Jo sodan alkupäivinä aloin aprikoida, että mitenkähän siinä käy, kun tutkimustietoon perustuva kirjallisuus yksituumaisesti väittää, että Ukraina on jopa korruptoituneempi kuin Venäjä. Jossain vaiheessa tiedotusvälineetkin YK lähteenään ottivat ainakin kerran esiin ongelman, joka aseiden lähettämisessä Ukrainaan väistämättä piilee: ei ole varmaa, jäävätkö ne Ukrainan armeijan käyttöön. Onhan yleisesti tiedossa, että kun Venäjä toimitti aseita vuodesta 2014 lähtien Donbassiin, pyssyt päätyivät välittömästi kansainvälisille asemarkkinoille, jopa Venäjälle. Leopard-tankkien kuljettelu huomaamatta pitkin planeettaa saattaa olla vaikeampaa, mutta olen silti sitä mieltä, että niitä ei ehkä pidä Ukrainaan lähettää. En nimittäin usko, että kansanluonne muuttuu kuin veitsellä leikaten, kun ylitetään Donetskin tai Luhanskin oblastien rajat länteen päin.

Semminkin kun tänä aamuna on uutisoitu, että Urainassa on kovasti ministereitä ja korkeita virkamiehiä pantu viralta liittyen korruptioepäilyihin. Kukaan ei ole vielä kysellyt, mahtavatko tapaukset liittyä jotenkin siihen mystiseen helikopterionnettomuuteen, jossa menehtyi sisäministeri. Mutta yhtä kaikki, kyllähän se nyt on sillä tavalla, että jos kansakunnan jäsenet ovat korruptoituneita rauhan aikana, niin mitä he ovatkaan sekavina sota-aikona, kun sitäkään vähää virallista valvontaa sen enempää kuin epävirallista sosiaalista kontrollia ei ehditä toteuttaa.

Ukrainalla on ollut tätä ennen kaksi yritystä päästä eroon korruptiosta, oranssi vallankumous ja Euro-Maidan, ja kummankin romahdutti käytännössä ja perimmiltään korruptio. Voi myös olla, että vika oli motiivissa. Ukraina halusi eurooppalaiseksi maaksi eikä suoranaisesti eroon korruptiosta, ja tälläisessä asetelmassahan sitä juolahtaa helposti yrittäjille mieleeen, että joskohan sitä sittenkin onnistuisi livahtamaan Euroopan Unioniin vaikkei olisikaan niin puhtoisen korruptoitumaton. Ongelma on vähän sama kuin jos yrittää laihduttaa, että mahtuu tiettyyn mekkoon eikä siksi, että haluaa laihduttaa, koska se nyt vain on hyvä asia.

Suomesta käsin Ukrainan ja Venäjän tai vaikkapa nyt Kreikan ja Italian – Italiassahan on kaksi isoa venäläisoligarkin huvijahtia päässyt jotenkin livahtamaan valvotusta satamasta –  tason korruptiota on vaikea ymmärtää. Korruptio on vähän kuin kansakuntatason päihdeongelma, ja siitä eroon pääseminen on yhtä helppoa kuin päihdeongelmasta tai vaikkapa edellä mainitusta ylipainosta. Etenemisen käyrä on pitkä ja loiva.

Joten otanpa esimerkin suomalaisen protestanttisen etiikan juurruttamisen aamusta. Siteeraan itseäni kirjastani Karjalaisuuksia, johon tiedot ovat Saimi Hirvosen lainauksessa mainitusta teoksesta. Katkelmassa tavallaan kuvataan yritystä sopeutua siihen, että jos tuhopoltto on rikos, se on sitä kaikissa tapauksissa, sekä siihen, ettei saa varastaa, vaikka antaisi saaliista osan kirkkoherralle: 

"Ruskealan ja Uukuniemen yhteisillä talvikäräjillä vielä vuonna 1757 syytettiin erästä mensuvaaralaista (Mensuvaara oli eräs Uukuniemen kylä) miestä siitä, että tämä oli polttaa päräyttänyt Uukuniemen Kummun kylässä sijainneen tsasounan toisena joulupäivänä 1756. Tästä kertoo Saimi Hirvonen kirjassaan Uukuniemen seurakunta 300-vuotias.

Syytetty ei myöntänyt polttaneensa mitään rukoushuonetta vaan vanhan epäjumalanpalvontapaikan. Tälle paikalle oli kuulemma pitänyt aina tuoda ensimmäiset pisarat maidosta, kun lehmä oli poikinut tai lapsi syntynyt, ja syytetyn vaimo oli saanut kovat kivut ja menettänyt silmänsä, kun ei ollut toiminut tällä tavalla. Syytetty oli itsekin ollut ”kahdeksan päivää suorastaan hulluna, kun ei ollut uhrannut mitään kulkiessaan tuon uhripaikan ohi”. Niinpä syytetty Olli Ollinpoika Metso oli päättänyt päästä näistä ongelmista polttamalla koko pytingin, semminkin kun edellisen talven rovastintarkastuksessa oltiin varta vasten kehoitettu tuhoamaan tällaiset palvontapaikat. […]Tämäkin tsasouna oltiin sitten poltettu, mutta koska säässynän polttamisesta ei ollut seurannut erityisempää onnea, oltiin senkin tilalle sitten rakennettu uusi. Mutta syytetty Metson veli Esa oli sitten ottanut itselleen osan säässynällä uhratuista rahoista ja antanut kuulemma osan kirkkoherrallekin, ja tästä hyvästä hän oli ”saanut kovat tuskat jalkaansa”. Niinpä säässynä oli poltettu vielä kertaalleen, joskin nyt sen koko ympäristö myös kynnettiin pelloksi. Tästä kirkkoherra Wastinin ja nimismies Åbergin todistuksen mukaan oli viimein seurannut kylän menestys, joskin jää epäselväksi, tarkoittivatko kirkkoherra ja nimismieskin menestyksen siemenenä säässynän polttamista eivätkä alueen pelloksi kyntämistä."

Yksinkertaisen laskutoimituksen nojalla vaikuttaisi siltä, että Ukrainalla on edessään korruptionsa kanssa sellainen kolmisensataa vuotta. Ja vielä enemmän, jos ei löydy aitoa yritystä.