Koska olen vanha eikä minulla olisi enää aikaa tartuskella hutikirjoihin, ts. kirjoihin, joiden kirjoittaja ei sitten osaakaan kirjoittaa, minulle on juolahtanut mieleen, että eikö joku voisi sortata meille vanhuksille kirjat, jotka ovat lukukelpoisia ihan vain meidän vähäisen jäljellä olevan aikamme säästämiseksi. Settiin pitäisi kuulua sellaiset kirjat kuin tämä Anna-Sofia Bernerin 10 haavaa Amerikan sydämessä.

Tosin tämän kohdalla saattoi jo kirjan nimestä päätellä, että on kirjoittamisen asiantuntija asialla, sillä tässä ei nykymuodin vastaisesti ole alaotsikkoa. Kirjojen alaotsikot ärsyttävät minua, ja päättelen niistä heti, että kirjoittaja ei ehkä ole kovin älykäs, kun ei pysty keksimään tekeleelleen nasevaa otsikkoa. Ja sisällysluettelon tässä teokessa muodostavat sitten tosiaankin yksinkertaisesti nimettyinä ne kymmenen haavaa tai pikemminkin asia-aluetta, jota haavat koskevat.

Kirja on saatu valmiiksi ennen vuoden 2024 vaaleja eikä Berner ole voinut tietää, miten niissä käy, mutta lopussa hän on kyllä spekuloinut asiaa. Hän on päätynyt koronakaudella kahdesti haastattelemansa pitkän linjan mustan tiede- ja politiikkavaikuttajannaisen Mary Frances Berryn kannalle, että tuli Trump uudelleen valtaan tai ei, Yhdysvaltain demkratia ei silti hetkessä kaadu. Vaikka Trump ylittelisi valtoikeuksiaan, maassa on kuitenkin kansalaisyhteiskunta, ja vaikka Trump tekisi äänestämisestä miten vaikeaa, aina olisi kuitenkin äänestettävä.

Ja tosiaan, eilen kerrottiin uutisissa, että Los Angelesissa oltaisiin osoitettu mieltä, jopa mellakoitu, joskin Trumpin kannalta ikävästi mellakoitisjoita oli hyvin vähän, ehkä muutama sata – hän nimittäin oli tullut komentaneeksi kansalliskaartin paikalle, vaikkei Kalifornia ollut sitä pyytänyt. Kansalliskaartia on niille nurkille kyllä joskus pyydettykin, vuonna 1995, mutta nyt sikäläiset viranomaiset kertoivat televisiokameroille, että tilanne oli heillä täysin hanskassa eikä ollut siitä riistäytymässäkään. Mutta Kalifornia nyt vain on liian liberaali Trumpille, ja näistä muutamasta palavasta autosta ja seinägraffitista hän sai tekosyyn toimittaa liittovaltion sotilaat sotimaan maan omia kansalaisia vastaan Kaliformiassa.

Tämä on siis nyt, mutta Bernerkin näihin kuvioihin hieman jo puuttuu.

Kirjassa puhutaan Sota-otsikon alla myös Ukrainan tilanteesta ja kansalaismielipiteistä Ukrainan auttamisesta. Berner vaikuttaisi olevan sillä kannalla, että Euroopan ei pidä luottaa enää USA:han. Hän muistuttaa, että viime aikojen pitkä sodat Afganistanissa ja Irakissa Jenkit ovat hävineet, mitä ei pidä unohtaa jos kohta ei tietysti sitäkään, että he toki olivat ratkaisevassa osassa toisen maailmansodan lopettamisessa.

