Viime viikonloppuna olivat jälleen jokavuotiset Uukuniemi-juhlat.
Juhlien konseptia on hiljalleen muutettu. Evakko-aiheesta on sen verran hellitetty, että enimmäisenä päivänä eli lauantaina käsitelään jotain muuta alueeseen liittyvää teemaa – tänä kertaa Laatokan Karjalan luontoa, lähinnä kasveja, perhosia ja lintuja.
Kukista ja perhosista kertoi sopivan leppoisasti Hans Colliander, jonka luontoharrastus on aikanaan syttynyt Ahvenanmaalla, mutta joka on vuodesta 2000 asuttanut Kesälahden puolella Totkunniemen vanhaa koulua. Ahvenanmaata ja Uukuniemeä yhdistää ainakin yksi kasvi, nimittäin lehtomaitikka, jota olen monesti tällä blogilla mainostanut, joten siksi ei enää kuvaa siitä kukkasesta.
Äänestin pitäjän kukaksi takavuosina juuri tätä lehtomaitikkaa, mutta jostain syystä kurjenkello voitti kisan. Epäilen syyksi sitä, että lehtomaitikka, vaikka sitä ei juuri muualla Suomessa esiinny, sattuu olemaan Laatokan Karjalalle niin tunnusomainen ja Uukuniemellä niin yleinen, että se on paikkakuntalaisten mielestä pelkkä tienpenkkojen rikkaruoho, johon ei kiinnitetä huomiota. Me, jotka sitä jaksamme vuosikymmenestä toiseen ällistellä, olemme yrittäneet siirtää sitä eri menetelmin kotikonnuillemme muualle Suomeen, mutta se ei onnistu. Se nimittäin haluaa, että sen siementen siirtämisen hoitavat muurahaiset – ihmiset eivät kelpaa sille alkuunkaan.
Yllä olevassa kuvassa kurjenkello ja sen keralla tavallinen kissankello havainnollistamassa kokoa. Vaikka lehtomaitikka ei ole suostunut lähtemään juuriltaan minnekään, kurjenkellon onnistuimme mökin pihasta saamaan savolaiselle pihamaalle, ja hyvin kasvaa ja leviää.
Clliander kertoi, että päiväperhoset vähentyvät, kun enää ei ole niittyjä. Perhoset ovat siis kulttuurieläimiä.
Useimmat niistä vaeltavat meidän nurkillemme pitkiä matkoja. Vain muutamat päiväperhoset talvehtivat Suomessa, ja tällainen on mm. sitruunanperhonen. Se ei alustajan mukaan ole munintapaikkojensa suhteen ronkeli vaan munii paatsamalle, jota kuulemma on joka paikassa. Collianderilla oli mukana mm. paatsaman oksa, ja hän kertoi sen olevan helposti tunnistettavissa vaaleista marjoista.
En ollut ikinä kiinnittänyt huomiota moiseen kasviin, ja minua epäilytti suuresti, onko sitä tosiaan joka paikassa. Kotimatkalla pitikin mökkitienvasia oikein päivystää. Ja eikö tosiaankin löytynyt omalta tontilta tämä esimerkki! Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää.
Uusia perhoslajeja leviää Suomeen nimenomaan Laatokan rantojen kautta. Olin sattunut ottamaan iPadillä huonon kuvan valtavasta, tropiikin perhosia muistuttavasta olennsota Värtsintien varreta. Kas, sen Colliander tunnisti haapaperhoseksi, joka on yksi uusista Laatokan kautta levinneistä lajeista. Colliander kehoittikin ihmisiä ajelemaan nyt haapaperhosen lentoaikaan varovasti autolla, sillä haapaperhoset tykäävät oleilla porukalla teillä; jos tällainene parvi jää auton alle, se voi olla merkittävä tappio koko populaatiolle.
Muita Laatokan kautta levinneitä, suomalaistuneita lajeja ovat mm. nyt jo erittäin yleinen pihlajaperhonen ja keisarinviitta. Jotkut lajit eriytyvät meille tullessaan omiksi lajeikseen kuten on tapahtunut apolloperhoselle, josta on kehittynyt oma laatokankarjalanen apollonsa. Apollon asettumita näihin maisemiin on edistänyt se, että se syö isomaksaruohoa, jota on näillä main saatavissa.
Kasveista kiinnostavimmilta kuulostivat ne, joihin on liitetty lääkinnällisiä ja/tai myyttisiä merkityksiä. Tienpintareet ovat tähän vuodenaikaan täynnä kaikenalisia keltaisia röyhöttäjä, ja kun Colliander esitteli kimpullista särmä- tai mäkikuismaa, minun piti oikein pyytää hän olemaan heiluttamatta sitä, että saan siitä kuvan, jonka perusteella voin erottaa sen kaikesta muusta keltaisesta röyhötyksestä. Ja tosiaan, kyllähän kasvin heinikosta näillä keinoin onnistui hyvinkin tunnistamaan. Yhtenä apuna oli sekin, että kun nuppua hieroo sormien välissä, saa sormensa punavioleteiksi. Kyseessä on perinnerohtokasvi, joskaan Colliander ei kehottanut kokeilemaan eikä hän edes maininnut, mihin se puree. Joten katsoin netistä, missä väitettiin, että sillä pääsisi eroon masennuksesta. Mytologisella puolella kuisma on pahuuden torjuja.
Samassa kuvassa – onko tämä nyt särmä vai vai mäki-? – kuisman kanssa ruusuruoho, joka on Collianderin mukaan itäinen kasvi, mutta kyllä sitä minun käsittääkseni on jokseenkin koko maassa.
Kasveja on tunnetusti käytetty myös tekstiilien värjäykseen, ja kuulemma pietaryrtin nupuista saa voimakasta keltaista kasvivärjäysväriä. Pietaryrttiä on kuulemma käytetty Egyptissä balsamoinnissa ja muuallakin lihan säilyttämisessä. Onpa sillä maustettu oluttakin.
Alueen lintuja esitteli Matti Lötjönen lähinnä kuvin ja muutamin ääninäyttein. Laatokan Karjalan erityispiirre on eri vuodenaikoina bongattavissa olevien lintulajien runsaus, mikä johtuu alueen osumisesta muuttoreiteille. (4.7.2024)
