Kun tuossa päivänä muutamana palailimme mökkeilemästä, kuuntelimme matkalla jotain podcastia kymmenestä Stalinin vainoissa kuolleesta suomalaisesta. En muista ohjelmaa tarkkaan, koska jouduin pääasiassa seuraamaan liikennettä ja reagoimaan siihen, mutta minulle syntyi vaikutelma, että kaikki po. ohjelmassa käsitellyt henkilöt olivat kotoisin muualta Suomesta kuin Karjalasta ja että nämä olivat kommunisteja. Podcastin pointti oli siis vähän niin kuin siinä, että näille hekilöille kävi huonosti, vaikka olivat periaatteessa vallalla olevan aatteen kannattajia.

Oletan kuitenkin, että Siperiaan ja teloitettavaksi päädyttiin muistakin ideologisista taustoista. Tämä olettamus perustuu lähinnä omiin sukulaisiini.

Otan tähän esimerkiksi yhden sukuni haaran. Olen Karjalaisuuksia-tekeleessäni kuvaillut, miten molemmista äidinpuoleisista uukuniemeläissuvuistani lähdettiin herkästi Pietariin, jahka se nyt saatiin perustetuksi. Samoin Inkeriin, missä tuntuu olleen suoranainen Sihvos-keskittymä. Yksi syy lienee se, että karjalaiset eivät ole välttämättä olleet kovin kiinnostuneita maanviljelyksestä, jota he ovat pitäneet aika pitkästyttävänä puuhana. Kauppa oli paljon kivempaa, joskin Uukuniemen seutuvilla Laatokan Karjalassa suositua oli rahdinajo, jännää sekin.

Pietarissa elämä oli toisenlaista. Uusi suurkaupunki tarjosi jos ei nyt realistisia menestymisen mahdollisuuksia niin ainakin kokemuksen täysin toisesta maailmasta.

Suvu(i)stani lähdetiin Pietariin joka haarasta. Joistain perheistä ei jäänyt Uukuniemelle kukaan.  Oli tietenkin niitä, jotka eivät lähteneet missään elämänsä vaiheesssa, ja sitten oli jopa niitäkin, jotka välillä palasivat ja päätyivät lähtemään takaisin.


Påhl ja Valborg Sihvoin

Tämän esimerkkisukuhaaran matka itään alkoi Påhl (eli Pauli, 1788–1835) ja Catharina (eli Kaisa, os. Kosoin, 1796–1857) Sihvoinin jälkikasvusta. Heillä oli viisi lasta, joista kolme eli aikuiseen ikään, Valborg (A), Petter(B), Georg (C) ja Daniel (D).

A. Valpuri Sihvoin ja Perkin Pekka

Ensin tapaus Valborg. Vappu (1815–1868) nai Peter Bergin (1800–1869). Peterin eli Pekan suvun vanhin tiedetty kantaisä, Olof Bergh, oli tullut Uukuniemelle arrendaattoriksi vuonna 1683. Tämä veronkantovuorauksen järjestelmä loppui vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhaan, mutta Olof Bergh aatelissukuisen vaimonsa Elisabet Reiherin ja jälkeläistensä kanssa jäi kuitenkin paikkakunnalle ja sikisi tulevissa sukupolvissa aivan mahdottomasti. Tästä on seurannut, että kaikilla uukuniemeläisillä on pisara aatelisverta suonissaan, useimmilla pari, kolmekin pisaraa, sillä Uukuniemellä oltiin aika taipuvaisia jos nyt ei suoranaiseen sukurutsaan niin aika lähelle sitä.

Lienee melko vakiintunut se käsitys, että kun ihmiset lähtevät vieraille maille onneaan etsimään, lähtijät eivät useinmiten ole aivan yhteiskunnan pohjalta jos kohta eivät huipultakaan, vaan jostain siitä keskiväliltä, missä on sukukokemusta siitä, että on mahdollista  pärjätä – vaikka olisi siitäkin, että juuri nyt ei mene niin hyvin kuin ennen. Pitää siis olla kokemusperäistä, perusteltua uskoa mahdollisuuskiin.

Vapulle ja Pekalle syntyneistä seitsemästä jälkeläisestä aikuisiksi selvisi viisi ja perheen perustamiseen neljä. 
 

