Vuosi alkoi sangen murheellisesti: eilen tuli tieto, että Jaakko Hämeen-Anttila oli kuollut jo ennen joulua, 18.12., 60-vuotiaana. Tänään oli Hesarissa juttu. Juttu oli vähän pöhkö.
Jutun ohessa oli kuva. Vuodelta 2023 eli varmaan niin tuore kuin olla voi. Siinä Hämeen-Anttila on selvästi ikäistään vanhemman näköinen. Hänellä on syvät rypyt silmien välissä ja hän on pöhöttynyt, mistä yleisen elämänkokemuksen nojalla tekisi mieli päätellä jotain alkoholismista, mikä ei tässä tapauksessa varmaan voi pitää paikaansa. Katse tulee jostain tuonpuoleisesta, joten kun kuolinsyyksi on mediassa ilmoitettu äkillinen sairaskohtaus, se kohtaus, mikä sitten lieneekään ollut laatuaan, ei varmaan tullut ihan puskasta.
Hesarin jutussa mainostetaan Hämeen-Anttilan popularisointikykyjä, ja ensimmäiseksi hänen teoksekseen mainitaan Otavan kustantama Islamin käsikirja. Siis ensimmäinen Otavan kustantamana. Kun väsäsin Itäisiä blogijuttujani, laitoin siihen paljon Hämeen-Anttilan kirjojen esittelyjä, joista osa ei tosiasiassa ole ilmestynyt blogilla koskaan vaan ne ovat olleet alkujaan lehtijuttuja. Toiseksi vanhin, josta olen kirjoittanut, on Islamin monimuotoisuus vuodelta 1999, ja se teos ei ollut vähimmässäkään määrin populaari, jos kohta se oli myös Gaudemuksen julkaisema – yliopistoväelle siis. Olen lukenut ja esitellyt melko läjän Hämeen-Anttilan teoksia, tietenkin myös hänen ensimmäisen suurelle yleisölle tarkoitetun Johdatus Koraaniin (1997), ja olen kirja kirjalta ylistänyt hänen kykyään yleistajuistaa samoin kuin sitä, miten nopeasti hän tässä taidossa edistyi. Toisaalta olen myös väittänyt teksteissäni, että loppua kohden Hämeen-Anttilan teokset ehkä pamfettimaistuivat.
Hesarin jutussa toistetaan tarina, että Hämeen-Anttila lähti Helsingin yliopistosta ja siirtyi Edinburgiin 2016 vastalauseena silloisen hallituksemme koulutukseen tekemille leikkauksille. Hesarin haastatelussa vuonna 2017 hän oli kuulemma todennut, että tosiasaissa häntä oltiin kyselty Edinburgin yliopistoon jo pidemmän aikaa.
Ihmiset yleensä suuttuvat, kun asiat eivät mene niin kuin he ovat ennakoineet, suunnitelleet tai halunneet. Toki voi olla, että ihminen luopuu erittäin menestyksekkäästä aiemmasta uravaiheesta tällaisesta suuttumuksesta, mutta en Hämeen-Anttilan kohdalla oikein jaksa uskoa pelkästään tähän. Asiassa täytyy olla jotain, mitä emme tiedä ja mikä ei välttämättä meille kuulu.
Virpi Hämeen-Anttilalla on kuitenkin nyt kovat ajat. Hän on mediassa kertonut vaikeista oloista lapsuudenperheessään, tuskallisesta nuoruudesta ylipaino-ongelmineen, selkäkivuistaan yms., joista kamppaili läpi puolisonsa avulla. Pisti viestintävälineissä silmään, että sitä mukaa kuin Virpi Hämeen-Anttila laihtui, Jaakko lihoi…
Eilen illalla meditoin kaikkea hyvää Virpi Hämeen-Anttiallle. Siitä ei ole hänelle mitään hyötyä, mutta minulle on, sillä tämä tapaus jostain syystä käynnisti minun peilineuronini tai jotkut, ja se hyvän meditoiminen toiselle vaimensi omia hermojani. Paitsi että tunnen myötätuntoa Virpi Hämeen-Anttilaa kohtaan, suren Jaakko Hämeen-Anttilan poismenoa ihan omaankin laskuuni, vaikken tuntenut koko miestä.
Tästä päästäänkin toiseen juttun päivän Hesarissa, nimittäin Kimmo Pietiläisen mielipidekirjoitukseen tietokirjallisuudesta tulevaisuuteen suuntautuvana sivistyksenä. Siinä hän kuvailee, miten kustantamot ovat luopuneet vanhojen hyvien aikojen tehtävästään sivistysinstituutioina ja ovat ruvenneet julkaisemaan vain sellaista, mikä takuuvarmasti myy, ja myy lähinnä sillä, että ihmiset saava rypeä liikuttavissa kertomuksissa menneisyyden murheisista. Esimerkkinä hän mainitsee vastikäisen tetokirjojen Finlandia-palkitun Antti Järven teoksen Minne katosi Antti Järvi? – ts. kirjoittajan isoisoisä-kaima.
Pietiläisen mukaan pitäisi kirjoittaa ja julkaista internetiä, aivotutkimusta ja tekoälyä yms. käsitteleviä kirjoja. Mutta hän mainitsee myös, että kun suuret kustatamot eivät kirjoita päivänpolttavista kysymyksistä, tätä muka olisivat siirtyneet tekemään idealistiset asianharrastajat huvikseen, pienkustantamot ja omakustantajat välittämättä siitä, kannattaako toiminta taloudellisesti vai ei.
Tätä vastaan on pakko huomauttaa, että en usko kenenkään kirjoittavan aivotutkimuksesta, tekoälystä ja sellaisesta ilmaiseksi. Arvostan suuresti Kimmo Pietiläistä ja hänen Terra Cognitaansa, mutta ei hänkään ole kirjojensa kirjoittajille se ensimmäinen julkaisijataho vaan vasta joku seuraavista lenkeistä, jolloin kirjoittaja on saanut varsinaisen palkkionsa jostain aiemmasta kirjan kirjoittamisen ja julkaisemisen vaiheesta. Mutta tietenkin on mahtavaa, että nämä Pietiläisen julkaisemat kirjat saapuvat – yleensä Pietiläisen itsensä suomentamina – tällä tavalla meikäläisen lukijakunnan ulottuville. Tokihan tuollainen tieteellinen teksti, vaikka vähän populaarikin, on alkuperäiskielellä eli useinmiten englanniksi aika työlästä lukea, jos lukija ei ole suorittanut omia yliopisto-opintojaan juuri kirjan käsittelemältä alalta.
Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että kirjan tekeminen teksteineen, kuvankäsittelyneen, grafiikkoineen aina painovalmiiksi tiedostoksi on niin työlästä yksin suorittaen, että siitä ei toisaankaan tule olemaan apua tiedon yleisen sivistyksen tasolle saattamisessa.
Tässä viestinnän sisältöjen, tyylien ja teknisten sekä taloudellisen pohjan muutosten aihepiirissä joutuu vielä huomenna viettämään hetkisen, kun telkkarista tulee Ulkolinjassa Musk ja Twitterin valloitus. (3.1.2024)
