset soihtusauvat sekä alttariseinien lasimaalausikkunat. Viimemainitut eivät aina toteutuneet, kalliita kun olivat. Koiviston kirkkoonkin suunniteltu alttarin lasimaalaus saatiin vasta 1925 seurakunnan 350-vuotisjuhlien yhteydessä.

Stenbäckillä oli useita rakennushankkeita, myös kirkko-, käynnissä yhtaikaa, ja Koiviston kirkon kanssa samaan aikaan rakennettiin Muuruvedelle Pohjois-Savoon toista kivikirkkoa. Stenbäck rationalisoi näitä projektejaan, eivätkä Muuruveden ja Koiviston kirkko ainoastaan muistuta toisiaan vaan ne on rakennettu samanlaisista tarvikkeistakin. Kun kiviä Muuruvedeltä lohkottiin, lohkottiin saman tien myös Koivistolle harmaagraniittiset fasadinen listakivet, ja samalla, kun Muuruvedellä tehtiin holvitiiliä omaan kirkkoon, tehtiin myös Koivistolle.


Yksi Arts and Crafts Movementin hedelmistä oli käsityön saattaminen muodollisen, instututionaalisen koulutuksen piiriin kun se aiemmin oli siirtynyt sukupolvelta toiselle 'yksityisopetuksessa' mestarilta oppipojille. Tämän uuden opetuksen ytimessä ei niinkään ollut tekniikka vaan taiteellinen taso, mutta kun Stenbäck ryhtyi koulutukseen, hänvalitsi nimenomaan kilpailevan, vain tekniikkaa korostavan suunnan, vaikka hänen oma tutoantonsa tuo mieleen pikemminkin Arts and Crafts Movementin.
 

Suomeenkin siis perustettiin teollisuuskouluja antamaan lyhyempikestoista teknistä koulutusta työnjohtajien yms. kouluttamista varten. Koulut perustettiin Suomessa erikoisesti valtiovallan toimesta eli Senaatin asetuksella 1885, kun briteissä ja mannermaalla toiminta oli pikemminkin puolikapinallista vastavirtaan uimista ja tapahtui yksityisten innosta. Suomen teollisuuskouluissa järjestettiin myös lyhempiä kursseja iltaopetuksena. Vuonna 1941 niiden nimi muutettiin teknillisiksi oppilaitoksisksi.

Kotiteollisuusoppilaitoksia oli alkanut synyä jo aiemmin eli 1860-luvun jälkeen. Alkuun tällaisia perustivat mm. maanviljelysseurat, ja kiertävistä tällaisista käsityökouluista Uukuniemellä minulle viime kesänä kertoi Paavo Tiainen. Ja Oiva Bergiltä sain käyttööni yhden valokuvankin, joka on kylläkin hiukan kärisnyt eikä tarkkaa vuosilukua ole tiedossa, mutta joistain ykstyiskohdista voidaan pätellä, että kuva lienee 1800-luvun puolelta. Useimmissa näistäkin kouluista painopiste oli teknissä osaamisessa, mutta jotkut, kuten Viipurin mies- ja naistyökoulut, olivat 'taiteellisemmin' orientoituneita. Varsinkin kiinteät kotiteollisuuskoulut järjestivät oppilastöistään myös näytelyitä.


Stenbäck opetti vuodesta 1896 Helsingin ja sittemmin Tampereen teollisuuskoulussa. Ammattialan tiedottamisen Stenbäck oli alittanut jo tätä ennen perustamalla 1883 lehden nimeltä Suomen Teollisuuslehti.

Lehdet olivat kuuluneet myös kilpailevaan suuntaukseen eli Arts and Crafts Movementiin – 1800-lukuahan pidetään nimeomaan lehdistön vuosisatana.  Kansainvälisen liikkeen useimmat toimijat julkaisivat omaa lehteä, joista tunnetuin lienee näyttävä neliöformaattinen wieniläisten sesessionistien Ver Sacrum, jonka eräs kansi, Koloman Moserin tuotos vuodelta 1899, kiertää sangen taajaan. Kirjojahan oltiin julkaistu aihepiiristä jo itsensä John Ruskinin toimesta.