A. 1. Valpurin ja Perkin Pekan poika Påhl

Valpurin ja Perkin Pekan lapsista otan puheeksi vain Påhlin (1839–?), joka nai Ingeborgin (os. Silvendoin, 1844–?). Perhe on asunut Uukuniemellä, mutta lapsia syntyi ja kuoli niin Uukuniemellä kuin Pietarissa.

Pietarissa syntynyt Paavo kuoli samassa paikassa parivuotiaana 1884.

Uukuniemellä syntyneitä, mutta Pietarissa päivänsä päättäneitä lapsista olivat Henrik ja Ida. Joku tragedia tähän liittyy, sillä Ida kuoli Pietarissa tammikuussa 1882 kolmen vanhana ja Henrik puolisen vuotta myöhemmin noin 10-vuotiaana, heinäkuussa. Olisiko joku kulkutauti ollut asialla?

Tämän perheen kohdalla on ehkä sanottava, että vieraalle maalle muuton riskinotto ei kannattanut, sillä kotikonnuille Uukuniemelle jääneet lapset vaikuttavat selvinneen parhaiten. Näitä oli kaksi, joista esikoinen Pekka (1870–1945) muutti nimensa Vuorisuoksi 1935. Tämäkin perhe lähti kyllä Uukunielmeltä, mutta vasta 1903 ja vain Viipuriin asti.


B. Påhl ja Valborg Sihvoinin poika Petter

Petter (1826–1889) eli Pekka Sihvoin lähti Uukuniemeltä Pietariin vuonna 1849. Ilmeisesti siellä meni hyvin, sillä 18-vuotias pikkuveli Daniel (1832–) seurasi seuravana vuonna perässä.

Jossain vaiheessa Pekka meni naimisiin Kurkijoelta syntyisin olevan Britha eli Riitta Lankinin (1829–1892) kanssa. Perheensä pariskunta kasvatti lopulta Inkerinmaalla Keltossa. Perhettä karttui neljän lapsen verran. Näiden jälkeläiset levisivät pitkin Karjalaa, Venäjää ja sittemmin Neuvostoliittoa aina Tsetseniaan asti, mutta nyt kiinnostaa Paulin ja Valpurin lapista vain Antti.

B.1. Antti ja "etä-ämmä" Maria

Anttin sukunimessä alkoi esiintyä -nen -pääte, eli hänen nimensä oli Antti Sihvonen (1859–1907). Kotikonnuilla Keltossa hänelle siunaantui Kurkijoelta kotoisin olevan Maria Merran (1861–1918) kanssa 12 lasta, joista viimeiset kaksi kuolivat nuorina. Käyn läpi kaikki aikusiksi eläneet kymmenen.

B.1.a) Esikoisesta ei oikein ole muuta tietoa kuin avioliitot.

B.1.b) Toiseksi vanhimmalla Katrinalla oli Antti Savolaisen kanssa viisi lasta, joista kolme poikaa katosi jatkosodan aikana. Esikoisen, Jaakon, ainoa tiedossa oleva jälkeläinen asui Petroskoissa, ja Jaakon sisko Maria muutti  Suomeen.

B.1.c) Kolmas Antin ja Marian lapsista, Susanna, muutti Suomeen siinä kuin järjestään hänen jälkeläisensäkin.

B.1.d) Mutta sitten alkaa rytistä. Järjestyksessä neljäs lapsista, Anna (1888–1954) saa jo kovan kohtalon. Hänen puolisonsa kerkesi kuolla Keltossa vuonna 1937 ja yksi pojistakin 1941. Mutta muu perhe sitten vieteiin Siperiaan vuonna 1942. Annan kuolinpaikaksi kuitenkin ilmoitetaan Vienan Karjala, jonne näyttävät päätyneen Annan eloon jääneet jälkeläisetkin.

B.1.e) pykälän verran Annaa nuorempi Maria (1891–60-luku) karkotettiin puolisoinen Siperiaan jo ennen Annan perhettä eli 1930-luvulla. Syy kiinnostaisi, sillä Mariaa pidettiin siellä 1960-luvulla tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Puolisosta ei ole tiedossa syntymä- eikä kuolinaikaa, mutta heillä oli Siperiassa menehtynyt tytär.

B.1.f) Järjestyksessä seuraavan lapsen, Eevan, perheen kohdalla tarkoituksenmukaiset johtopäätökset tehtiin jo varhain: vuonna 1918 he muuttivat Viipurin ja sitten nykyisen Suomen alueelle.

