Kaikki sai alkunsa protokanaanilaisesta härkää tarkoittavasta 'alif-kuvamerkistä
Foinikialaiset luopuivat kirjoitusmerkkien kuvamerkityksistä, ja 'alifkin tuli tarkoittamaan vain äännettä. Syntyi ensimmäinen aakkoskirjoitus.
Kreikkalaisessa kirjoituksesta oli aluksi monia paikallisa muotoja, kunnes joonialainen kirjoitus vakiinnutti asemansa yleisesti. Samalla kirjaimet saivat täsmälliset geometriset muodot.
Roomalaiset omaksuivat kirjoituksen etruskeilta ja kreikkalaisilta. Nykyisten versaaleitten eli suuraakkosten esikuva on roomalainen meisselikirjoitus capitalis monumentalis.
Unsiaalista alkoi nykyisten gemenoitten eli pienaakkosten hidas hahmottuminen.
Rooman jakautumisen aikoihin kirjoitus pyöristyi puoliunsiaaliksi.
Romaanisen tyylikauden kirjain oli karolingilainen minuskeli.
Goottilaisen tyylikauden kirjain oli tekstuura. Isojen kirjainten käyttö lauseiden ja erisnimien alussa yleistyi, samoin välimerkkien käyttö.
Tekstuura oli ensimmäinen painokirjain (J.G.Gutenberg 1400-l puoliväli).
Italiassa alettiin painokäyttöön leikata humanistien tekstaukseen perustuvia kirjasimia, antiikvoita. Kirjaimista alettiin leikata aina kaksi muotoa, versaalit ja gemenat, ja suorien antiikvoiden rinnalle otettiin käyttöön myös kursiivit.
Näistä ensimmäisistä antiikvoista käytetään nimitystä vanhemmat antiikvat, ja kuuluisin niistä on Claude Garamondin vuonna 1540 suunnittelema Garamond.
Ensimmäinen painokirjain, joka ei enää perustunut käsin tekstatuille kirjainmuodoille, oli Ludvig XIV:lle suunniteltu Romain de Roi. Näistä ensimmäisistä harpilla ja viivottimella konstruoiduista kirjaimista käytetään nimitystä siirtymäantiikvat, ja kuuluisin niistä on John Baskervillen 1750-luvulla suunnittelema kirjaintyyppi nimeltä Baskerville.
Uusklassisen tyylikauden uusantiikvoille on tunnusomaista ohuiden ja paksujen viivojen suuri vahvuusero. Tunnetuin uusantiikva on Giambattista Bodonin piirtämä Bodoni-niminen kirjaintyyppi.
Napoleonin suorittaessa Egyptin sotaretkeään Pariisin kilpimaalarit alkoivat paksunnella kirjainten päätteitä. Tällaisia kirjaimia kutsutaan egyptienneiksi.
Sanomalehdistön ja teollistumisen nousun myötä ilmoittelijat joutuivat kilpailemaan huomiosta. Niin pitkään, kun kuvien käyttöön ei ollut juuri mahdollisuuksia, tämä tehtiin merkillisillä kirjasimilla. Tämän tyylillisen rappion suurin kriitikko oli William Morris, joka suositteli paluuta keskiaikaan ja käsityömäisiin menetelmiin.
Kaivattu uusi muotokieli syntyi Art Nouveaussa/Jugendissa, mutta se ei käsityövaltaisena vielä ollut todellinen vastaus teollistumisen haasteeseen.
Dadaismi, ensimmäiseen maailmansotaan reagoinut taiteen suunta, pyrki kuvaamaan maailman mielettömyyttä typografiallaan.
Vasta funktionalismissa päätteettömät kirjaimet eli groteskit löivät itsensä läpi, vaikka niitä oltiin valmistettu jo 1800-luvulla. Saksassa muotoilukoulu Bauhausissa pyrittiin funktionaalisuuden nimissä eroon jopa kaksoiskirjainjärjestelmästä.
Yllä 1900-luvun suosituimpia kirjaimia: Futura: Paul Renner 1927, Times: Stanley Morrison 1932, Helvetica: Max Miedinger 1959
1900-luvun puolivälin jälkeen taiteen suunnat ovat vaikuttaneet typografiseen suunnitteluun, esim. 1980-luvulla vallalla ollut uusekspressionismi.
1990-luvun viimeisiä ja 2000-luvun ensimmäisiä vuosia leimasi hullaantuminen uuteen tietotekniikkaan (vrt. 1800-luvun loppu).
