Eilen printtasin sukupuun.

Minulla oli käsin, vanhoille kunnon konseptipapereille tehtynä, sitä neljä arkillista (kunkin koko siis A3), mutta olin sitten alkanut värkätä aineistoa Illulla yhteen, yhtenäiseen muotoon, jossa sukupolvet pysyivät kohdillaan eri sukuhaaroissa. Mukana ovat pääasiassa vain itseeni johtavat ns. suorat linjat, mutta kiinnostavimmilta kohden olen merkinnyt ikään kuin muistiin muutakin.

Jo aiemmin olen todennut saman minkä Pirkko Matikainen Uukuniemen Matikaiset -kirjassaan, eli että äitilinjat olisivat oikeastaan paljon kinnostavampia kuin isälinjat, ja se käy ilmi tästäkin paperista.

Noin ylimalkaan pääsin jälleen toteamaan, että kyllä tiedon visualisointi on fiksua. Näin näkee helposti kertasilmäyksellä asioita, jotka minua älykkäämpi ihminen ehkä tajuaisi muutenkin, mutta minä kyllä tarvitsin graafisen esityksen tajutakseni mm. miksi äiti koki olevansa suvultaan Sihvonen eikä Kuikka. Tässä sukupuussa on nimittäin kolme haaraa. On jokseenkin puhdas Sihvos-haara, sitten on sekainen Kuikka-Sihvos-haara, joilla on yhteinen vuonna 1647 syntynyt esi-isä, ja siten on aivan erillinen Kuikka-haara, joka on saanut alkunsa siten, että jostain on Tiaisen perheeseen pöllähtänyt kotivävyksi vuonna 1720 syntynty Olof Kuikka.

Uukunemeläiset suvut ovat avioituneet keskenään puoleen ja toiseen ja moneen kertaan, mutta Kuikkia Sihvos-haaroihin on naitu vähän. Edellä mainittuun Sihvos-Kuikka-haaraankin on naitu vaikka ketä, varsinkin Bergejä minkä on keretty, mutta Kuikkia vain kaksi, ja siihen meidän äidin edustamaan puhtaampaan Sihvos-haaraan vain yksi, äidin isä, ja sekin tuosta välihaarasta.

Monenlaiset asiat pistävät tässä esityksessä silmään kuten yksi Hirvosen Martti 1800-luvulla, joka on yhden vaimon kuoltua ottanut seuraavaksi siipaksi vaimonsa siskontytön.

Niille, joita nyt hirvittää, että minä julkaisen tämän tuotokseni, voin kertoa, että se on mahdotonta, sillä tämä on 180 cm pitkä. Tiedot ovat kuitenkin julkisia, joten ne, joita asia kiinnostaa, voivat kaivaa ne esiin itsekin netistä. Minä olen onneton nettisurfaaja – se ikävystyttää minua aivan tavattomasti – ja olenkin sukukirjojen lisäksi kiitollinen jo monesti tällä blogilla maintulle H:lle, joka on surfannut minulle kasaan asioita, joista sukukirjoja ei ole.

Näin siis kävi minulle, jota sukulaiset eivät vielä viisi vuotta sitten kiinnostaneet pätkän vertaa, enkä ole varma, kiinnostavatko ne minua niin hirveästi edelleenkään. Mutta tulipahan tehtyä sukupuu. Ja kuten eilen yksi kirjaston täti sanoi, sukututkimus on jotain, mihin hurahtaa.