Eilen illalla tuli televisiosta Marko Lönnqvistin dokumentti Kiina – viimeinen veturi. Helsingin Sanomissa kehuttiin ohjelmaa. Minun makutottumuksiini se oli ehkä vähän särmätön.
Hirveästi ohjelmassa oli kuitenkin eri haastateltavia talouselämästä, ja ilmeisesti Hesarin toimittaja oli toimittajana arvostanut sitä. Minä olisin arvostanut, jos olisi vilkaistu vähän syrjemmällekin. Haastatellut työttömätkin olivat tosi siistejä, työnhakukadulta kun olivat bongattuja ja työnhakua varten parhaimpiinsa sonnustautuneita.
En tarkoita, että ohjelma olisi ollut täysin mielenkiinnoton. Toki Länsimaiden kansalaisia kannattaa muistuttaa siitä, että vähiten kaikista maailman kolkista on paraikaa meneillään olevista talouden ongelmista kärsinyt Kiina. Eräskin Hongkongin yliopiston professori muistutti, että jos Kiina haluaa 8 prosentin talouskasvun, se saa sen yksinkertaisesti vain keskusjohdon antamalla määräyksellä, että nyt nostetaan palkkoja. Asuntokaupan hintakuplan puhkeaminen estettiin samalla menetelmällä: hallitus määräsi, että maan hinta laskee nyt, ja katso, niin se laski, ja niin laskivat asuntojen hinnatkin ostokelpoiselle tasolle ja rakentamista saatettiin jatkaa.
Palkkojen nostoa ei ainakaan heti ole luvassa, mutta sen sijaan tänään saatiin tietää, että Kiinassa aletaan antaa lupia kulutusluottoja myöntäville yhtiöille. Kokeilu alkaa Beijingissä, Shanghaissa, Tianjinissa sekä Chengdussa, ja kokemuksia kerätään aluksi kesäkuun puoliväliin asti.
Niin pitkään, kun Kiinan oma talous kasvaa, sitä riippumattomammaksi se tulee ulkomaailmasta omine valtavine sisämarkkinoineen. Se kehittää sosiaaliturvaa, joskin hiljakseen, mutta toisaalta on muistettava, että on siellä 1,3 miljardia ihmistäkin. Työttömiä on, mutta vain jokunen kymmenen miljoonaa, mikä on pari prosenttia koko työvoimasta. Joitain raaka-aineita, etenkin energiaa, Kiina tarvitsee muualta, mutta se ’muualla’ ei satu sijaitsemaan ns. Länsimaissa.
Kun Länsimaiden ’kiina’ oli Kiina, Kiinan ’kiina’ on Afrikka, johon tuossa ohjelmassa ei puututtu. Minä en tiedä taloudesta höykäsen pöläystä, mutta Kiinan puuhat Afrikassa ovat mielestäni mielenkiinnon arvoisia. Länsimaat pysyttelevät mieluusti pois po. mantereelta; Kiinan kyky toimia siellä on parempi, sillä heille ovat jo kotoa tuttuja despotia, ihmisoikeusloukkaukset, terveydenhuollon ongelmat, korruptio…
Shanghaista on tulossa hyvää vauhtia maailman tärkein finanssikeskus. Kiina ei kuitenkaan ole ensimmäistä kertaa maailman talouden johdossa. Se oli sitä edellisen kerran 1700-luvulla. Mutta sitten apajille rynnättiin lännestä käsin brittien noustessa mahtiinsa maailmassa. Noiden tapahtumien johdosta Kiina tulee olemaan jatkossakin hyvin varovainen Lännen suhteen ja nyppimään rusinat pullasta.
Yksi juttu Kiinan menestyksessä on sekin, että sillä vielä 70- ja jopa 80-luvullakin syntyneet muistavat oikein hyvin, mitä on kurjuus - muistavat täysin riippumatta siitä, missä asemassa ovat nyt, sillä se kurjuus ei kysynyt yhteiskuntaluokkaa, niitä ei ylipäätäänkään juuri ollut, ja asemat vaihtelivat niin, että yhtenä päivänä kaikkien niskan päällä, seuraavana pohjalla. Kiinan kolmekymppiset kykenevät tarpeen tullen luopumaan henkilökohtaisesta mukavuudestaan, mikä meillä ei onnistu. Kiinalainen ei tunne tekevänsä suurtakaan uhrausta, jos ei pääse joka vuosi ulkomaille lomalle, mutta meillähän se on täyskatastrofi.
Ulkomaiset yritykset ovat sulkeneet toimistojaan Kiinassa ja laowait kaikonneet. Mutta nyt jos koskaan pitäisi olla Kiinassa. Miksen ole, sitä kysyn itseltäni päivittäin… (14.5.2009)
