Kaaoksia, petoksia ja ilkeyttä

Galeotti, Mark. Putinin sodat Tšetšeniasta Ukrainaan. EU 2023.

Olen pitänyt Mark Galeottin kirjoista. Hänellä on hilpeähkö kirjoitustyyli, ja luultavasti onkin niin, että ihminen ei jaksa olla kriittisesti kiinnostunut mistään, mihin ei liity jotain edes absurdia, mutta silti vilpitöntä kiintymystä. Tässä uusimmassa suomennetussa teoksessa Putinin sodat Tšetšeniasta Ukrainaan tätä kuvastaa lausunto, jonka hän antaa sen johdosta, että joutui poistumaan Venäjältä kesken vuoden 1991 vallankumouksen: "Minua harmittaa edelleen, etten saanut kokea sitä. Ajattelen järjenvastaisesti, että Venäjä on minulle yhden vallankaappauksen "velkaa"." Galeotti lienee kuuluisin nimenomaan järjenvastaisia ilmiöitä kuvaavasta kirjastaan Venäjän omaperäisestä rikollisten moraalista. Vuoden 1991 vallankumouksessa ja sen yllätyksellisyydessä Galeotti näkee jotain vastaavaa oleellista maailmanmeneossa noin pohjimmiltaan: "Tuo hetki myös muistutti, että puolustussuunnittelijoiden täytyy tasapainotella pitkäaikaisten geopoliittisten trendien jumalallisen maailman ja päivittäin tapahtuvien kehityskulkujen sitkeän tyrannian välimaastossa". Maailmaa ei saada putsattua oikullisuudesta, oli se sitten peräisin mistä tahansa, ja tuo oikullisuus voittaa aina. Oikullisuuden tyrannia...

Tämä on äijäkirja, eli iso osa tekstistä on luetteloita siitä, miten Venäjän asevoimia on organisoitua minkäkin kokoisiin ja laatusiin yksiköihin ja mitä aseita niillä on. Rouvasväenkin kannattaa ne silmäillä pikaisesti läpi juuri noiden ylläkuvatunlaisten vinkeiden ilmausten tähden, sillä niitä on yllättävissäkin väliköissä, mutta myös siksi, että Galotti tietää kertoa 1990-luvun kurimuksesta sellaisiakin seikkoja, joita me ämmäosastolla emme yleensä tiedä. Kuten 1994 luontojaan hyvin venäläiset tapahtumat liittyen tutkivaan journalistiin Dmitri Holodoviin, joka selvitti "väitteitä, joiden mukaan puolustusministeri Gratšov oli osallisena asevoimien varojen valtavassa kavalluksessa". Nirrihän toimittajalta pian lähti. Ja Gratšov oli heppu, jonka epäpätevyys Galottin mukaan näkyi selvimmin ensimmäisessä Tšetšenian sodassa 1994–1996.

Eli tuolloin 1990-luuvlla Venäjän armeija oli ylläpitäjälleen turvallisuusuhka Galeottin luonnehdinnan mukaan. Tsetsenian sodastakin muodostui lähinnä upseerien pyörittämää heroiinikauppaa. Ydinaseiden arveltiin joutuvan ja ehkä joiltain osin joutuikin varastelun kohteeksi. Pohjoisempana ainakin eräät meriupseerit varastivat Murmanskista ydinsukellusveneistä polttoainasauvoja, joskaan eivät sitten keksineet niille mitään käyttöä. Galeottin ulkopuolelta kerrottakoon, että juuri tämä ydinaseteknologian kanssa työskennellyt asiantuntijajoukko ja sen turhautuminen oli syy sille, miksi Venäjän ortodoksinen kirkko rupesi organisoimaan upseerien herätysliikettä tuolloin kansainvälistäkin huomiota kiinnittäneine ydinaseiden siunauksineen. Tarkoituksena antaa näille entisille etuoikeutetuille jotain siihen arvotyhjiön, joka vallitsi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja kun asemat ja tulot olivat mennyttä. Mm. sukellusvene Kurskin komentaja oli tällaisen herätyksen kokenut. Näistä jutuistä kertoo Adamsky kirjassaan Russian Nuclear Orthodoksy. Uhka ydinaseiden ajautumisesta rikollisten käsiin oli aito.

Mutta takaisin Galeottiin. Teoksen alussa on siis hyvää kertausta Neuvostoliiton hajoamisen kaudesta. On pidettävä kiinnostavana sitä, että tarpeettomana minkäänlaisen sosialististen neuvostotasavaltojen liiton säilymistä pitivät tietenkin Viro, Latvia ja Liettua, mutta myös Moldova, joka lienee aina ollut köyhä,  Armenia, melkein yhtä köyhä, ja lisäksi Georgia, joka on pieni, mutta sillä on kuitenkin jotain resursseja kuten viinintuotantonsa. Joukkoon ei siis missään nimessä kuulunut Ukraina.

Kazakstan on melkoinen musta aukko. Se kuuluu vielä kaikkiin vanhoille hyville ajoille rakentaviin yhteenliittymiin, joita Venäjä johtaa. En tiedä yhtäkään kazakstanilaista kirjailijaa enkä kuvataiteilijaa. Yksi elokuva kertoo yhdestä kazakstanilaisesta, Borat, josta Kazakstan suorastaan suuttui, vaikka elokuvan nimipäähenkilö puhui heperaa ollessan puhuvinan kazakkia. Hahmo oli siis mahdolisimman  etäännytetty oikeasta kazakstanilaisuudesta, josta kukaan ei sitä paitsi edes tiedä mitään. Vähän sama imiö kuin Nalle puh ja Xi Jinping.