Berner kertoo käyneensä Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioonan tukikohdassa Fort Campbellissä, lempidimeltään Screaming Eagles. Kyseinen divisioona oli se, joka astui ensimmäisenä Ranskan maaperälle Normadian maihinnousissa 6.6.1944. Fort Campbellissä Bernerille esiteltiin mm. aavikkoväreistä metsänvihreiksi muutettavia ajoneuvoja. Sotimisen käytäntöjä oltiin siis pohtimassa uudelleen, kun edessä kenties olisivat tulevaisuudessa muunlaiset olot kuin vuosikymmeniä tutut hiekkatantereet. Esittelevän majuri Blackmoren sanoista saattoi päätellä, että Yhdysvaltain näkökulmasta Ukraina oli ikään kuin laboratorio, jossa nyt testattiin vehkeitä mm. laajempaa mahdollista Euroopassa käytävää sotaa varten. Hän ei erityisesti maininnut, että jos vaikka Kiinaan tai sinne päin jouduttaisin, sielläkin olisi vihreää... Kaiken kaikkiaan Amerikassa ei ole vallalla se ajattelu, joka meillä, eli että jos Ukraina häviää Venäjälle, se olisi kauhea arvovaltatappio Yhdysvalloille. Yhdysvaltain näkökulmasta Ukraina on alueellinen kiista eikä liity heihin sen enempää kuin uusien laitteiden ja automaalausten koekenttänä.

Muista haavoista mainittakoon vaikkapa nr. 5 eli Uskonto ja kuutonen eli Media. Uskontoluvusta voisin nostaa esiin sen uskontotieteessä yleisesti tunnetun, mutta tällaisissa populaareissa teoksissa harvoin esitetyn seikan, että tiukkapipoiset uskonnolliset pienryhmät ovat vahvempia kuin lähemmän sitoutumista vaativat suuremmat, ja jutun pointti on juuri tuossa sitoutumisessa. Berner vetoaa minulle tuntemattomaan Lawrence Iannacconen artikkeliin Why Strict Churches Are Strong? jossa kuulemma todetaan Bernerin sanoin: "Säännöt luovat kuilun ryhmän ja muun yhteiskunnan väliin, ja siksi ryhmän jäsenen on vaikeampi toimia muualla yhteiskunnassa, mutta samalla ryhmän sisällä hänet palkitaan käytöksestään" ja edelleen Suomen olihin tulkiten: "On helpompi hylätä Suomen evankelisluterilainen kirkko, joka ei vaadi mitään, kuin pieni paikallinen kirkko, jonka muut jäsenet auttavat hädässä ja kysyvät perään, jos jättää tulematta jumalanpalvelukseen, ja jonka olemassaolon tietää riippuvan siitä, että ihmiset ilmestyvät paikalle ja lahjoittavat rahaa kolehtiin". Berner kiitettävästi kertoo, että tämä teoria on saanut osakseen myös kritiikkiä, joskaan hän ei mainitse, millaista ja miltä taholta, mutta tämän on hyvin mitätän kauneusvirhe tässä muuten napakasti argumentoidussa teoksessa.

Mediasta Berner – toimittaja kun on ja alaansa Yhdysvalloissakin opiskelut – toteaa, että vaikka Amerikassa uutiset ja viihde ovat usein suloisesti sekaisin, siitä ei voida suoraan päätellä, että ihmisiä vedettäisiin kuin pässiä narusta. Jenkeissä syytetään mediaa ehkä vielä yleisemmin kuin Suomessa milloin mistäkin eli jokseenkin kaikesta, mikä ei edes kuulu sen "valtaan". Fox Newsia on pidetty Trumpin äänenkannattajana, mutta kun se jossain vaiheessa yritti irrottautua Trumpista, se ei onnistunutkaan, vaan katsojat vain vaihtoivat kanavaa.

Maailmassa on ollut paikkoja, joihin olen halunnut tulenpalavasti ja olen useimpiin päässytkin, mutta on myös paikkoja, joihin en ole ikinä edes kuvitellut hankkiutuvani, ja kärkipaikalla viimemainittujen lyhyellä listalla on Pohjois-Amerikan Yhdysvallat. Joten kun kehun tätä kirjaa, se ei johdu henkilökohtaisesta mielenkiinnostani maata kohtaan. Toki luin kirjan sksi, että aihe on antipatioistani huoimatta tällä historiallisella hetkellä väistämättä kiinnostava. Mutta korostan, että tämä on ennen kaikkea hyvin tehty kirja.

Sitäkään ei pidä kieltää, että tässä näkyy ihastuttavasti kirjottajan oma viehtymys maata kohtaan. Siitä huolimatta, että hän tietää sen viat. Jotenkin se vain on kivaa, kun joku tykkää aidosti jostain, ja Anna-Sofia Berner jos kuka tykkää vilpittömästi Amerikasta.