Teollisuuslehdessä näkyy hyvin Stenbäckin sijoittuminen murroskauteen. Vaikka hänen kirkkonsa edustavat uutta jugend- tai ainakin jugendmaista tyyliä, siis ensimmäistä vastausta Morisin ja Ruskinin asettamaan ongelmaan, hänen painotuotteensa ovat  jälkijättöisiä. Jo ensimmäisessä numerossa Teollisuuslehden kansisivun ylälaidan logon ympärillä oleva kuvitus viittaa toki ruskinilaiseen paluuseen keskiaikaan – kuvassa ei tosiaankaan ole moderni teollisuusmies, mutta ei myöskään mikään jugendhahmo. Logo kuvituksen keskellä ei kuitenkaan ole keskiaikaista kirjoitusta kuten tekstuuraa vaan murretuista kirjaimista 1800-luvun eklektiseen tyyliin väännelty koristeellinen versio, joka oli tarkkaan ottaen juuri sitä sekasikiömäisyyttä, mitä vastaan Arts and Crafts Movement kapinoi. Lehdessä esiteltiin erilaisia teknisiä innovatioita ja Stenbäckin itsensä suorittamia niiden sovelluksia käytäntöön. Ensimmäisen numeron sivulta 7 löytyy kirjaesittely Kaselowskyn teoksesta Handbuch der Galvanoplastik, ja myöhemmin lehdissä esiintyy galvanoplstiikan sovelluksia mitä erilaisimpiin tarkoituksiin.

Lehden ulkoasu ei siis ole vähääkään edistyksellinen, ei edes morrisilaisessa mielessä. Leipäteksti muuttuu fraktuurasta antiikvaksi vasta vuonna 1885, mutta se on sitten kerralla uusantiikva, 1700-luvun lopun kehitelmä antiikvoista, joka ei enää perustunut käsintekstattuun kirjoitukseen vaan oli puhtaasti harpilla ja viivottimella konstruoitua painokirjainta. Saman tien on otettu otsikkokäyttöön groteksi, joskin vähän päätteettömän antiikvan tyyppinen, mutta kertahietolla gemenana eli ns. 'pikkukirjaimina'. Alkuunhan groteskeja oli olemassa vain versaaleina, ts. 'isoina kirjaimina'.

Stenbäck harjoitti muutakin julkaisutoimintaa, lähinnä valistus- tai opetusluontoista ajan hengen mukaisesti. Hän julkaisi mm. kirjasen Piirustustaidon opetus. Tässä hän toteaa, että piirustustaito on sitä tärkeämpää, kun siirrytään teolliseen valmistukseen. Näin on siksi, että piirtämällä kokeilut voidaan suorittaa paperilla eikä työläästi suoraan lopulliseen materiaaliin, ja tämä on erityisesti tarpeen muotien muuttuessa aina vain nopeampaan tahtiin. Kirja on painettu 1887 ja "Tekijän kustannuksella". Kirjasessa on ilmoituksia mm. piirustustarvikeista sekä Stenbäckin omasta teoksesta Linjaalipiirustuksen alkeista.

Kansalliskirjastosta löytyi mikrofilmikortilta Linjaalipiirustuksen alkeet IV vuodelta 1887. Sen kansi on 1800-luvun eklektisyydessään sangen hirvittävä ja hämmästyttävän yhteismitaton Stenbäckin kirkkojen kanssa. Tekisi mieli ajatella, että se ei ole Stenbäckin omaa käsialaa, mutta pelkään, että se on ainakin hänen luonnoksensa mukaan kaiverrettu... Ollakseen tarkoitettu 12-13 -vuotiaille oppilaille vihkonen on aika kunnianhimoinen. Tässäkin julkaisussa on ilmoituksia, mm. Sortavalassa toimineen E. Mäkisen urkuharmoneista. Eero Mäkinen oli Stenbäckin lankomies.

Itse asiassa Sortavalassa sijaitsee ensimmäinen Stenbäckin koskaan suunnittelema rakennus, ja se on juuri Eero ja Emilia Mäkisen talo. Nämä muuttivat Sortavalaan, kun Eero Mäkinen tuli Sortavalan seminaariin käsityön ja piirustuksen lehtoriksi.

Stenbäck oli osakaskin Mäksien urkoharmonitehtaassa, joka sittemmin siirtyi tuonnemmas Myllykylään. Mäkisen tehtaan maisemat ovat suomalaisille tuttuja Pekka Halosen maalauksista, ja Stenbäck sai teetetyksi tällä perhetutulla useita alttaritauluja suunnittelemiinsa kirkkoihin (esim. Kotka ja Mikkeli).

Arts and Crafts Movementiin kuului kokonaistaideteoksen idea eli se, että kaikki kulloiseenkin rakennukseen suunniteltiin varta vasten ja kokonaisuutta silmälläpitäen. Tässä Stenbäck oli oman aikansa mies ja huolehti itse kirkkojensa kelloistakin. Hän toimi julkaisujensa ilmoitusten perusteella parinkin kellovalimon edustajana kaikille kirkkorakentajille. Näitä ilmoituksia löytyy hänen pienestä vihkosestaan Kirkkojen rakentaminen (1898).

Kirkkojen rakentaminen -teoksen nimiössä alkaa jo olla vähän jugend-meininkiä. Teksti on sangen yleistajuista. Stenbäck esittää siinä mm. yksinkertaisen kaavakuvan kirkon mittasuhteista ja selvittää kirkkojen lämmitystä. Viimemainittu tuli muotiin Stenbäckin aikana, ja hän suoritti itsekin useita mittavia kirkkojen korjauksia, kun niihin piti saada lämmitys. Kirkkojen ulkonäöt saattoivat muuttua näissä muutostöissä rajustikin.