Kiina epäilemättä liittyy Kazakstaniin jotenkin.

Juuri siinä Kiinan korona-olympialaisten alla Kazakstanissa puhkesi levottomuuksia.  Galeottin käsitys on, että näin kävi, koska polttoaineiden hinnat nousivat. Galeotti ei kerro, että niin ne tekivät pitkin maailmaa aiheuttaen ns. convey-mielenosoituksia, joiden masinoimisesta epäiltiin Venäjää. Yhtä kaikki, Galeotti arvelee, että tuolloin väliaikainen presidentti Kasym-Žomart Tokajev käytti tilaisuutta hyväkseen napatakseen vallan varsinaiselta presidentiltä Nazarbajevilta. Tokajev pyysi Venäjän johtaman kollektiivisen turvallisuusjärjestön apua väittäen, että mielenosoitukset olivat ulkomaisten islamistien järjestämiä.

Kazakstanilla olisi kyllä ollut omaakin väkeä asian hoitamiseen, 300 000 sotilasta ja 50 000 turvallisuuspalvelujen henkilöä. Kazakstan on maailman suurin sisämaan valtio, aivan valtava, kun karttaa katsoo, mutta väestöä on melko vähän tuohon pinta-alaan nähden eli siinä 18 miljoonaa. Sillä on pitästi rajaa niin Venäjän kuin Kiinakin kanssa, ja ku Xi Jinpin lähti viimein olympialaisten ja Venäjän Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen ensimmäisen kerran ulkomaille, hän taisi nimenomaan mennä Kazakstaniin, ellen ihan värin muista. Wikipedia kertoo, että maahan ruvettiin jossain neuvostovaiheessa organisoimaan maanviljelystä, mitä tulivat opettamaan ukrainalaiset, 300 000 henkilöä eli tuolloin aikoinaan siis sama määrä, mikä Kazakstanissa on tällä hetkellä sotilashenkilöstöä. Maassa on noita peruja edelleen pieni ukrainalaistaustainen vähemmistö. Kazakstan välittää Venäjälle rekkalaisteittain länsimaisten pakotteiden alaista tavaraa. Ei ole tiedossa, mitä maan ukrainalaisperäinen vähemmistö tästä tuumaa. Mutta jotenkin vaikuttaa siltä kuin Kazakstan kyttäisi, kumpi sen omilla nurkilla voittaa, Venäjä vai Kiina.

Galeotti toteaa, hänkin, sen ilmiselvän tosiasain, että Kiinan ja Venäjän välillä on jännitteitä, vaikka ne miten esittäisivät ystäviä. Varmaan Kiinastakin menee sotakäyttöön soveltuvaa tavaraa Venäjälle, mutta ei ole varmaa, suostuuko Kiina uhraamaan kokonaan länsisuhteensa ikuisen ystävänsä takia, ja siitähän on pieni testi paraikaa menossa.

Pari viikkoa sitten joku rouhaisi poikki yhden Viron ja Suomen välisen kaasuputken ja kaksi tietoliikennekaapelia. Siis oikein mekaanisesti rouhaisi. On käynyt ilmi, että noihin aikoihin siinä liikuskeli ja pysähteli kiinalainen rahtialus Newnew Polar Bear, jonka reitin toinen pää on Pietari. Saahan sitä liikuskella, mutta kun putken lähettyviltä löytyi mötikkä, joka ylös nostettaessa paljastui isoksi ankkuriksi, ja kun kuvista vielä paljastui, että po. aluksesta on viimepäivinä puuttunut toinen keula-ankkuriesta, niin viriää mielenkiintoinen tilanne.

Jotenkin en jaksa uskoa, että Kiinan kansantasavalta olisi valtiolliselta tasolta tilannut tämän, vaikka eihän sekään mahdotonta ole. Ensimmäisenä minulle kyllä juolahtaa mieleen jokin sen tapainen, että rahtilaivan kapteeni on tienannut vähän pikkurahoja. Ankkurikettingin katkeamista suoraan rikospaikalle ei ehkä oltu ennakoitu, vaikka tosin jos tuntee kiinalaisia ja venäläisiä, tietää, että se on voitu siihen ärsytyksen lisäämiseksi ihan asiakseenkin tipauttaa.

Kiinassa valehteleminen on hyve, joten Kiina ei tule mitään myöntämään, ja jos myöntää, se tekee sen hihittäen tyytyväisenä, että 'me valehdeltiin' niin kuin tavalliset kiinalaiset jokapäiväisessäkin elämässä tekevät, kun me länsimaalaiset ihmettelemme, että kiinalaiset ovat taas valehdelleet meille jossain tilanteessa. Kiinassakin toki joku on lurjus, jos valehdellaan, mutta Kiinassa se on se, joka uskoo valheen. Valehtelija puolestaan on tehnyt hyveellisen teon. Tällainen mielenkiintoinen kulttuuriero siellä on käsissä sillä, joka tätä putkihommaa Kiinan päässä meiltä tutkii… Johdonmukaisuuskaan ei ole kiinalaisten laji, joten jos syyllisiksi paljastuvat kiinalaiset, heitä on turha moralisoida sillä, että he katkovat infraa samaan aikaan kun itse julistavat Road and Belt -ohjelmassaan sellaista nimenomaan rakentavansa kaikkien yhteiseksi iloksi.

 

Saa nähdä, miten käy... Mutta hyvinhän maailmalla ei tällä hetkellä mene. (24.10.2023)