Ortodoksinen kirkko, vaikka Suomen ortodoksinen kirkko ei kuulukaan Moskovan patriakaatin alaisuuteen, kärsinee mainehaittaa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. On yleisesti tunnetua, että johtavaa ortodoksipapistoa, varsinkin Valomon luostariin asettunutta, on koulutettu Pietarin hengellisessä akatemiassa. Näihin Pietarin hengellisessä akatemiassa koulutettuihin kuuluu mm. metropoliitta Panteleimon, joka toimi aikoinaan myös Valamon luostarin igumenina eli johtajan. Kun viikko sitten vierailimme Valamossa, autiota oli, jos kohta oli vielä myös off season.
Minä syntinen lueskelen innolla Valamon luostarin kirjaston kirjoja, sillä sieltä löytyy kaikenlasta erikoista, ja mikä "pahinta", lueskelen myös Panteleimonin dekkareita. Yhtäältä ne kuuluvat kategoriaan mummosalapoliisikirjat, mutta niissä on myös hyvää ajankuvaa.
Ne nimittäin kertovat 1960-luvasta. 60- ja 70-luvut ovat kulttuurihistoriallisesti problemaattinen ajanjakso. Eritoten kauden estetiikka on kritiikin kohteena, ja usein luonnehdinnat noista vuosikymmenistä ovat kiteytettävissä siten, että tuolloin elintaso oli sotien jälkeen kohonnut sellaiselle tasolle, että rupusakkikin alkoi saada muruja kulutuskulttuurista, jolloin kulutuskulttuuriin alkoi vaikuttaa tämä rupusakin huono maku. On julkinen salaisuus, että minulta jäi kesken väitöskirja aiheesta 1960- ja 1970-lukujen kaupallisista julisteista, ja siinä ongelman ydin oli se, että tuolloin katsotaan vallinneen suomalaisen julisteen rappiokausi ja mitä se rappio sitten oli? Mikä teki aikakaudesta rappiokauden?
Panteleimon kuvaa samoja aikoja. Hän kertoo, mitä vieraille tarjottiin. Millaista oli työelämässä. Miten eläkkeelle jäädessään ihminen oli oikeastaan jo ihan romu. Miten ruvettiin muuttamaan maalta kuten yläsavolaiselta Koskijärveltä kaupunkiin. Ollakseen pappismunkkiki ja suorastaan Oulun metropolitta Panteleimon on hämmästyttävän hyvin perillä huulipunankäytöstä, ja muistanpa lapsuudestani, miten huultenrajaus tuli muotiin, joskin minä muistelen äitnii alkaneen rajata huulia vasta 60-luvun lopuussa, mutta nämä Panteleimonin edistykselliset naiset tekevät sitä jo 1962. Hiuksia on ruvettu värjäämään, jopa kirkkoherran rouva. Parisuhdeongelmat ovat tapetilla. Ja on alettu tehdä ulkomaanmatkoja myös yhteiskuntaluokissa, joissa ne ennen eivät tulleet kuuloonkaan.
Nyt siis on kysymyksessä Kohtalokas Leningradin-matka, jolta farmaseutti Ahla ostaa hajuvettä nimeltä Krasnaja Moskva, jonka muista haisseen aivan hirveältä! Kun äitini joutui pakkomuuttamaan tuetttuun asuntoon, löysin vielä sitä äidin muuttoa suorittaessani yhden pullon tätä kammottavaa myrkkyä, joskin nyt harmittaa, että heitin sen pois, sillä siinä oli kammottava 60-luvun lopun grafiikka etiketissä. Minähän olisin saattanut tarvita sitä, tai ainakin kuvan sitä!
Eli tässä kirjassa ei oikeastaan ole kiinnostavaa, kuka oli murhaaja vaan ihan muut asiat, eli häpeällisenä kansallisesta tietoisuudesta sivuun sysätty historian kausi. (11.5.2023)
