Äärioikeistolaisuus ja kulttuuri |
| 18.06.2024 |
Luin joskus alkutalvesta Minna Eväsojan toistaiseksi uusimman omaelämäkerrallisen kirjan Sensei. En kirjoittanut siitä blogille, koska oli riski, että rupeaisin kyökkipsykologioimaan sitä, ja kyökkipsykologisointi on rumaa.
Nyt luin varhaisemman kirjan samasta aiheesta eli Eväsojan aina väitöskirjaan asti edenneistä japanin kielen ja kulttuurin opinnoista, joista iso osa tapahtui Japanissa. Teos on nimeltään Melkein Geisha.
Uudemman teoksen kohdalla varovaisuutta siitä kirjoittamiseen aiheutti epätietoisuus siitä, mitä oikein oli tapahtunut ja oikeastaan kenelle. Kirjoittaja paljastaa Senseissä omasta persoonastaan ja taustastaan aika paljon, ja minua vähän hirvitti, että joskohan jopa liikaa.
Tämä nyt lukemani, vanhempi Melkein Geisha kertoo alaotsikon mukaisesti Japanin hulluudesta, josta ei hurmaaviakaan piirteitä puutu, mutta tässä kirjassa kerrotaan oikeastaan siitä, mitä hintaa kirjoittajan piti japanilaisen hulluuden sietämisen muodossa maksaa siitä, että sai ne hurmaavat, rajuhkon kontrastin hulluudelle muodostavat osat. Eli kun uudemmassa kirjassa oli aika rankastikin puhe sitä, miksi hän jonkun hinnan maksoi ja mistä tämä lopulta johtui, tässä vanhemmassa on kevyemmin puhe siitä, mitä kaikkea hassuakin tapahtui. Senseissä ei ole mitään hassua.
Senseissä kerrotaan mm., että kun Eväsojalle valittiin Japanissa tutoropettajaa, etsittiin sellaista, joka olisi peräisin Eväsojan lailla vaatimattomista oloista. Opettajan eli Sensein oikeaa nimeä ei kirjoissa paljasteta, mutta molemmissa kirjoissa mainitaan, että että tämä oli kiinnostunut paitsi zenbuddhalaisuudesta, etenkin sen estetiikasta, myös Nietzshestä, mikä on aika omituinen yhdistelmä.
Japanilainen äärioikeistolaisuus on tunnettu tosiaisia, eikä se ole toisen maailmansodan häviön jälkeen kadonnut Japanista minnekään. Tällä blogilla vähän aikaa sitten esitelty Liisa Karvisen teos Riisiä tiskin alta kertoo muiden ilmiöiden lomassa siitäkin ja eritoten äärioikeistolaisuuden suhteesta yakuzaan, japanilaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Aihetta on käsitelty myös kaunokirjallisessa muodossa ja sen salakavaluutta erityisen ansiokkaasti Kazuo Ishiguron romaanissa Menneen maailman maalari, alkujaan vuonna 1986 ilmestyneessä ja vuodesta 1948 kertovassa – siis ajasta, kun äärioikeistolaisessa hurmoksessa käyty maailmansota on periaatteessa jo lopullisesti loppunut.
Äärioikeistolaisuus on jälleen kerran globaali ongelma. Sen syntymekanismia ei olla onnistuttu yksiselitteisesti selvittämään, mutta jotenkin se liittyy menetettyyn asemaan, alemmuudentunnon ja syyllisyydentunnon hybridiin ja siitä seuraavaan uhan kokemukseen. Kaikkein kummallisinta on se, että äärioikeistolaiset ovat yleensä sekä nationalistisia että rikollisia, eli he rikkovat sen kansakunnan lakeja, jota pitävät oman kvasiylemmyytensä perustana. Täysin paradoksaalinen asenne, siis.