Kirkkojen rakentaminen -teoksessa on Stenbäckin oma ilmoitus, jossa hän kertoo toimittavansa kirkkonkelojen lisäksi myös alttarivaatteita, pronssisia, sinkisiä ja kipsisiä Vapahtajan kuvia sekä välittävänsä lasimaalausten hankinnassa. Hän kertoo hankkivansa ja pystyttävänsä ukkosenjohdattimia ja avustavansa kuoletuslainojen hankinnassa kirkkorakennuksia varten. Ja toki Stenbäck mainostaa myös omaa rakennustoimistoaan.

Josef Stenbäc oli siis melko laaja-alainen liikemies. Tässä suhteessa hän oli jopa edellä aikaansa, vaikka estetiikka yleisesti ottaen kiinnitti hänen huomiotaan hämmästyttävän vähän hänen valistukirjoituksissaan. Nimittäin olihan se jonkinlainen ongelma, miten teollisen massatuotannon hedelmät sataisiin kaupaksi. Ratkaisuideoita oli monia. William Morris esimerkiksi haki sitä sosialismista.

Vuonna 1903 Wienissä perustetussa Wiener Werkstättessä, eräänlaisessa yritysryppäässä, haettiin välittävää ratkasua siten, että vaikka päämäärä oli tuottaa niin esteettisesti kun teknisiseti laadukkaita, halpoja massatutoteita myös köyhimmän kansanosan ulottuville, tähän pyrittiin suorittamalla kokeilut rikkaille, joilla oli varaa maksaa myös epäonnistuneista yrityksistä - köyhille katsottiin voitavan tarjota vain takuuvarmasti hyviä tuotteita. Wiener Werkstätte ei onnistunut yrityksessään, sillä se jäi koko olemassaolonsa ajaksi vain luksustuotteiden suunnittelijaksi ja valmistajaksi. Wiener Werkstätte oli osa wieniläistä sesessionismia, ja myös siihen liittyi vahva pedagoginen tendesnssi. Tunnetuin sen edustaja lienee Josef Hoffamann (1870-1956), myös yksi Wienin Kunstgewerbeschulen perustajista.

Toisena järjestelmällisenä, laatutietoisena yrityksenä on pidettävä saksalaista Deutscher Werkbundia. Siinä teollisuus ja lähinnä arkitehdit pyrkivät yhteistyöhön jokseenkin samoilla päämäärillä kuin Wiener Werkstätte, mutta ilman minkäänlaisia sosiaalisia painotuksia. Johtajana tässä valtiollisesta aloitteesta syntyneessä organisaatiossa oli Herman Muthesius ja yhtenä kantavana voimana nuori arkkitehti Walter Gropius (1883-1969), joka tuli sittemmin 1920-luvulla toimimaan rehtorina taidekorkeakoulu Bauhausissa, joka lopulta tuotti ensimmäisen ja toistaiseksi ainoa varteenotettavan ratkaisuyrityksen teollisen tuotantotavan, sen vaatiman uudenlaisen estetiikan sekä näiden yhdistämisen kaupallisiin ja koulutksellisiin sekä jossain määrin myös sosiaalisiin ongelmiin. Mukaan kutsuttiin kaksitoista alan tuolloista eturintaman yritystä tai taiteilijaa suurimmaksi osaksi juuri sessionimin piirissä. Mukana oli mm. Peter Behrens (1868-1940), jonka toimistossa Walter Gropius oli ollut töissä nuorna miesnä ja joka loi ensimmäisen kokonaisvaltaisen yrityskuvan, kun suunnitteli AEG:n tehdasrakennuksen, sen tuotteet sekä kaiken firman grafiikan jokaista pienintäkin yksityiskohtaa myöten. 

Stenbäckin edistyksellisyys erottuu varsinkin kun hänen krikkojaan vertaa muihin samaan aikaan tai myöhemminkin valmistuneisiin, toisten arkkitehtien suunnittelemiin kirkkoihin. Niinkin merkittävän paikan kuin Käkisalmen vuonna 1930 valmistuneeseen, Armas Lindgrenin basilikamaiseen kivikirkkoon, verrattuna sitä vanhemmat Stenbäckin kirkot vaikuttavat todella moderneilta.

Selkeiten moderni Stenbäckin rajantakaisista kirkoista on Terijoen kirkko varsinkin sisäosiltaan, missä motiivina kulkee ruutumainen rakenne, joka tuo mieleen Arts and Crafts Movementin piiriin kuuluneen Glasgow'n koulukunnan ja Rennie Mackintoshin ruuturakenteet vaikkapa huonekaluissa. Rennie Mackintoshin tyyli oli vaikuttanut suuresti myös Wiener Werkstätten tyyliin.