Kalligrafinen jäteongelma
Kiinalainen kalligrafia on harrastus, jossa syntyy tavattomasti jätettä. Kiinalaiset ovat itse ratkaisseet ongelman siten, että treenaavat veteen kastetulla siveltimellä betonilaatoille, jolloin veden kuivuttua samaa laattaa voidaan jälleen käyttää seuraavaan harjoitukseen. Minä olen vedellyt harjoitukseni paperille, ja siitähän syntyy hirveät läjät makkelia. Suurimman osan heitän oitis roskiin, joskus syntyy ihan hyviäkin, mutta mitä tehdä edes niillä hyvillä, puhumattakaan 'melko hyvistä'?
Viime viikolla aloin ratkaista laatikostoihin kertyneen paperitavaran ongelmaa sitomalla tuota paperitavaraa kirjoiksi.
Oheisessa kuvassa pienempi kirja, jossa on myös oma leimani, on omatuotantoinen huti. Sen pitisi olla vettä tarkoittava merkki 'shui', mutta siinä on 'heng pie' liian lähellä 'shu gouta', ja saaataa olla 'piekin'. Mutta koska siveltimen lento on aika mukava, olen säästänyt epäonnistuneen tekeleeni. Vaikkei se kelpaa 'shuiksi', sen voi kuvitella ranskalaistyyppistä abstraktia ekspressionismia á la Pierre Soulage edustavaksi maalaukseksi. Takakanteen laitoin kiinalaisesta sanomalehdestä kohdan, jossa on paljon mainostekstejä.
Isomman kirjan kannen merkit ovat Chongqingin normaaliyliopiston kalligrafian opettajan tekemiä. Hän ruttasi tuon tekstin roskiin heti kirjoitettuaan, ja minä riensin kysymään, mikä siinä oli hänen mielestään vikana, koska minun mielestäni ei ollut mikään. Opettajakaan ei osannut sanoa sitä, hänestä kuulema vain tuntui siltä. Kysyin, voisinko saada sen tekstin, ja hän lupasi, ja siinä on nyt nelimerkkisen tekstin kaksi merkkiä kirjani ylivetopapereina, toinen etukannessa, toinen takakannessa. (28.2.2009)
Metalligrafiikastakin tulee jätettä
Kaikesta kuvataiteen harrastamisesta voi seurata harmia, esimerkiksi siitä, kun huomaa vuosikymmenten saatossa säilöneensä kaiken maailman pöhköt vedoksensa. Joskus huonoja vedoksia on tullut pistettyä talteen ihan vain siksi, että joku kohta on niissä ihan hyvä, tai värit ovat olleet sellaiset, että ne on halunnut säilyttää ikään kuin muistiinpanona tms. Mutta kun aikaa on kulunut, niin kyllähän sitä paperia sitten kertyy.
Päätin soveltaa kalligrafiajätteenkäsittelyideaani myös ikivanhojen huonojen vedosten ongelmaan. Koska laatikostoihini oli kasautunut myös painopapereita, sidoin niistä muistikirjoja, ja käytin vanhoja hylkyvedoksia ylivetopapereina kansissa. On harmillista, että suurin osa painopapereista oli leikattu A2 kokoon niin, että niissä on ’pitkä kuitu’, mistä seuraa, että niistä saa kunnialla vain joko A4-kokoisia tai A6-kokoisia kirjoja, jotka molemmat ovat aika epäkäytännöllisiä. Paras koko olisi A5, mutta sellaisiin sopivia papereita minulla oli hamstrattuna hyvin vähän. Ja mitään uutta en totisesti hanki, ennen kuin paperitavara nurkistani on ratkaisevasti vähentynyt.
Minulla alkaakin tässä olla muistikirjoja joksikin aikaa… (1.3.2009)
