Karjalaisuuksia

Niitä nimittäin on monta.

Tein vanhoista blogi/blogikirjateksteistä valikoidun hybridin toimittaen ne samalla pois blogitekstimuodosta. Monet jutut eivät ole muuttuneet yhtään, jotkut vähän, kun ne on yhdistetty pidemmiksi luvuiksi.

Tässä on mukana mm. ”loppuun myydystä” Uukuniemi-juttuja -kirjasta Aura Latvusta käsittelevä osa hieman täydennettynä ja Uukuniemen kulttuurijuttuja-kirjasta Otto Sihvosta käsittelevä osuus nyt niin, että häntä on verrattu Algoth Untolaan. Mukana on myös uutta kuva-aineistoa kuten useita kuvia Genetzin suvun kotiarkistosta.

Koska tässä ei hirveästi uutta ole, otin vain 35 kpl painoksen, semminkin, kun isäntä huomautti, että tämä on niin opinnäytetyömäinen, ettei tätä kukaan osta. Ja totta, en ole kuullut, että kukaan olisi koskaan ostanut opinnäytetöitä. Tosin opinnäytetöitä ohjenneena suhtaudun isännän arvioon hieman skeptisesti – tässä on aika paljon kohtia, jotka opinnäytetyön ohjaajana poistattaisin –  vaikka myönnänkin, että tässä on lähteisiin kiinnitetty blogikirjoihin verrattuna hieman enemmän huomiota, ja sehän tietysti vähän rasittaa lukijaa. 35 saan kulumaan syntymäpäivä- ja joulukortteina.

Ennen kaikkea halusin tällä pistää ne blogikirjoihin sekavasti kirjatut huomiot parempaan järjestykseen. Ja tämä sitten tästä. (8.11.2021)