Meikein geishassa Eväsoja kertoo olevansa yksinhuoltajaäidin tytär pienestä teollisuuskaupungista. Senseissä hän tarkentaa kaupungin olevan Kuusankoski, ja hän kertoo senkin, että hänen tarjoilijaätinsä miesystävä, ei siis hänen biologinen isänsä, oli romani. Viimemainitun johdosta Eväsojakin sai lapsena osansa rasismista, joka muotoutui naapurin rouvalla fyysiseksi väkivallaksikin mustalaisen pennuksi haukumisen lisäksi.
Satuin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ajoittuen harjoittamaan parikymmentä vuotta jaloa opetustehtävää Kouvolassa, siinä Kuusankosken kupeessa. Kouvolasta ei ollut kukaan kotoisin, sillä kaikki olivat junan tuomia, mistä seurasi juurettomutta, mutta joku roti säilyi, sillä Kouvola oli alueellinen keskus. Tilanne oli pykälän verran pahempi raskaasta teollisuudesta elävällä Kuusankoskella, ja kun hälytysajoneuvojen sireenit soivat, todettiin, että siinä taas mennään Kuusaalle. Talouden heilahtelut näkyivät Kuusankoskella aina välittömästi, ja sangen surkeana muistan ajan pari vuotta ennen varsinaista finanssikriisiä, kun paperitehtaat siirsivät hurjan määrän porukaa kilometritehtaalle. Eräs tuttuni hankki tuolloin uuden auton, juuri muotiin tulleen maasturin, ja kysyin, miksi hänellä on siinä ne karjapuskurit, ja hän vastasi, että nillä saa työnnettyä työttömät sivuun Kuusankoskella. Hänen ansiokseen on tosin luettava, että kun seuraavan kerran näin hänet autoineen, hän oli poistanut karjapuskurit.
Kuusankoskella oli mm. ruotsinkielinen koulu tehtaiden ruotsinkielisten johtajien jälkikasvulle. Kun kyselin näkemyksiä asiasta eräältä paikalliselta taiteilijalta, joka oli käynyt tuon koulun, ja tämä totesi, että ruotsinkielinen koulu oli aivan välttämätön, sillä kouluaikoinaan hän osasi tasan yhden suomenkielisen sanan, ja se oli orava. Korostan, että tämä ei tapahtunut länsiranikolla vaan Itä-Suomessa.
Kuusankoski oli siis voimakkaasti kerrostunut, ja silloin, kun kerrokset ovat niin absoluuttisia, että ne eivät perustu pelkkiin tulo-, varallisuus-, kulutus- ja elämäntapaeroihin vaan peräti kieleen, nämä kerrostumat ovat tosiaankin eksklusiivisia. Tällaisssa oloissa nämä eriliset eri kerrostumat alkavat hakea vastaavalaisia kerrostumia vielä sisäisesti omasta keskuudestaankin, eli työväestö omasta porukastaan. Kuusankoskella duunareitten eliittiä olivat paperimiehet. Kuusaalla tehtiin selväksi, kuka oli ketäkin ylempänä tahi alempana, eikä raja-aitojen yli hypitty.
Taannoin kirjoitin, että tympäännyin japaninkielen opintoihini, koska niissä haluttiin opettaa puhumaan eikä kirjoittamaan, mitä minä olisin halunnut. Mutta lopetin tosiasiassa vasta sitten, kun kävi ilmi, että japanissa käytetään eri sanoja riippuen siitä, onko puhuja ylempi vai alempi kuin keskustelukummpaani, ja sama koskee myös puheen aiheina olevia henkilöitä. Tätä on aika vaikea myydä Karjalaan evakon jälkeläiselle, eikä se nyt siis onnistunutkaan.
Eväsoja ei mainitse kummasskaan kirjassa tätä japanin kielen erikoisominaisutta, vaikka hän mainitsee joitain muita. Japanin kieli oli siis hänelle kotoisan kuusalaisesti epätasa-arvoista, eikä hänellä ollut mitään sitä vastaa, ehkäpä päinvastoin: hän ehkä opiskeli japania saadakseeni uudet, kuusaalaisia vastaavat säännöt, mutta sellaiset, jotka pystyi hallitsemaan?