B.1. g) Seitsemäntenä syntynyt lapsi, tytär Helena (1895–1942), koki taas kovia. Hänen puolisostaan ei tiedetä kuin nimi. Viisihenkinen perhe karkotettiin Inkerinmaan Keltosta Uzbekistaniin, mutta hepä karkasivat takaisin. Se ilo oli lyhyt, sillä Helenan mies Antti karkotettiin Murmanskin alueelle Hiipiään ja Helena lapsineen takaisin Uzbekistaniin. Sieltä toinen pojista karkasi taas, mutta saatiin kiinni ja hän kuoli vankilassa 1930-luvulla. Vanhempi pojista, Antti oli jostain syystä Siperissa, mistä lähti omin lupinensa vuonna 1942, samana vuonna kun hänen äitinsä Helena ammuttiin. Antti joutui vielä sotaan, missä kohtsi kuolemansa.

Kiinnostaisi, millaisista tapahtumista sai alkunsa se, että Annan, Marian ja Helenan (ja sitten vielä Valpurinkin) perheille kävi kuten kävi aina siihen pisteeseen, että Helena päädyttiin teloittamaan.

B.1.h) Helenan seuraavaksi nuorempi sisko Valpuri (1897–1942) sai jotakuinkin saman kohtalon. Perhe vietiin Siperiaan vuonna 1942, saman vuonna kuin vanhempi sisko Annakin sinne karkotettiin ja saman vuonna kun toinen isosisko Helena ammuttiin, mutta sen jälkeen näistä Valpurin perheenjäsenistä ei ole mitään muuta tietoa kuin että Valpuri kuoli sillä matkallaan Siperiaan.

Valpurilla oli kuitenkin ensimmäisestä avioliitostaan tytär, joskaan edes syntymä- ja kuolinaikoja ei ole tiedossa. Se kuitenkin tiedetään, että tämän jälkeläiset vaikuttavat Pietarissa ja Irkutskissa.

B.1.i) Toiseksi nuorin eloon jääneistä lapsista, Brita eli Riitta (1899–1979), muutti miehensa Simo Koivusen ja lastensa kanssa Inkeristä Suomeen vuonna 1933. Tästä perheestä tiedetään, että heidän keskuudessaan ei kannatettu vallankumouksen myötä vakiintunutta järjestelmää. Perhe oli verrattain varakas, ja he pitivät Suomen passinsa, joita piti käydä Leningradissa kolmen kuukauden välein uusimassa. Vuonna 1918 syntyneestä Riitan ja Simon esikoispojasta Sulosta on kerrottu, että hänen keskikoulunsa Leningradissa tyssäsi sihen, että isä kielsi poikaa liittymästä pioneerihin.

Sulosta tuli mies taloon, kun isä Simo kuoli tuberkuloosiin vuonna 1932. Seuravana vuonna kotitilalle ilmaantui tyyppejä, jotka mitään etukäteen ilmoittamatta alkoivat jyrätä kylän paikalle lentokenttää. Ninipä perheellä oli edessään lähtö, ja se tapahtui Johannekseen. Sulo yritti jatkaa koulua Koivistolla, mutta tällä kertaa se tyssäsi rahojen loppumiseen. Siispä 14-vuotaana töihin Hackmanin tilalle.

Sodan seurauksena menetettiin Johanneksessakin sijainnut koti, ja seuraava sijaitsi sitten nykyisen Suomen puolella.

B.1.j) Nuorin Antti Sihvosen ja etä-ämmä Marian lapsista, Ida (1902–1979), muutti perheineen 1930-luvulla Viipuriin ja sieltä sodan jälkeen Hämeeseen.


C. Georgiin en nyt puutu

D. …ja Danielista ei siis tiedetä kuin syntymäaika (1832) ja että hän lähti Pietariin 1850.

Tämä tällä kertaa. Mutta onpahan tätä tässäkin... (15.9.2024)

PS. Danielista olen saanut tietää, että hän jäi Pietariin, toimi siellä pronssiseppänä ja kuoli verrattain varhaisessa iässä, 46-vuotiaana 1878. Hän kuoli siis aikaisemmin kuin isoveljensä, jonka perässä oli lähtenyt Uukuniemeltä Pietariin, ja sitäpäitsi isoveli Pekkahan jatkoikin matkaansa Pietarista Inkerinmaalle Kelttoon. Lapsia Danielilla on Anna vaimostaan ollut kolme. (19.9.2024)