Tämä meikäläisen mökki ei ole instagramkelpoinen, paitsi ehkä järvimaiseman osalta. En ole kuullut kenenkään kehuvan rakennuksia. Siskoni on luonnehtinut ns. päärakennusta aikuisten majaksi, ja kas, kun löysin piirustukset vuodelta 1961, otsikkona lukeekin että Kesämaja.

Minä puolestani arvostan tuota halveksittua rakennusta. Se nimittäin edustaa wabi-sabia. Vanhempani tekivät sen niin hyvistä aineista ja niin hyvin suunnitellen kuin pystyivät erittäin rajallisilla taloudellsilla resursseilla. Mökki on näillä eväillä rakennettu ikuisuutta silmällä pitäen – äiti oli tulloin hyvän matkaa alle 30, isä jonkin verran yli, ja siinä iässähän ollaan kuolemattomia. Mökki on rannan suuntaan, pitkä sivu iltapäivä/ilta-aurinkoon, johon avautuvat suurimmat ikkunatkin. Etelän/lännen puolella on myös veranta, ja verannalla erittäin syvät, melkein kiinalaiset tai japanilaiset räystäät. Muistan, kun jotkut vieraat moittivat isää noista räystäistä, kuulemma ne pimentävät, mutta me olimme niistä kiitolliset ja minä olen edelleen, sillä näin mökki ei kuumene helteellä niin pahasti. Eikä vesi turmele verantaa. Mökin verannasta ei ole sitten vuoden 1962 rakentamisen uusittu ainoatakaan lautaa.

Vanhempani olisivat halunneet jatkaa verantaa aina saunan oven eteen asti, mutta rahat eivät riittäneet.

Arvostan myös maaterassia, joka kylläkin on ruvennut vähän romahtelemaan, sillä se on täytetty kannoilla. Kannot ovat siis lahonneet. Isä on tehnyt sen yksin tai kenties veljensä avustamana lapio- ja rautakanki-menetelmällä.

Vanhempani eivät taatusti olleet kuulleet mitään mistään wabista ja sabista. Molemmat termit ovat olleet alkujaan merkitykseltään negatiivisia viitaten köyhyyteen ja kurjuuteen, jopa epätoivoon, mutta sittemmin ne ovat saaneet japanin kielessä ja kulttuurissa zenbuddhalaisuuden sivittämänä ylevän esteettisen merkityksen. Kyseessä ei siis ole kurjuuden romantiikka vaan erittäin vaatimattomista aineksista luotujen hienostuneiden kokonaisuuksien estetiikka. Tämä näkyy Japanissa mm. teehuoneissa, jotka ovat parhaimillaan hyvin karuja, sijaitsevat erillään maailmanmenosta, ja niihin käydään sisään niin pienestä oviaukosta, että mahtavinkin samurai joutui aikoinaan kumartumaan nöyrästi.

Mökilleni on kuitenkin kertynyt rojua. Siitä on hiljakseen eri kausina yritetty päästä eroon lähinnä viemällä kaatopaikalle tai nykyisin kierrätyspisteisiin. Minä pyrin siihen käyttämällä kaiken loppuun. Oheinen kuva on keväältä, kun laitoin vanhaan, äidin jostain haalimaan vitriinikaappiin, sen selälleen käännettyäni, kasvamaan pari kesäkurpitsantainta. Tuin toisen lasiovista auki lapsuuden päivien suksisauvalla. Isäntä kiinnitti huomiota siihen, että rottinkisauvan ympärille oli kierretty eristysnauhaa, ettei halkea...

Isävainaa on joskus harrastanut kori- yms. punontaa. Minulla oli pitkään alla olevan kuvan tapaisesti, mutta tyylikkäämmin ja isoon vihreään pulloon punottu pöytälampunjalka ja siihen isän mustasta ja luonnonvärisestä niinestä punoma varjostin. Kuulostaa joltain muulta kuin wabi-sabilta, mutta tosiasiassa se oli erittäin wabisabi, ei tuolla tavalla koristeellinen kuin nuo mökiltä löytyneet koripullot. Varjostin uusittiin aikaisemmin, mutta jalka säilyi siiheksi, kun punos alkoi purkautua.

En tiedä, mitä vasemman alakulman lapiomaiset kapineet ovat, mutta muistan äidin kertoneen, että ne liittyvät jotenkin leipomiseen. Niissä on lyijykynällä isän nimi lapsen käsilalalla ja roomalainen numero I sekä joitain kirjaimia, joista en saa selvää. Äidin mukaan isä oli vain vuoden oppikoulussa, missä hän ei ollutkaan luokan priimus, joten isän äiti otti isän pois koulusta saman tien. Isän isä ei puolustanut isää semminkinkään kun ne olivat isän äidin rahat, kun koulussa olisivat palaneet. Isä kaiketi teki nuo lapiomaiset kapineet tuona oppikouluvuonna. Ne ovat lapio-osaltaan todella ohuet ja edelleen siis ehjät, ja ne ovat tillilleen samanlaiset. Reunat ovat kauniisti hiottut, myös varren pään pyöreät reiät aivan täydelliset.

Isä olisi halunnut jatkaa koulussa (hän kävi koulunsa sitten muilla menetelmillä, mihin oli 1950-luvulla jo mahdollisuuksia). Isä päätti olla antamatta noita hienoja esineitä äidilleen. Isä lienee siis ollut 11-vuotias.

Niinpä nuo esineet ovat päätyneet meille mökille. Me käytämme niitä nyt kertakäyttölautasten tukialusina, kun haemme grillistä ruokaa. (8.9.2024)