Loppupelissä kuusaalaisuus kuitenkin jatkui yliopistossa. Senseissä kertomansa mukaan Eväoja oli alituiseen napit vastakkain opettajiensa kanssa, ei siksi, että olisi kapinoinut tai uhmannut, hän vain ei pystynyt olemaan näille mieliksi, vaikka miten yritti. Lopulta eräs opiskelukaveri joutui tokaisemaan eräälle opettajalle, että tämän pitää kertakaikkiaan lopettaa Minnan julma kohtelu, sillä kaipa nyt opettaja itsekin näkee, että Minnalla on lukihäiriö, eikä hän voi sille mitään, hakkui opettaja häntä vaikka maailman tappiin.
Periaatteessa japanilainen kulttuuri muodostuu selkeistä, pikkutarkoista säännöistä, joita noudattamalla periaatteessa saattoi kuka tahansa ansaita oikeutensa olemassaoloon, jopa kunnioitukseen. Tämä piti lopulta paikkansa vain tiukasti perinteisiin kulttuurin alueisiin kuten teetaiteeseen nähden, ja se olikin juuri tämä perinteisistä perinteisin, säännöissään pikkutarkin aihepiiri, jota Eväsoja ensin päätyi Japanin opiskelemaan. Ja kuten sanottua, hän päätyi raatamaan sääntöjen kanssa Suomen yliopistossaankin aina tohtoriksi asti, ja viimemainitun hän tunnustaa Senseissä olleen hänelle äärimmäisen tuskallista.
Myönnän yhden syyn siihen, etten kirjoitanut Senseistä – vaikka japanilainen kulttuuri minua kiinnostaa – olleen sen, että Minna Eväsoja saattoi olla persu. Nuoruuteni yliopistossa olin oppinut, että ihmisestä tulee äärioikeistolainen juuri tuolla tavalla kuin opiskelijattarelle Senseissä kuvataan käyvän. Sensein lopussa päädytään kaikkien henkilöiden osalta perikatoon suhteessa pitkin kirjaa enemmän tai vähemmän eksplisittisesti ilmaistuihin arvoihin. Kaikki osoittautuvat pettäneen yhdessä opiskellut/opetetut periaatteet ja tavoitteet. – Tällaisia Allard-Littusen Sosiologian mukaan ovat äärioikeistolaiset: uhoavat, mutteivät itse sitten yllä omiin "arvoihinsa".
En edelleenkään tiedä, onko Minna Eväsoja persu vai ei, mutta laskin hiukan suojavarustustani erään Melkein geishan lopussa olevan kuvauksen johdosta. Siinä Eväsoja kertoo olevansa Nara Yoshimoton ihailija ja jopa tavanneensa tämän. Nara luokitellaan pop-taiteilijaksi. Hänen töissään on melkein aina lapsi, jonka pitäisi olla söpö. Tällä on mm. kaikille söpöille piirroskasvoille tyypillisesti silmät kaukana toisistaan. Mutta Naran lapsilla ne ovat liioitellusti suorastaan kasvojen laidoilla. Ja silmät ovatkin odottamattomasti häijyt. Nämä söpön piirroslapsen periaatteelliset tunnuspiirteet omaavat hahmot ovat täynnä piittaamatonta vihaa, joka ei kohdistu mihinkään, koska se on läpikotaista, totaalista, kasvotonta, hajutonta ja mautonta vihaa. Se ei ole aggressiivista, raivoavaa vihaa vaan mekaanista, kuin koneen vihaa. Laitteiston ominaisuus.
Itse muistelen Kuusankoskea hyvällä. Hetken siellä oli, paperiteollisuuspaikkaunta kun on, paperituotekauppa nimeltä Paperipuoti. Ohessa kuva tämän edesmenneen kaupan paperikassista. Tuollainen origami siinä… Kassi on pysynyt kirjahyllyni pääällä kautta parinkin muuton, sellaiset 30 vuotta. (18.6.2024)
Viimeksi muokattu: 28.06.2024 10:24:10
